Puusepänverstas

Abdy tuli motskarilla hakemaan katsomaan verstasta, jossa on valmistumassa keittiön yläkaappi, jota on jo kaivattukin. Ajelimme peltojen taakse kohti etelään kilsan, puolitoista ja itsekseni totesin että tänne voi hyvin kävellä tai tulla fillarilla, kun pääsee tekemään lenkin. Monta pikku katua ajeltiin etten osaisi sinne omin nokkineni. Matkalla tarkistin asian, joka on ollut johtopäätöksenä aika luonteva. Täällä monet ammatit kulkevat suvussa, isä opettaa poikansa jotka sitten myös perivät ammattitaidon lisäksi koneet ja työkalut. Kuulemma erityisesti se koskee puusepän ammattia. Kun olen kurkkinut moneen verstaaseen, on aina nähnyt seinällä kristinuskon symbolikuvia ja on todella niin, että puusepät ovat kopteja useimmiten. Siksikin on luontevaa, että siellä poikakodissa annetaan oppia ja koulutusta nimenomaan puutöihin.

 Oven aihiot tekijän edessä

 Onko vasemmalla yläjyrsin? Oik. lienee toinen jyrsin? Takan oikohöylä?

Malleja roikkuu seinällä, samoin useita Maria ym pyhiä.

Verstaalla oli sitten kimpilevystä tehty kehikko ja ovien aihiot valmiina. Kysäisin mistä levy tulee ja arvasin oikein, Suomestahan se! Puuseppä sitten ilahtui että saa suomipoika oman maan levystä kaapin. Kuvasin muutamia koneita, jotka tunnen entuudestaa. Vain yksi kone oli mulle tuntematon, kai yläjyrsin. Näin siellä valmiita ovia, todella ison vaatekaapin, aihioita karmeihin ja muita emmeitä. Vain käsisahat olivat alkeellisia ja niitä todella käytettiin lautojen katkaisuun. Meikäläiselle tuttua katkaisusirkkeliä en nähnyt, kumma kyllä, sillä suomalaispuuseppä ei ilman tule toimeen. Verstastilat on varta vasten rakennettu työtiloiksi isoine ovineen. Katoissa pyörii isot tuulettimet ja kaikkialla on energiansäästölamput, kirkkaat ja häikäisevät. Valojen ergonomiaa ei tunneta, tuskin muutakaan, sillä onhan se uusi asia monelle kotimaassakin. Ihmetellään vaan niskakipuja, vaikka hommaa auttaisi oikean korkuinen työtuoli.

Verstaan varaston nurkassa oli vanha kaappi, jota näytettiin että kelpaisko. Ihan jännä tekele, sopivan 50-lukulainen. Ovissa sisällä peilit, puolikas kaapista hyllyjä ja toisessa tanko. Siitä saattaisi tulla ihan kelpo mutta on pakko maalata, kun on kaikenlaista raaputusta ja tussikirjoituksia. Hintapyyntö jäi auki, katsellaan ja vertaillaan. Taidan teettää risuhyllykön jonne saa osan kamoista ja laukkuille paikan.

Taustalla satunnainen vieras ja lapsi, joka pelkäsi kuvausta. Oikealla kaapin runko.

Täällä on vielä käsityö kunniassa ja se osataan. Kannattaisiko tuoda Suomeen tilaustöitä?

Astiakaapin sisuskalut sitten aiheuttivat pohdintaa, kun vesselit olivat hakeneet kaupasta kuivaustelineen, joita täällä pidetään pöydillä, ei kaapeissa. Halusin kotimaiseen tapaan ritilät piiloon ovien taakse. Se häkilä purettiin, päädyt jäi tarpeettomiksi sillä vain hyllyille oli tarvetta. Yksi jäi ylikin ja ideoin siitä nopeasti puisten päätylevyjen avulla telineen, johon voisi sijoittaa pesemistä odottavat tiskit. En tiedä onko siinä edes järkeä, mutta yksi sellainen häkki nyt tulee kuitenkin. Mahtuu piiloon alakaappeihin.

Kaappi väärässä asennossa ja ovet siinä edessä. Osa korvataan uudella mallilla johon tulee ritilää keskelle.

Näin kivaa valmista puulevyä, jossa on koristeellisia reikiä. Niitä kai käytetään komeron ovissa tai väliovissa, ehkä myös ikkunanpeitteinä koska ne muistuttavat tästä naisten piilottelukulttuurista a la Mahfouz. Nyt se piilottelu toimii astioiden vuoksi, eli kaapin keskiovet ovat reikäkoristeiset piilottaen taakseen ritilähyllyt. Ajattelen sen toimivan hyvin muutoin karun pohjoismaisen linjakkuuden kanssa. Vetimiksi oli tarjolla ihan suorat teräs-sellaiset. Pohdin siellä myös jotakin reikäkoristetta joilla voisi peittää sähköjohtojen liitosrasiat, jotka ovat vain kolo savitiiliseinässä. Abdy sen ratkaisun sitten keksi, kun näki pannunalusen. Se kai oli minullakin pyörinyt alitajunnassa, ei vain ollut ehtinyt ulos.

