Kalaa illalla

Vaikka itsenäisyyspäivä vilahtikin ohi, otin vahingon takaisin ja juhlin sitä hiukan. Kun Sauli sen prenikan lykkäsi yllättäen. Kun oli viikon kala-aterian aika, pyysin Päivin kaveriksi. Nyt on helpompi saada hyvä kala-annos, kun kilsan päässä on jopa Lonely Planetin suosittama ravintola. Paikka sijaitsee mitä loistavimmin suoraan kolossien vieressä yli tien. Paikasta joutuisi jossakin muussa maassa maksamaan karmeaa vuokraa ja/tai tontin omistaja tekisi omaisuuden myydessään. Ei täällä suhtauduta siten, vaan ne kiviukot nyt vaan sattuvat siinä olemaan, so what!

Otin lähtiessä pikku riskin ja panin pullon valkkaria olkalaukkuun. Olin jo sen verran tuttu kun olin käynyt kysymässä kalaa, että kokki-tarjoilija, joka osoittautui varsinaisen omistajan veljeksi, ei ollenkaan hämmästynyt toivetta saada ylimääräiset lasit viinille.

Hyvän paistetun kalan kaveriksi tuli kuumia vihenanneksia, joka osoittautui lähes kokonaan perunaksi, sekä ranskanperunoita. Ihan hyvää ja halulla painettiin poskeen. Tuli sitten isäntäkin paikalle ja rupesi juttusille, kun oltiin ainoat asiakkaat tänä iltana ja ehkä jopa moneen päivään. Kertoi olleensa töissä kokkina Hurghadassa ja siksi oppinut e-kieltä. Sama kaveri tunsi minut ennestään, sillä hänen suvulleen otettiin haara meille vedetystä vesijohdosta ja siinä yhteydessä tapasimme, jota en itse muistanut. Täällä kun joutuu niin kovin monen kanssa tekemisiin jatkuvasti. Mutta valkonaama muistetaan.

kuvan siirto ei onnistunut hitaan linjan vuoksi...

Mulla oli taas mukana siniristi, jonka sitten viritimme seinälle kuvien taustaksi. Isäntä pyysi tuomaan lipun kuppilaansa lahjaksi. Jouduin myös kirjoittamaan talon päiväkirjaan kommentit suomeksi, joka on aika tavallista. Kirja oli kovin tyhjä kalenteri. Kaverit sitten auttoivat kuvien ottamisessa ja osasi jopa ehdottaa kuvaa jossa kiviukot ovat taustana ruokailijoille ja pyysi sitten lähettämään kuvan jotta saa sen omille www-sivuilleen. Ovat aika moderneja nämä vesselit näissä, paljon edellä kotimaisia kuppiloita. Monellako pikku paikalla on omat kotisivut Suomessa?

Kävimme sitten katsomassa talon katolla olevaa vuokrattavaa kämppää ja kattoterassia. Asunnossa oli viettänyt kesällä 6 kk saksalainen ohjelmoija, joka oli vuokrannut oman kämppänsä Saksassa ja asui täällä edullisemmin ja varmaan sillä vuokralla eli herroiksi täällä. Oli pärjännyt vaimoineen koko kesän ilmastoinnin viilennyksen varassa. Katto oli kovasti kesken eikä ollut portaissa laatoitusta ja sisäänkäynti on aika rujo. Mutta on kaveri valmis kämpän myymään tai vuokraamaan. Viikon vuokra on 1000 ja kuukauden 2000LE. Pidemmäksi ajaksi putoaa vielä siitäkin. Maisemat on huikeat ja sijainti hieno.

Päivi osti jonkin kipon, sillä nämä kaverit ovat niin monitoimisia, että hänelläkin on ravintolan sivubisneksenä keramiikan myyntiä. Isäntä sitten lupasi istuttaa ruukkuun basilikaa ja sovittiin, että kannattaa hakea vasta 10pv päästä, jotta varmistuu itäminen. Tarjosi mullekin taimia tai siemeniä, en edes tiedä kummasta oli kyse. Mutta on oma piha sen verran kesken että en ryhdy vielä yrttejä miettimään. Siinäkin olisi sitten ihan oma perehtymisensä, jota sinänsä kannattaa opetella. Mulla vaan ei peukalo ole kovin vihreä, vaikka muutoin mies on umpivihreä.

Katolla sitten yritettiin hahmottaa sitä Päivin taloa, sillä olen sen itse löytänyt päätieltä katsoen sitten kun olin siellä käynyt. Jabalauin eli Heinin talon katolta sen erotti hyvin. Nämä täkäläiset tuntevat alueen ihmiset ja talot hämmästyttävän hyvin, paremmin kuin meillä jonkin kylän asiat ja talot tunnetaan. Ja uteliaisuus on kansallispiirre. Kakaratkin kysyvät heti, whats your

name, wherfrom you are? Väsymiseen asti joutuu vastaamaan uteluihin, joilla lopuksi tähdätään jonkinlaiseen bisnekseen tai ainakin pikku tippiin, kuten kakarat lopuksi. Ajatusmalli on jotenkin sellainen, että kun olen tehnyt itseni tykö, voin sitten helpommin pyytää baksisia, kun kerran ollaan jo tuttujakin. On lapsilla myös aitoa halua testata omaa kielitaitoaan.

Täällä tämä ”isäntäperhe”-systeemi on meille outo ja panee miettimään missä menee ystävyyden ja rahastamisen raja. Koko ajan saa pieniä palveluja ja on vaikea hahmottaa, mistä pitäisi maksaa. Itse pyrin siihen, että mistään en jää velkaa, mutta tuntuu kornilta maksaa esim aamiaisleivistä, joiden hinta 1 LE. On ihan selvää että pitkällä tähtäimella perhe laskee jotenkin hyötyvänsä, se miten se sitten tapahtuu, on vain arvailtavissa.

Minun tapauksessa se hyöty tuli siitä, että saivat alulle rakennushankkeen, jota oli pitkään suunniteltu ja siihen useamman vuoden vuokralaisen. Kun ei meikäläisen jalka enää kapsa, voivat arvattavasti olla tyytyväisiä että talo syntyi ja alkuvuodet saatiin vuokraa. Eihän se huono diili ole meille länsimaisille vuokralaisillekaan. Kivaa asumista auringossa ja samalla uutta kokemusta asumisesta kansan parissa ja täkäläisessä arjessa mukana tai ainakin aika lähellä.

Usein minusta on tuntunut, että tämä perhe on niin fiksu ja avoin läntisille vaikutteille, että he jo siitä halusta oppia uutta ajattelua, ovat mukana ja imevät uusia ideoita ja näkemyksiä. Abdy on koko ajan ollut kiinnostunut energian säästön tekniikoista, jätevesiasioista, pohjaveden nousun ongelmista jne. Ehkä taustalla on ajatus oppia uusia bisnesituja ja saada aikaan jotakin ihan uutta tuloa, kun näkyy että vanhat mallit ovat vaarassa.

Päiviä myös paapotaan ja vahditaan koko ajan, vaikka hän aikuisena ja tottuneena osaa hyvin huolehtia itsestään. Nytkin iltapalan jälkeen suvun A-poika tuli taas mopolla hakemaan. Onhan se apu toki lonkkavikaiselle, mutta välillä vahtiminen oudoksuttaa. Ilmeisesti se vaan on niin, että suvun huomaan otetusta on perinteen mukaan ”pakko” huolehtia. Kunniasta on kyse ja maineesta, alueella missä kaikki tuntevat toisensa ja eri suvut. Jonkinlaista klaaniajattelua näkyvissä siinäkin.