Kielikylvyt

Olen elämäni aikana joutunut muuamaan kielikylpyyn ja voin todistaa että ne toimivat.

Ensimmäinen oli oppipoikana Stockan somistamossa, missä työkavereina oli useita sveitsiläisiä, joiden kotikieli oli ruotsi, kun olivat naineet näitä suomenruotsalaisia tyttöjä. Arki pakotti ensin ymmärtämmän ja sitten puhumaan ruotsia. Koulupohjaa oli 3 vuotta joka tietysti auttoi. Muistan hyvin, miten sveitsiläiset työkaverit nauroivat kippurassa, kun lausuin saksaksi runoa, joka oli pakko-opetettu saksankielen tunnilla oppikoulussa.

Kun toin maahan sveitsiläistä messurakennetta -60 luvun lopulla, jouduin kerran sitten viikoksi reissuun, jossa puhuttiin vain saksaa, mutta kolmella aksentilla, lisänä Sveitin ja Itävallan murteet.

Tässä eri maiden edustajien koulutuksessa meni useampi päivä, jossa tiukoissa saumoissa sain käännösapua ruotsin edustajalta, siis saksa-ruotsi käännös. Kun sitten tämän viikon kielikylvyn lopuksi menin Finnairin toimistoon, jossa puhuttiin sujuvaa suomea, meni useita sekuntteja kunnes sain sanotuksi asiani suomeksi. Se oli hämmentävä kokemus, että äidinkielen puhuminen teki stopin hetkeksi.

Seuraava kielikylpy oli kun rakensin Intian valtiolle 700m2 messuosaston vanhan messuhallin telttaan, joskus -70 luvun alussa. Kolmen viikon periodissa jouduin puhutun ymmärtämisen testiin, kun intialaiset tunnetusti puhuvat englantia erikoisella korostuksella. Aluksi apuna oli tulkkityttö lähetystöstä, mutta eihän tullkia voinut seisottaa pitkiä päiviä harvoja keskusteluja varten. Oli valittava hetket kun siihen oli aihetta. Sitten kun näyttely päättyi, tehtiin loppuselvitystä näyttelyn johtajan kanssa ja hän ehdotti palaveriaikaa. Sanoin että tarkistan tulkin johon tämä Singh, sittemmin Moskovan suurlähettiläs, sanoi ettei mitään tulkkia tarvita, juttu sujuu kahdenkesken. Siinäkin tilanteessa käytännön pakko oli hyvä opettaja.

Kolmas kielikylpy oli paljon pitkäjänteisempi. Se oli parin vuoden putki jolloin matkustin työasioissa Moskovassa viikon joka kuukaudesta. Työmaasta siinäkin oli kysymys ja siinä oli tulkki mukana ja periaatteessa neuvottelut käytiin englanniksi. Sehän on venäläinen taktiikka, käännöksen aikana saa aikaa ajatella, kun on sen heti aluksi ymmärtänyt. Mutta näiden kymmenien viikkojen aikana oli pakko tulla toimeen kaupungilla ja arjessa venäjällä. Aluksi muutaman sanan varassa, mutta aika nopeasti sanavarasto sitten laajeni. Siinä auttoi ystäväperhe, jonka olin oppinut tuntemaan aikaisemmin ja jonka kanssa usein istuttiin iltaa ja selviteltiin syntyjä syviä. Isäntä Viktor oli lahjakas selittämään käsitteitä, usein näyttelemällä ja minä puolestani piirsin käsitteitä, joka ei ole ihan helppoa. Siitä sitten juontuikin käytäntö, että viikon aluksi piti ottaa Viktorin kanssa pullo tai pari votkaa, jotta minun kielipääni herkistyi.

Nyt olen opetellut vain taxien/bussien kanssa tarvittavat arabian sanat, eteenpäin, oikea, vasen, tässä. Ne sanat opin ensimmäiseksi myös venjäksi ja muistan vielä hyvin.

Telkkaria katsellessa on ollut pakko ottaa englanninkielen politiikan sanaston kylpy. Sanakirjan kanssa, mutta kun nämä kanavat toistavat lähetyksiä jatkuvasti, oppi saa tukea monta kertaa päivässä. Tässäkin on lisämausteena erilaiset ääntämykset, joita AlJazeeran eri maissa asuvat, hyvät reportterit käytävät. Pääpaikassa Dohassa toki on töissä pääasiassa brittitaustaiset ihmiset, mutta kun reportaaseja tulee Aasiasta, Afrikasta, Arabimaista, Pakistanista, saa korviaan höristää monta kertaa. Onneksi USAn pätkät puhutaan kirjakielellä, sillä joitakin jenkkien murteita on myös hyvin vaikeata ymmärtää, puhumattakaan Lontoon gockneyn murteesta. Egyptiläisten ääntämys on minulle helppo kuunnella ja ymmärtää.