Yovyimme kauniissa pikkuisissa savitaloissa jotka oli suunnitellut tiimi, ei arkkitehtia.

Ainakin nain vaitti piispa Thomas, jokia kertoi etta paikka on aloittanut 1999 eli vahan aikaa sitten, kun vertaa siihen valtavaan rakentamiseen mita oli saatu aikaan. Majoitustilojakin oli kolmisenkymmenta, kolmikerroksinen paarakennus,

Ruokailutila. Ruotikalusteissa kirkkaat tyynyt antavat väriä. Taustalla mattoalue, jossa istuttiin jalat ristissä.

jossa kokoustiloja, kirjasto, ruokasali ja tarjoiluhuone. Kukin kerros varmaan luokkaa 500m2. 

Kirkon katolle vievät portaat ovat vain koriste, eivät vie minnekään varsinaisesti

Ihastelin savitalojen kupolikattoja ja kaarikattoja, jotak oli toteutettu hienosti valo huomioiden. Aamulla kun herasi, voi valon maarasta paatella oliko aika nousta. Pihassa oli vesialtaita, joiota ei oltu suunniteltu uimeiseen, vaikka niihin portaita olikin sijoitettu. Vesi oli nimittain kovin vihreaa eika houkutellut uimaan. 

Taloja ymparoivat laajat hedelmatarhat ja muut viljelykset ja alueella hoidetaan joitakin elaimia. Ainakin pari poikaa hoiti jatehuoltoa aasin avulla.

Myos alueella on kaunis kirkko, joka eroaa tavanomaisista. Toinen erikoinen hartaustila oli jostakin syysta kesken jatetty kirkko lahella porttia. Sen keskenjaamisen syy jai minulle hamaraksi, mutta nyt sita kaytettiin ikonimaalauksen harjoittelupaikkana! Anaforaan on sijoittunut Valamon luostarin maalausta opettanut Helena, joka on elakepaivikseen asettunut tanne lampimaan ja todella viehattavaan ymparistoon. Han tyoskenteli oppilasryhman kanssa kirkossa, joka ei siis ole varsinaisessa hartauskatossa. 

Kirkko oli kaivettu jostaklin syysta syvalle maahan ja heti tuli mieleen vanha vitsi piruntorjunta-bunkkerista.