Hotellilta kentälle katselin taas satamaa ja Marmaramerta. Taas jäin pohtimaan miksi satakunta laivaa makaa ankkurissa lahdella. Yritin kysellä paikallisilta, mutta joko kielitaito ei riittänyt tai kysymystä ei muutoin ymmärretty. Näky on tuhansia vuosia vanha eikä paikallisen tarvitse pohtia miksi laivat niin toimivat. Niin on vaan aina ollut. Keksin kaksi mahdollista syytä jotka voivat liittyä toisiinsakin. Kalasataman edustalla oli toistakymmentä pientä alusta pyynnissä. Verkot siis tukkivat tärkeän osan laivareittiä. Toinen mahdollisuus on vuorovesi ja sen vaihtumisen odotus. Kalat voivat hyvinkin liikkua vuorovesien virtausten mukana ja siksi salmi olisi poikki kahdesta hyvästä syystä. Sattuisiko joku näitä asioita tuntea?

Redillä oli toistasataa laivaa, 3 matkustajaristeilijää, satakunta kappaletavara-alusta, ehkä 25 tankkeria, pieniä ja muutama tosi iso. Kaikki ilmeisen tyhjinä, sillä Mustanmeren ja Bosborin kautta kulkee iso osa keskiaasian öljystä maailmalle.

Tien keskikaistalle oli istutettu puita kilometrien matkalla ja nyt niiden puiden juurelle istutettiin renkaan muotoon kukkia. Iso maa, isot toleranssit – noin 50 ukkoa kyykki istutuspuuhassa. Kenttä on turkin kielellä havalimani. Kentän lähellä on paljon asutusta ja siksi kentän ympärille oli rakennettu maavalleja äänisuojiksi. Tuskin siitä on paljonkaan apua meluongelmiin.

Turkkilaisilla olisi paljon opittavaa sveitsiläisiltä opastuksen järjestämisessä. Kentällä opasteet olivat sinivalkoiset. Mutta logiikka oli pettänyt tärkeimmässä paikassa pääaulassa. Harhailin pari eri kertaa avainpaikan ohi, sillä juuri siinä opasteiden väri vaihtui keltaiseksi. Avainkohta lie rakennettu ensin ja jatkettaessa huomattiin että sinivalkoinen toimisi paremmin, kuin liikenteen ohjaus muutoinkin. ”No eihän niitä valmiita kylttejä enää kannata vaihtaa, olkoot vanhoissa väreissä.”päätti pomo joka ei ymmärtänyt itse asiasta mitään. Tuplasti joutuu turvatarkastuksiin ja siinä kun revit aina repusta erikseen pari läppäriä, niin tiedät olevasi suuri uhka lentoturvallisuudelle. Miksiköhän läppärit pitää esittää läpivalaisuun erikseen? Reppu on aika tiiviisti pakattu, tekee aika homman purkaa ja taas pakata. Kerta yhdelle lennolle pitäisi riittää! Viime reissut ovat opettaneet yhden tärkeän jutun jonka nyt toteutin. Päällä pitää olla mahdollisimman mukavat vaatteet, ilman vöitä tai henskeleitä. Nauhakenkien sijalla crocsit tai vastaavat jotka voi potkaista jalasta. Mulla on nyt lennoille rento lenkkiasu, lippis ja halpiscrocssit. Ja turvatarkastukset olisivat helppo nakki ilman tätä läppärishowta.

Istambulista Kairoon lentää eurooppalaisen näköistä porukkaa, naisia lähes puolet, nuoria paljon. Vain pari muslimihuivia esillä. Turkin lentoyhtiöllä on hyvän näköistä kalustoa kentällä, modernit bussit ja muut koneet. Lentokoneita yhtiön väreissä oli kentällä kai yli 40 ja saman verran lienee lennoilla, eli on iso yhtiö. Kannattavuus onkin sitten ihan eri asia, sillä palvelu on hyvä, emoja paljon ja ruoka tasokasta. Reilun kahden tunnin lennolla hyvä lounas viineillä kuuluu hintaan. Parempi taso kuin swiss tarjosi. Erikoista oli että koneen etuosa pakattiin ihan täyteen ja häntäpää jäi tyhjäksi. Taas olin onnekas ja pääsin keskivälille, jossa oli väljempää ja jaoin 3 istuinta irkkumiehen kanssa, joten hänelle jäi tilaa touhuta läppärinsä kanssa, minä luin Remestä.

Taxi Istambulin kentältä hotellille maksoi 50€ ja toisinpäin vain 50 TL. Turistia aina rokotetaan, mutta minkäs teet vieraassa paikassa, jossa palveluja tarjoavilla on kimppamonopoli. Taas oli lentoruuhkaa. Kapu ilmoitti että olimme kahdeksantena jonossa kiitoradalle joten aikaa kuluu noin vartti. Silti oltiin ihan ajassa perillä. Kiintoisaa oli että kun Kairon kenttä on niin valtava ja huonosti suunniteltu, joutui kone rullaten tulemaan terminaalin eteen noin 10 min. Siis arvaten nelisen kilsaa! Sama suunnittelun kukkanen loisti taas kun oli lähtö Kairosta Alexsandriaan. Ensi ajoi kenttäbussi noin 4-5 km jollekin sivussa olevalla koneiden parkkialueelle josta pikkuisempi Egyptairexpressin kone taas rullasi varsinaiselle kentälle tollaista 50 km vauhtia noin 10 min.

Ihan oma tarina oli sitten laukkushow. Kotona ja Turkissa oli usko että laukku kulkee suoran perille Alex. Mutta ei se niin yksinkertaista Egyptissä voi olla. Monimutkaisten selvittelyjen jälkeen hain kassini hihnalta, tullasin itseni ulos ja kuin uutena matkustajana taas turvatarkastukseen, lippukontrolliin jne. Ja tietysti vielä 2 uutta kamatarkastusta ja läppäreiden esittelyä!!!

Kun viimein pääsin odotustilaan, kysyin kelloa pukumieheltä. Hän oli täkäläiseen tapaan utelias ja käynnisti tutun keskustelun aikeistani. Kerroin koko sähläyksen ja jossain vaiheessa hän kertoi olevansa pomona Alexin Egypt Airilla. Antoi nimen ja puhelinnumeronsa, jos tulee vielä sähläystä. Ihmetteli että majoitun niin pieneen hotelliin, että hän ei nimeä tunnista. Epäili etteivät taxitkaan ehkä tiedä sitä. Juteltiin mun oleskelut maassa ja hän ihmetteli miten voin viihtyä 4 kk paikassa Luxor, jossa ei ole mitään meininkiä! Koneessa oli useita lentoemoja matkustajina ja selvästi lentäjiäkin tms virkailijoita. Puolityhjä kone ja kuulin myöhemmin, että turismi ja lennot Alex ovat vähentyneet paljon. Alexin pikku kentällä oli parkissa 6 hävittäjää ja kymmenkunta helikopteria siviiliväreissä. Tuli Malmin kenttä mieleen, niin vaatimaton se on. Ja aika taistelu oli taas taxin hinnasta. Lentopomotuttu oli jo valistanut hinnoista ja sanoi että normi on 40LE, max 50. Taxin komissiomies vaati 60 johon en suostunut. Aikani siinä kinailin ja jäin vain odottamaan. Siihen sitten tuli toinen selittäjä ja hän suostu 50 hintaan ja järkkäsi auton.

Ensivaikutelma Alexsandriasta oli aika masentava. Kaupunki on ruma, talot huonosti hoidettuja, rappaukset rapisee. Hotelli sentään löytyi yhden hutin jälkeen.