On kiva huomata että meillä on samantapainen huumorintaju Abdyn kanssa ja hän on terävä näkemään huumoria ja heittämään vitsejä. Hän myös hoksaa niitä kulttuurieroja, joita länsimaiset ihmiset kokee. Hän kun työskentelee ulkomaisten tutkijoiden kanssa ja samat ilmiöt tulee varmaan usein vastaan. Suoraviivainen ajattelutapa sopii hänelle ja siinäkin meillä homma pelaa. Hän heitti esiin sen asian josta sitten jo tulikin vitsi, kun kaikki toimitukset tapahtuivat ja/tai luvattiin juhlan jälkeen. Meillähän se on muodossa ”lomien/joulun/pääsiäisen jälkeen”.

Kaappitouhun jälkeen ajeltiin katselemaan uusia ja esimerkiksi kelpaavia taloja. Abdy luetteli useita ulkolaisten omistuksessa olevia, tai ainakin oletus on että omistavat. Ettei sitten olisi niitä klassisia hämäyksiä, että talo on tehty suvun maalle ja lopulta se onkin maanomistajan omaisuutta. Abdy ihaili joitakin kovin koristeellisia taloja, joiden ulkopinta on koristettu monenlaisella laattakuvioilla. Muutama oli ihan tyylikäskin ja omintakeinen, erikoinen. Sanoinkin että minä en oikein ole koristeluiden tekijä vaan mietin vain sisätiloja. Ulkokuoret voivat sitten koristella ”oma mau mukkaa”.

Käytiin katsomassa yhtä tekeillä olevaa, tämän ”asiakkaani” Hamdyn suvun keskeneräistä pytinkiä. Siinä on käytössä tämä perusjuttu, betonipylväät ja -laatta, välit muurataan punatiilestä. Taas oli huoneissa korkeutta ja reiluja mittoja, mutta myös turhia tiloja joilla ei ole mitään käyttöä, väliköitä ja käytävänpätkiä. Näin siellä käytössä parikin vatupassia ja sain aiheen leukailla meidän talon vinosta sulakekotelosta. Eli kaluja olisi jos vaan viitsittäisiin käyttää. Abdy toi näytille myös Stanleyn lasermittarin, joka lienee ulkolaisten tutkijoiden tarpeeseen hankittu. Nuo kaivaukset, haudat ja temppelit mitataan aina tarkasti ja laserilla se käy kätevästi, varmasti ja nopeasti yhden miehen kädessä. Laseria lienee käytetty myös savitalon pohjatöissä, kun kaikki oli niin tarkasti piirroksen mukaan.

Lopuksi pyörähdettiin savirakenteisen hotellin pihalla. Olisin mennyt sisään, mutta kameran akku oli tyhjä joten menen erikseen joskus. Tämä on mulle uusi tuttavuus, ihan yhden temppeliraunion kupeessa, lähellä lippukioskia. Siitä lippuostosta sen verran että Mahmoud selosti Hapsureissulla, että kolmessa paikassa myydään liput itse kohteessa, molemmissa K-laaksoissa ja ja Hapsun temppelillä. Lisään vielä Carterin talon omasta kokemuksestani viime keväältä. Muut muistomerkit on keskitetty lipunmyynti.

Valaisinkaupassa

Vielä tuli kokemuspakkiin uusi asia, kun mentiin valaisin- ja sähkötarvikekauppaan. Täällä WB:n puolella kaikki tuntevat toisensa ja suosivat näitä putiikkeja aina. Vaatimaton tarjonta, eikä löytynyt kuin yhden mallin varjostimia noihin kamaliin e-lamppuihin. Kaupassa oli vain 2 kpl ja niihinkin kuului seinävalaisin, joita runkoja en tarvitse. Mutta Abdy sanoi käyttävänsä ne johonkin ja siis maksoin valaisimesta josta käytin vain osan eli varjostimen.

Ovat sitä klassista mallia, rautalankarunko ja päällä muovitettu kangas. Ihan siisti kun on lähes seinän väri mutta valo ei tule tilaan niinkuin toivoisi ja valkoisella tulisi. Valaistusteho kärsii, silmä lepää. Tarpeeksi korkeaa pöytävalaisinta ei täältä WB:ltä löydy, mutta pitäisi löytyä Luxorin puolelta. Taidan odottaa sen kanssa Kairon reissuun.

Valaisinkaupassa keskustelimme kauppiaiden tavasta hankkia myytävää kauppaan. Abdy kertoi että kerran kuussa tms tulee Kairosta auto, joka myy vähittäiskauppiaille ja nämä ottavat mitä on tarjolla. Ei siis ole tilausluetteloita eikä mahdollisuutta tilata pelkkiä varjostimia. Tehdas tekee mitä keksii ja vähittäiskauppa on reppurien armoilla. On siinä varmaan heijastumaa karavaaniajoilta, kun vähittäiskauppa tyytyy menettelyyn. Ei uskoisi nettiaikana! Meillä sentään väitetään että asiakas on kunkku, täällä ei ole - eikä kukaan väitä. Tai välitä. Ehkä tämä ilmiö osaltaan selittää sen, että Pepsit, MacDonaldsit ja Unileverit menestyy niin helpolla. Runsas tv-mainonta saa ihmiset haluamaan ja kas kummaa, roskaruokaa on tyrkyllä joka paikassa. Sipsejä ei ole näkynyt meillä koskaan samassa suhteessa muuhun valikoimaan. Kaupan koko valikoima saattaa olla sata tuotetta ja niistä 15 on eri sipsiä.