la 13.11.2010 tv-tutut

Aamuhämärissä lojuessani sängyllä, tulin kelanneeksi täällä aika keskeistä katua ja sen nimeä, Television st. Se johtuu tv-linkkitornista jonka ohi katu "kulkee". Mietin milloin se on rakennettu ja nimetty, arvaan 60-luvun loppua. Siitä johduin ajattelemaan tv:n tuloa Suomeen ja omia kokemuksiani siitä. Totesin että vaikka en ole tekniikan ihminen, vielä vähemmän tv-tekniikan, niin jotenkin ajauduin tv:n varhaisvaiheessa seuraamaan asioita läheltä ja näin nykyjulkkuja työnsä ääressä.

Olin töissä oppipoikana Stockmannin somistamossa, vuodesta 1955. Kesäharjoittelijana olin rakentamassa kulisseja ja muita järjestelyjä, kun Suomen ensimmäinen julkinen, yleisölle kohdistettu tv-lähetys tehtiin Stockalla. Seuraavana vuonna järjestimme illalla kovalla kiireellä tilat 4 kerroksen osastolle, joka tyhjennettiin suoraa lähetystä varten. Ohjelman nimi oli "liukuportaat" ja niitä käytettiin vieraiden esiintulossa. Juontajan nimeä en muista, mutta hän oli sen ajan julkimo. Suorassa lähetyksessä ei saanut olla valkoisia vaatteita, vaan kaikille herroille puettiin vihreä paita. Nauhoitusta ei vielä osattu vaan kaikki lähetykset olivat suoria monta vuotta. Aiheesta on kirjoitettu paljon, TES-tv:n ja TAM-tv:n historioita ym.

TES-tv studiossa ratakadulla seurasin usein suoria mainospaloja, joita mm Lenita spiikkasi. Minun hommani oli pudottaa pahville maalattu mainostaulu telineeltä, jotta takaa paljastui uusi. Tauluista osa tekstattiin Stockan somistamossa ja minä kiikutin niitä ratakadulle. Siellä esiintyivät myös työkaverini Leo ja Lepo esittäen kabareeta, jossa kaksi puliukkoa istui puistonpenkillä dokaten ja eväitä syöden. Leopold esitti hienostunutta ruotsinkielistä puliukkoa ja Leksa duunarityyppiä, vahvalla stadin slangilla.. Pojat itse käsikirjoittivat jutun jota esitettiin ensi Stockan henkilökunnan revyyssä ja ainakin pari kertaa TESsissä. Siinäkin olin ronttaamassa kamoja ja tukemassa hermostuneita esiintyjiä. Ja Lenita kuulutti.

Stocka oli aktiivinen mainostaja ja osasi "soluttaa" ohjelmiin aiheita jotka jotenkin liittyivät tavaratalon toimintaan. Kai se Maikkarin puolelle sijoittui, joka tapauksessa Pasilan puutalosta oli lähetys, jossa rva Green kokkasi ja esitteli muita kotitalousjuttuja. Itse olin mukana mm kun esiteltiin Silent Glis-verhokiskoja. Tehtäväni oli liikuttaa verhoja itse piilossa pysyen. Ja kotitalousopettaja Green kehui tuotteita. Siellä jouduin näissä hommissa tekemisiin Lattia-Manun kanssa, joka oli Mauno Kuusla, pikkis Kuuslan isoveli. Luulen että hänen nimestään muotoutui myöhemmin koko ammattiryhmän nimitys. Pikkis oli alunperin valomies, joka kiipeili korkeuksissa muuttelemassa valaistusta ja seuraamalla valokeilalla esiintyjiä. Sieltä korkealta sitten joku huomasi Pikkis Kuuslan humoristilahjat. Aarre Elo oli siellä myös, muistaakseni ohjaajana. Vuosia myöhemmin nämä konkarit esiintyivät ja tulivat tutuksi VEKkinä, Virtanen-Elo-Kuusla triona.

Pasila oli siihen aikaan kaupungin laitaa, ei keskus niin kuin nyt. Puutaloja, lautatarhoja, romuliikkeitä, rappiota, kuraiset hiekkatiet. TV-studio oli nykyisen tv-keskuksen keskellä, nyt suojeltuna ja kai museona, luulen.

TV:n voittokulkuun osallistuin toisellakin tapaa. Olin nimittäin myöhemmin Mainoskartio OY.n hommissa. Se teki töitä Idman Oy:lle, joka toi maahan Löewe-Optan telkkareita. 60-luvulla kun uusi masto pystytettiin paikkakunnalle ja tv alkoi siellä näkyä, järjestettiin aina paikkakunnalla tv-messut. Jollekin koululle tai työväentalolle kasattiin hirveällä kiireellä perjantai-iltana toistakymmentä, eri maahantuojan ja kotimaisen tehtaan ständiä. Kerran Kajaanissa oli työviksellä pe tanssit. Jouduimme kavereiden kanssa ostamaan tanssiliput jotta pääsimme mittaamaan ja katsastamaan ständin paikan. Kokemattomat järjestäjät antoivat paikat aina hyvin suurpiirteisin mittauksin, ja messuosasto rakentamisen tiellä saattoi olla mitä tahansa rakenteita ja pylväitä. Siellä sitten Kuosmasen Leon kanssa mitattin paikat naisten lauman selän takana jotta päästiin suunittelemaan rakenteet. Puolenyön jälkeen aloitus, pikku tirsat välillä ja aamupimeällä taas hommiin. Aina ne näyttelyosastot valmistuivat juuri ennen avausta. Kotimaiset Salora-Luxor-Asa, ja tutut Philips, Bosch, Braun, Ericksson jne. Japanilaiset eivät silloin vielä olleet mukana. Messut kestivät la-su ja yötä myöten pahviseinät, valot jne purettiin ja kaikki siivottiin, jotta koulutyö pääsi ma aamuna käyntiin normaalisti. Näitä messuja oli useita vuodessa ja sama näyttelyrakentaja-jengi kiersi ne kaikki. Kavereita oltiin ja jeesattiinkin tiukoissa paikoissa, vaikka pikku kisaakin käytiin siitä, kuka keksi uusia näyttelyteknisiä kikkoja. Näyttelyn kestäessä lauantaina oli juhlan vuoro, kun krapulaakaan ei tarvinnut pelätä, sillä purku alkoi vasta su iltana. Näissä juhlissa legendaarinen Oie Salo oli elementissään, keksien aina jotakin hauskutusta. Usein hän tilasi Rautakirjasta Pravdat joka pojalle, joita sitten "luettiin" salissa ennen orkesterin aloittamista.  Paikkakunnalta ei kannattanut välillä poistua, sillä kamat kulki useimmiten pakettiautolla ja pitkä ajomatka jostakin Pohjanmaalta tai Karjalasta välillä kotiin olisi ollut älytön homma.

Tällainen aasinsilta tällä kertaa aasien maassa.