Ja ne pidetään 25 pv:n sisällä profeetta Muhamedin synttäreistä, joista on nyt kolmisen viikkoa. Juhla on osa huolenpitoa köyhistä mutta siihen sisältyy toki tällaista yhdessäoloa ja kylähenkeä. Jotenkin jäi sellainen pieni ajatus, että kylän mahtisuvut hiukan nokittelevat, kukaties. Ja sehän olisi kovin inhimillistä, kilpailla hyvänteosta ja hankkia sillä mainetta. Ruokasalina oli taas sama pitosali, paikallinen ”tökäri”joka isäntäperheen kannalta on kätevää jos juhlatelttaa ei välillä krjata ollenkaan pois, kun nyt on jo tiedossa ne poikien häät.

Ruokailu ei ole mikään juhlava tilaisuus, paremminkin muistuttaa armeijan kanttiinia ja syöminen pitkissä pöydissä ei ole mikään rituaali, vaan arkista hotkimista. Porukka istuu pöytään tuttujen kanssa, juttelee arkisia ja popsii sapuskat ennätysvauhtia. Minä jäin jälkeen koko joukosta, vaikka kotioloissa olen aika nopea ruokailija. Ruokalista oli ihan sama kuin edellisissä pippaloissa. Kolmea erilaista keittoa/kastiketta, johon leipää kastetaan. Jokaiselle annos egy-riisiä, jolla siisti köntti nautaa, salaattia ja halukkaille vettä. Mahmoud kohteliaasti järjesti mulle englantia puhuvan vieruskaverin ruokapöytään ja hän sitten selosti juhlan virallisen tarkoituksen. Loput päättelin. Tein virheen luterilaiseen tyyliin, kun söin perunasopan lusikalla ja lautasen tyhjäksi ja vielä pyyhin sen leivänpalalla. Vieruskaveri heti tarjoilijalle huikkasi että lisää soppaa! Ja taas oli lautanen täynnä. Naapurit jättivät kaikkea vähän lautasille ja häippäsivät. Yleensä eivät juo ruoan kanssa vaan vasta päälle. Se makea tee tarjottiinkin heti siinä telttakatoksen alla, jossa seiniä kiertää puusohvat, joille on aseteltu matot istuimelle, tyynyt selkänojalle. Matot ovat ”itämaisia” mutta konekutoisia.

Vieraita tuli ja meni omaan tahtiinsa ja hätäisimmät kävivät vain syömässä. Asuja oli moneen lähtöön, lähes kaikki kuitenkin kalabeijoissaan ja liinoissaan. Se liinan käyttö on tyylijuttu ja kovin henkilökohtainen asia. Mitään sääntöjä ei ole rikottavaksi, vaan kaikenlaisia rättivirityksiä näkee, välillä oikein hauskoja, eli naurattavia. Toisaalta jotkut osaavat hienosti tyylitellä liinojensa kanssa ja sen huomaa. Minun liinasta tehtyä liiviä ihasteltiin ja kun sen kanssa pidin samaa liinaa olkapäillä, olivat kaikki tyytyväisiä että turisti haluaa käyttää täkäläisiä vaatteita, vaikka en kalabeijaa pitänytkään. Vain puolisen tusinaa farkku- ja housmiestä oli koko joukossa, joka saattoi olla satakunta. Kengissä oli sitten versioita, enkä herättänyt mitään huomiota lenkkareissani, sillä niitä näki myös, sandaalien ja muovitossujen lisäksi. Vain paremmalla väellä oli nahkakengät, mutta huomasin tavan mukaan useammat kannasta lyttyyn kävellyt, jotka on helppo potkasta jalasta. Paikalla oli vain Simon ulkolaisena vieraana itseni lisäksi.

Kättelyt oli siis tullessa jossa isäntäperheen miehet olivat vastassa ja jatkuivat meikäläisenkin tavan mukaan kiertävänä kättelysarjana. Tuli läpättyä handua varmaan sata kertaa. Monta tuttua naamaa oli paikalla ja varmaan useimmat osasivat asemoida minut perheen reviirille. Se tuntui ihan kivalta ja jotenkin jopa turvalliselta, sillä apua saisin varmaan jossakin ongelmassa helposti, kun en olisi ihan tavallinen kertakäyttö-turisti.

Rupesivat kanniskelemaan mattoja alkavaa rukoushetkeä varten ja sanoin vain Abdylle käväiseväni kämpällä ja palaavani kun dervissitanssi alkaa. Tässä välissä tätä nyt naputan ja palaan katsomaan mieletöntä tanssia, jossa tanssija saattaa itsensä jonkinlaiseen transsitilaan pyörien hurjasti ympäri paikallaan ja riisuen hameita yltään. Tanssijat ovat siis miehiä eikä se ole strippausta, kunhan vaan helmat hulmuavat kovasti. Taitaa olla  ikivanha traditio jostakin Levantista, usein turkkilaisena pidetty. Dervissihän tuo mieleen hullun taistelijan, ainakin minulle. Jotenkin yhdistän mielessäni berserkkiraivon ja dervissit, mutta saatankin pahan kerran sotkea asioita. Tietävämmät varmaan kommentoi? Kaikkea ei aina jaksa tarkistaa, menee kirjoittamisesta rytmi ja irtonaisuus. Mun teksti kun on tällaista ajatuksen virtaa, ajelehtimista. Siinä nopeassa tempossa sitten välillä tulee niitä vääriä sanomisia joiden tarkkuus on huono. Kadehdin lehtineekereiden (ikivanha termi eikä liity rasismiin) täsmällistä sanontaa.

Mulla oli kamera mukana mutta onneksi kysyin Mahmudilta, voinko kuvata ruokapöytää missä äijät söivät ja hän arveli ettei se ole sopivaa. Hän sitten ehdotti että kuvaisin dervissitanssia. Katsotaan sitten, mutta nappasin kuvan teltan lavastuksesta, jossa   peräseinää peitti maalattu kuva Mekan Kaabasta.

Lapset Naira ja ADHD-Ahmed käväisivät ja moikkasivat iloisina. Naira olikin ainoa naispuolinen siinä joukossa. Isommat naiset joukossaan Annukka viettivät juhlia perheen talossa syöden lattialla istuen. Myös vaikeasti kehari iso poika vaelsi joukossa. Apupoika kantoi lisää leipää isolla vasulla. Niiden leipomiseen tarvittiin uusia pyöreitä (lastu)levyjä, jolla leivät nostatetaan. Niitä oltiin hakemassa puusepältä kun samalla kyseltiin luhtiportaista katolle.

(Keksin äskettäin puusepille helpon tavan ratkoa portaiden askelmien oikea asento.  Tarvitaan vain pystymitta ja tavoiteltava ulkonema, joka on yleensä se rajoittava tekijä. Pannaan lankku sen mukaan vinoon ja vesivaa’an kanssa asetetaan askelmat vaakaan. Saiskohan tästä puuseppien nobelin tai edes kunniamaininnan?) Näin se ajatus rönsyilee!

Lähdin siis sovitusti katsomaan sufistien meininkejä, kun siihen piti liittyä se tanssi. Onneksi matkaa juhlataloon on vain tämä 300m, joten ei ollut suuri vaiva kävellä sinnepäin. Annukka tuli vastaan ja kertoi että tanssia ei esitetä, mutta kaiuttimista tuli sufimusaa, johon liittyy uskonnollisia huutoja.  Käännyin siis pois näistä pippaloista ja hyvä niin. Mutta savitaloon asti kuuluu rytmikäs laulu tai miksi se pitääkin määritellä.