Hyvää viikonloppua

sanoi Markku, kun lähdin pois päiväkodista perjantain seurusteluhetken jälkeen. Olin taas kasannut muutaman palapelin ja pelannut pari erää kimbleä sekä katsonut yhden nuorenmiehen piirtelyä. Poika oli selvästi perässä ikäisiään sillä kolmivuotiaan puhe oli epäselvää ja piirros käsitti vain väkivaltaa ja taisteluja. Epäselvästä puheesta käsitin lopulta että hän piirsi Ängry Birdsejä ja siinäkin oli kovin sotaisaa menoa.

 

Juttelin aiheesta oman poikani kanssa jolla on juuri 4v täyttänyt tytär. Hän tiesi kertoa että iltasadut ovat tärkeitä, yleensäkin lukeminen kehittää lapsen kykyjä. Siksi kai kasvoin näin fiksuksi (?) itse, että ruinasin aina jonkun lukemaan tarinoita ja kun se alkoi itseltä sujua, olen aina lukenut paljon. Pentuna Reiska ja muut leikkikaverit olivat välillä kiukkuisia, kun minä aina luin jotakin.

 

Tuohon hyvän vkl:n toivotukseen Markku olisi halunnut lisätä jotakin hautajaisiin liittyvää toivotusta, mutta sitten nauroimme yhdessä, että sellaista ei kielessämme ole. Ei voi toivottaa ”hauskoja hautajaisia” tai jotain sympaattista, siihen ei vaan ole termejä. Kerroin siinä omasta kokemuksestani, kun suku ja silloiset serkukset 14-18v kokoonnuimme mummumme hautajaisiin. Jälkeenpäin muistelimme kuinka kivaa oli niissä hautajaisissa, kun moneen vuoteen emme olleet tavanneet ja silloin saimme kokoontua vinttihuoneeseen rupattelemaan ja myös tutustumaan serkkuihin paremmin.

 

Teini ei oikein jaksa surra ”ikivanhan” mummon poismenoa, mutta tämä oman äitini tuhkan lasku sukuhaudan hiekkaan oli pienelle saattojoukolle sittenkin liikuttava hetki. Laskin uurnan hiekkaan ja poikani sekä lankoni lapioivat kevyet hiekat siihen siistiin pyöreään kuoppaan. Vain kaksi kukkalaitetta oli sovitusti kummulla. Sanoin muutaman sanan äidin helposta kuolemasta, mutta en saanut lausetta loppuun, kun kyyneleet tulivat ja kakistellen sain lopun sanotuksi hetken hämmingin jälkeen.

 

Luulen että tämä kirjoittaminenkin toimii suruterapiana.

 

Hautaustoimistossa puhuimme hautaukseen liittyvien tapojen suuresta muutoksesta. Suruharsoja ei enää kai kukaan käytä, surunapit ja -nauhat ovat poissa. Hautasaattuetta ei enää pysähdytä seuraamaan pää paljaana vaan sekin on vain osa liikennettä. Siksi niitä ei juuri enää järjestetäkään, sillä joku kuitenkin tunkisi siihen jonon väliin risteyksessä, jos toiset ajaisivat hitaasti. Ehkä vielä jossakin päin noudatetaan vanhoja kauniita tapoja, mutta ei ole kohdalle sattunut.

 

Olen jo kerran täällä blogissa kertonut Luxorissa linjaa ajavan pikkubussin kuskista, joka jätti busan keskelle katua ja meni vastaan tulleen hautajaissaattueen keskelle ja onnistuikin saada kantaa arkkua ehkä 10m, palasi bussiin ja matka jatkui. Luxorissa ja kaikissa arabimaissa on kunniajuttu kantaa arkkua ja siinä aisoissa käykin aina kuhina, kun miehiä vaihdetaan. Egyptissä ja uskoakseni kaikissa muslimimaissa on tapana, että arkku on avoin, ilman kantta ja pitkin aisoin varustettu. Niitä olen nähnyt moskeijoissa ja ne siis lainataan sieltä. Ruumis lasketaan hautaan käärinliinoissa.

 

Intian joissakin osissa ja uskonnoissa vainaja poltetaan, samoin kuulemma Thaimaassa. Muslimimaissa ei poltto ole sallittua, mutta toisaalta vainaja haudataan samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Sen koin Luxorissa ja vainaja oli tunnettu, ehkä poliitikko ja mahdollisesti kuolema oli tapahtunut jossakin kaukana sairaalassa, josta kuljetus ei ollut onnistunut samana päivänä. Sielläpäin onkin paljon tarjolla vuokrattavia juhlatelttoja, jotka pystytetään kadulle surutalon eteen tai kuten tässä poikkeustilanteessa, aukiolle jo edellisenä päivänä, koska sanottiin että tämä sheikki haudataan huomenna. Tämä telttojen, pöytien, tuolien ja PA-kaluston vuokraus lienee aika suuri ja vakaa bisnes ja kaikki sujuu rutiinilla, koska samoja kamoja tarvitaan myös häissä.