luxor 145.2010 loppu häämöttää

On se jännä juttu, että aina tällaiseen reissuun liittyy myös jonkinlaista haikeutta kotiinlähdön vuoksi. Olen viihtynyt hyvin ja voisin olla jonkun kuukauden lisääkin. Tänäänkin näin useita vanhoja pariskuntia rantakadulla, joiden rusketuksesta voi päätellä, että kauan on oltu reisussa.

Lauttarannassa oli iso kumivene ja siinä nukkui mies, aika tumma, ehkä Nubiasta. Heräsi välillä kun ohi ajavan jokilaivan peräaallot rajusti ravisti venettä. Lautalla tuli viereen kaveri, joka puhui sujuvaa e-kieltä. Tiesi Suomen, koska oli opiskellut Pietarissa, asunut Saksassa, matkustellut. Kysyi kaikenlaista ja kun kysyin hänen työstään, sanoi että "aamulla katselen kun aurinko nousee ja illalla kun se laskee".

Rannalla lähdin ajatuksissani kohti keskustaa, mutta havahduin ajoissa, sillä tapaaminen oli sovittu taas museon eteen. Aikaa oli ja ehdin katsella, kun Luxorin temppelin pohjoispuolella iso porukka oli yhden raunion kimpussa. Parikymmentä ukkoa kantoi soraa ja heitteli kiviä, 3 ammattilaista kameran ja takymetrin kanssa seurasi. Garnishilla oli kummallisessa paikassa katukyltti, osoitti poikki kadun paikassa, missä ei ollut risteystä. Kyltissä basaarin nimi. Tuntui että tässä on lahjottu sitä joka kylteistä päättää.

Kävin tapaamassa Aishan perhettä ja istuttiin uudessa puistossa, joka on rakennettu rannan tuntumaan, museosta pohjoiseen. Puiston nimi on Susan Mubarakin perhepuisto tms. Kysyinkin Ahmedilta, että vaihtuuko puiston nimi, kun pressa vaihtuu. Sanoi ettei muutu ja totesimme että pressanvaalit on täällä ihan pian. Kovasti on ollut lehdissä meilläkin spekulaatioita kenestä seuraaja sukeutuu. Vahva ehdokas on Mubarakin poika, jonka mahdollisuuksia heikentää se, että hänellä ei ole sotilastaustaa, kuten isällään. Kun maassa on (kielletty) vahva oppositio, tämä muslimiveljeskunta, on tärkeätä että pressalla on armeija tukenaan. Egypti on niin iso ja vaikutusvaltainen maa, että sen epävakaus huojuttaisi koko arabimaailmaa ja vaikeuttaisi lähi-idän rauhantoiveita. Näin tv:n kautta infonsa hankkiva ei voi muuta ratkaisua nähdä, kuin että Israelin alueelle syntyy 2 eri valtiota.

Puistossa söimme kevyttä, tilasin maksa- ja jauhelihapötkyläleivät (pötkylän nimi jo unohtui, vaikka sen päivällä osasin) ja ranskalaisia, palanpainikkeeksi vettä ja vihreää teetä. Lapset vähän kiukuttelivat, kun ei ollut vielä auki puiston leikkikenttä. Tilanne helpottui, kun isompi sisko pääsi pomppimaan trampoliinille eikä tarvinnut kiusata pikkuista. Juttelimme taas kaikenlaista, annoin Aishalle ison kasan ristikkolehtiä, joita hän on kaivannut. Totesi hänkin, että oman kielen lukeminen jo helpottaa paineita asua vieraassa kulttuurissa, saati puhuminen, jonka minä olen kokenut hyvin tärkeäksi. Puhuimme mm avioeron mahdollisuudesta islamin lain mukaan. Se on kuulemma ihan helppoa ja mahdollista ja koraani antaa mahdollisuuden, mutta neuvoo eroamaan sovussa. Neljän vaimon mahdollisuus on aika teoreeettinen, sillä koraani käskee järjestämään kaikille samat olosuhteet ja kohtelemaan vaimoja tasapuolisesti ja rakastamaan kaikkia samalla tavalla. Aishan mukaan se taas ei ole inhimillisesti mahdollista ja siksi koraani ikään kuin mutkan kautta estääkin moniavioisuutta. Kun kuulemma kopteilla eroaminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, ja on jutun mukaan asialla sellainen vaikutus, että koptivaimot repsahtavat ulkonäkönsa puolesta nopeammin kuin muslimit. Sillä jos se ukko ei vaimostaan eroon pääse, ei vaimon tarvitse niin välittää, vaikka peppu leviääkin. Musliminaisella sen sijaan on aina hiukan mahdollista, että se perhanan ukko vaurastuu ja ottaa toisen, jos ei pidä huolta ulkonäöstään. Tämä kuuma ilmanala on rasitus ihmisen iholle ja siksi porukat rypistyvät nopeammin kuin pohjolassa. Siksi ikää on vaikea arvioida. Puhuttiin mm rintasyövän yleistymisestä täälläkin ja joku täti oli hiljattain kuollut siihen, kun oli pahkura aivan liian iso, ennen kuin hän meni lääkäriin. Täällä on nyt perustettu hanke, jolla seulotaan rintasyöpiä. Se on kai sitä samaa, josta kuulin aikaisemmin, eli bussi kiertää kyliä ja suorittaa mammografiaa.

Ahmed oli selvittänyt sitä pyöran ostoa ja vuokrausta. Fillarin hinta olisi noin 400, ajattele 50€! Suomessa halvimmat kiinalaiset pyörät maksavat tollasen 200€. Miten tämän maailman hinnat käyttäytyvät näin kummallisesti? Mutta sen osto ei ehkä kannata, jos asuu Feirusissa, josta on lyhyt matka kaikkeen. Kävellen viitsii tallustaa vaikka museolle asti, jos reippailee. Fillarin voisi saada pitkällä sopimuksella ehkä 15-20 päivä, jos tekee diilin Ahmedin tutun kanssa ja hänen kauttaan. Eikä pyörää joka päivä tulisi käytetyksi kuitenkaan.

Puistoon tupsahti kolme eurooppalaista naista, joista yhdellä oli lapsia mukana. Puhumista varten olivät nämä saksalaisnaisetkin tulleet. Pidän vielä yhtä kirjaa lainassa, joten pitää jossakin välissä vielä nähdä. Lupasin lahjoittaa ostamani skype-luurit, sillä heille ollaan hankkimassa nettiyhteyttä ja Aisha voi skypellä puhua ilmaiseksi Suomeen. Siitä sitten etenin, ensin moikkaamassa Saadia mutta totesimme, että kun taxi odotti, en lähtenyt hakemaan rahaa seinästä, kun tiesin tulevani huomenna vielä itärannalle. Sillä Heinin shoppiin piti ehtiä ennen kolmea, että saadaan lippuasiat hoidetuksi. Lippuasian jälkeen menin vielä parturiin.