luxor 133.2010 muistoja
Iltaväsy tuli aikaisin ja se myös herätti aikaisin. Sängyssä lojuessa tuli mieleen varhainen lapsuus ja muistoja sieltä.
Olen päätellyt, että varhaisin todennettavissa oleva muistoni on keväältä 1943, jolloin olen ollut aika tarkkaan 3 v. Asemasotavaiheessa isä oli saanut loman ja toi rintamalta mukanaan karjalaispojan, joka oli reissussa vastoin määräyksiä. Pojan nimi ei enää muistu mieleen, mutta olennaista oli, että hän oli joutunut vangiksi venäläisenä sotilaana. Poika osasi suomea, ja halusi liittyä Suomen armeijaan, koska oli pakolla otettu venäläisjoukkoihin. Pojalla kävi tuuri, sillä hän sai jäädä joukko-osastoon hyvän kielitaitonsa, suomen ja venäjän, vuoksi, ilman mitään virallisia käsittelyjä ja esikuntien tietämättä. Olisikohan annettu jonkun kaatuneen paperit, että selvisi muotoseikoista ja tarkastuksista?
Muistan senkin, että isä kertoi pojan olevan lomalla komppanianpäällikön riskillä ja luvalla. Kovia poikia, kaikki. Asiasta ei saanut puhua, se oli suuri salaisuus. Siksi se on mieleen jäänytkin, kun pikkupoika on uskottu salaisuuden haltijaksi. Varsinainen kohokohta tälle muistolle oli se, että sotaurhot rakensivat radiolle antennin ja siinä tämä luvaton lomalainen kunnostautui. Talon seinään, harjan lähelle kiinnitettiin metallilanka, kai kuparia, joka johti radiosta antenniin. Sen toinen pää kiinnitettiin seipääseen pihalla. Antenni olisi ollut salamalle altis, joten se piti eristää päistään. Eristeeksi katkaistiin pullonkaulat, jotka yhdistivät langat, jotka eivät siten koskettaneet toisiaan, koska lasi oli välissä. Muistan vieläkin, miten pullonkaula kimalsi auringossa. Radiosta kai sitten kuunneltiin sotauutisia, jotka eivät ole mieleen jääneet.
Toinen tarina, josta osan muistan, osa on kerrottu tapahtuneen. Lienee samalta kesältä, sopisi ikään. Asuimme tosi pienessä kaksiossa, joka oli laajennoksena rakennettu isän syntymäkodin kylkeen. Mummu asui omalla puolellaan, mutta vaikutti vahvasti olemiseen ja lapsenkin eloon, piti jöötä. Mummu kulki kylillä jalan, hieromassa isäntiä ja emäntiä. Työergonomiasta ei puhettakaan, sillä hierominen suoritettiin huonoissa asennoissa olosuhteiden pakosta, eli tupien puusohvilla, sivustavedettävien kannella. Nykyhierojat eivät enää suostuisi mokomaan. Tiedän asian siitä, että välillä hierottavia kävi mummulla tuvassa ja "linjamentti" haisi.
Olin tehnyt puuautoja, kai serkkujen avustuksella ja kaivanut niille pihamaan hiekkaan talleja, eli kuoppia. Pihalla kasvoi ratamoita, rautalehtiä ja apilaa. Sitä ei tarvinnut sen kummenmin hoitaa, kulku pihalla piti ruohot matalina. Kerran, kai ensimmäisten tallien kaivuupäivänä, mummu tuli kotiin, väsyneenä raskaasta päivästään. Hän heti kielsi pihan kaivamisen ja siitä tuli kova riita. Minä panin kipakasti hanttiin ja mummu uhkasi risulla. Kiipesin vauhdilla vintinportaita ylös asti, sillä tiesin että mummo ei viitsi kavuta ylös, "kankea vanhus", kuudenkympin päälle reilusti. Riita jatkui sanasotana ja äidin kertoman mukaan sanoin: "ootas kun isä tulee sorasta, niin me ammutaan sut!"
