Havaintoja, mietteitä

Näin naisen kantavan päänsä päällä 60cm korkuista, kai 13 kg vetävää kaasupulloa. Pelkän tyhjän pullon nostaminen ja kantaminen niskan varassa on melkoinen suoritus. Liina oli nelinkerroin kallon suojana enkä tiedä oliko pullo täysi, mutta niin voi arvella sillä hän käveli kaupoista asuinalueen suuntaan. Ei pärjäisi Suomimummo moisessa! Ovat varmaan kaupan pojat nostaneet pullon ylös, sillä painoa lienee 40kg?

Kaduilla oli ennen ja teiden varsilla vieläkin yleiseen käyttöön tarkoitettuja vesiruukkuja. Nyt ne on suurimmalta osin korvattu venäjältä tutulla vesipömpelillä, jossa on peltimuki ketjulla kiinni ja pari hanaa vesijohtovedelle. Ne vanhemmat vetävät kai 20-40L ja jonkun pitää vesi niihin toimittaa, joten nämä automaatit ovat kätevämpiä. Olisi kiva tietää mikä on niiden taustalla ollut organisaatio? Oliskohan mallia kestikievarit ennen meillä, eli jonkun velvollisuus lain eli koraanin mukaan? Ne ruukut muuten pitivät veden viileänä haihdutusperiaatteella ja ruukun alaosa on aina märkä. Työmaalle usein tuodaan pari isoa keramiikkakannua samaan tarkoitukseen, mutta ne ovat pyöreäpohjaisia, kun nämä tienvarsiruukut ovat pohjastaan kartioita ja seisovat metallitelineessä. Olen jostakin lukenut että teräväpohjainen ruukku pysyy hyvin pystyssä hiekkaan tungettuna. Mutta tietysti myös lämpiää.

Ajelimme Luxorin eteläpuolen varjoisaa puilla verhottua viherholvia pitkin, jota kaunistusta on muutaman kilsan matkalla turistien iloksi ja rekkamiesten riesaksi. Nimittäin rekka toimii holvin oksien liikakasvun viikatteena, mikä näkyy reveinneinä oksina.

Pyykkien kuivaus on merkittävä asia maisemassa ja asumisessa ja sitä kautta ”arkkitehtuurissa”, joka varmaan saa kauniin talon suunnitelleen repimään hiuksia päästään. Rättiliputus hallitsee katunäkymiä ja olenkin usein ihmetellyt miten puhdasta pyykkiä saadaankaan näissä pölisevissä katukuiluissa. Mutta elämän realiteetit pitäisi arkkitehdin ottaa huomioon ja suunnitella asiaan ratkaisu. Katoilla on pyykkinaruja ja –telineitä, mutta kuka sitä jaksaa sinne kivuta? Siksi on tapana asentaa parvekkeiden reunuksiin valmiit telineet pyykkinaruille. Minäkin opin tavoille ja piilotin pestyt kalsarit lakanoiden yms taakse, kun lankoja on monta riviä. Siellä takarivissä ei kyllä ole musliminaisten intiimipyykkiä, vain miesten ja lasten.

Sanoin Hassanille että ostan leipää Manseiakadun pisteestä, jonne ”kaikki” leipojanaiset tuovat tarjontansa. Hän vaan sanoi että älä osta, mä tuon teille leipiä. Esimerkki taas tästä ”perhe huolehtii” asiasta.

Aaseja näkyy paljon pelloilla fellahien työkaverina ja juhta pannaankin kantamaan aikamoisia taakkoja. Hyvin raakaa on niiden käsittely usein, mätkitään kepakolla lautasille ja ihan turhaan kun elikkoparka jo laukkaa tai ravaa nätisti. Vapaalla olevalle aasille ei kovin herkkuruohoja tarjoilla, vaan aika vaatimatonta on rehu, usein sokeriruokoa. Eräskin juhta söi hauskasti ruokoa päästä kuin imisi pilliä. Erään aasin ”talli” eli paikka missä se on seisonut kytkettynä jo varmaan vuosia on parin aidan kulmauksessa kadun varressa. Varjoa paikassa on mutta aika vähän on virikkeitä ja syötävää. Ne ruokojämät sitten ovat kasvattaneet elikon seisontapaikan korkeutta ehkä puolisen metriä ja siitä päättelen että tämä surkea kohtelu on jatkunut  kauan. Yleisesti aasi sidotaan lyhyellä narulla nilkastaan ja jostakin hassusta syystä useimmiten oikeasta etujalasta.

Katselin taas AIII kaivausta ja siellä oli menossa ison patsaan pystytykseen tarvittavan tukikehikon rakentelu. Tosi järeitä parruja on mukana metallitelineiden lisäksi, enkä oikein saanut selvää miksi? Ne 6x6 tuuman, erittäin pitkät (suomalaiset?) mäntyparrut liitettiin toisiinsa kierrepultilla ja mutterilla. Hiukan huvitti, kun yhden parrun nosto keskeytyi siksi, että ylhäällä telineellä oleva ”hollari” joutui vastaamaan kännyynsä! Aika lyhyt oli puhelu (vaimo? Ei kai, varmaan kaveri!) Vaimoa on kielletty soittamasta työaikana, arvaan. Sama peli kuinmeilläkin.

Pihalle tuli Abdy tuoden taimen papyrusta, jota olemme toivoneet. Mukana oli suvun pikkuvesselit ja toinen pyysi avaamaan takaoven jotta pääsee ruokojunan kimppuun. Siellä touhusi jo muutamia muksuja raastaen kaikin voimin tiukkaan juuttuneita ruokoja. Eräs napero kasasi kiskoille pienen nipun herkkua, yksi isoveli meinasi ryöstää pikkusiskoltaan tämän toisen pätkän. Menin väliin ja kielsin ja sitten poika meni itse näpistämään ruokokepin. Sitä ei ilmeisesti pidetä edes näpistyksenä kuten meillä omenavarkautta. Paikalle tulleet äijätkin ottivat metrin pätkät ja rupesivat niitä jyystämään. Mullekin tuotiin pikku pätkä kokeiltavaksi. Imemällä ja puremalla siitä saa paljon makeaa nestettä suuhunsa. Sen perinteen varassa on ehkä kehittynyt tapa juoda päivän mittaan kaamea määrä makeaa teetä ja sillä korvata päivän ateriat.

Loppukevennyksenä Päivin juttu junasta. Hän oli yöjunassa makuupaikalla matkalla Rovaniemeltä etelään. Vaunuosastoon tuli 3-4v. tyttö äitinsä kanssa ja tytöllä oli vaikeuksia sopeutua junan menoon. Äiti kysyi mikä sua vaivaa ja tyttö kuiskasi ”pelottaa tuo noita-akka”! Päivillä oli papiljotit päässä ja kai yörasvat naamassa.

​Eilinen kipi oli 13, tänä aamuna olin liian myöhään pihalla.