Jalka pakettiin

 

Jättipalsamin kirous tuli esiin, kun vanha ukko eli Nippe-Vaari hölmöili itsensä nurin. Olin yksin talkoiden rääppiäisissä, jota on tehty muutaman ihmisen voimin koko viikon, muutama tunti kerrallaan ja aina sata-parisataa kasvia kitkien.

 

Jalka vaan takertui johonkin ja täräytin polveni kiveen. Sattui perkuleesti, kun nousin ylös. Onneksi vieressä oli iso kivi, johon pääsin nojaamaan. Mutta siinäkin asennossa alkoi jo vasen koipi puutua, kun oikealla ei voinut varata ollenkaan. Soitin 112 ja pyysin ambulanssin, mutta sitten kun tulivat kirkon raunioille ja soitti kaveri, tuli meille väärinkäsitys tai siis hän ei tuntenut paikkoja. Kuulin auton oven paukauksen ja odotin rauhassa, mutta kun 200m matkaan oli kulunut jo minuutteja, soitin uudelleen ja sitten osasivat paikalle.

 

Siinä odotellessa ehdin jo hiukan tiedottaa tilanteesta ja varmistella jatkoa talkoille. Klo 11 maanantaina olin sitten Nummelan terkkarissa, jossa parin tunnin odottelun jälkeen pääsin röntgeniin. Kuvat lähetettiin sitten Lohjalle, jossa kirurgit tarkistivat ne (+3h) ja määräsivät ukon sinne. Taas odotin ambulanssia tunnin ja vasta aamulla sitten pääsin Lohjalla magneettikuvaukseen. Sen jälkeen vietiin osastolle ja asiaan sekaantuneet arvailivat leikkausta.

 

Mutta sitten seuraavana aamuna kun expertit tulivat porukalla kierrokselle, todettiin että luupalat ovat niin siististi ojennuksessa, että riittää pelkkä kipsaus. Se sitten tehtiin puoliltapäivin keskiviikkona ja avutonta potilasta kuskattiin sängyllä ympäriinsä. Mutta jo iltapäivällä tuli pari fysiotyttöä opettamaan tuella rullailua ja keppien käyttöä. Havahduin siihen, että ukon käsistä on voimat karanneet aika tykkänään.

 

Niin että kyllä sitä on aika avuton asukas kuumassa yksiössään helteillä, sillä jo suihkuun könyäminen on aika suoritus. Lisäksi pitää pohtia apujen saamista kauppa-asioissa ja ruokahommissa, pyykinpesussa jne. Onneksi talossa on hissi joten kävelylle kyllä pääsee kunhan voimia ja oppia kertyy keppien käytöstä. Mutta jo tiskaaminen yhdellä jalalla seisten on aika temppu jokaiselle. Kunnan kotiapua pitäisi saada ja se ehkä onnistuu kun apuväkeä käy samassa talossa monessa kämpässä ennestäänkin. Mutta se apu ei koske em. asioita, vain ruokapalvelun valmispaketteja ja lääkkeitä, ehkä suihkuapua kerran viikossa.

 

Kamalinta tässä katastrofissa on 10-12 viikon liikkumattomuus, joka entisestään heikentää lihaskuntoa ja vaatinee pitkää kuntoutusta jälkeenpäin. Piikkejä pitää pistellä maharasvakermuun torjumaan tulppaa siinä kipsatussa koivessa. Koulukaverini Karri kärsi vastaavasta koko loppuikänsä ja osittain kai kuolikin parantumattomaan jalkavammaansa. Vielä minunkin pitää selvittää joudunko siirtämään lentoani tämän takia, sillä siihen on juuri 12 viikkoa. Ja onko se edes mahdollista ilman kuluja? Vakuutusasiat pitää tutkia myös ja korvauksia hakea. Ainakin lennolle pitää tilata pyörätuoli tms kenttäkuljetus, sillä toipilaan koivella ei kiireesti kipitellä.