luxor 83.2009 Liikkuva hollantilainen

Hein de Bryin kertoi olleensa muutama vuosi sitten turistina Hurghadassa, jossa kaverit olivat haikailleet kotoisen, hollantilaisen, hampurilais/voileipä-ruoan perään. Hän sai idean että samaa kysyntää on joka puolella, siis pitää synnyttää tarjontaa. Hän tarkisti hintatasoa Hurghadassa ja totesi sen kalliiksi. Olisi pitänyt aloittaa 10 v sitten, kun hinnat shopeille olivat halvemmat. Siksi hän sitten ajautui Luxoriin, vaikka totesikin että turistit täällä ovat erilaisia kuin noissa nuorison menomestoissa, kuten Sharmissa. Mutta kulttuuri-ihmisetkin syövät ja itse kukin muistaa kuinka jokin kotoisa ruokalaji tulee mieleen, kun syö monta viikkoa outoja ruokia. Kyllä maistuu lihapullat, makkarasoppa ja makaroonilaatikko minullekin tammikuun jälkeen.

Hänellä on takanaan avioliitto ja siitä lapsia. Kuitenkin oli tilanne, että silloin 2 vuotta sitten, hänellä oli tyttöystävä. Ero teki kipeää, mutta tyttö ei halunnut tänne. Heinilla oli hiukan rahaa joten bisnes oli mahdollista aloittaa. Hän otti yhteyttä paikalliseen juristiin, jonka kautta sitten tutustui tähän nykyiseen bisneskumppaniinsa, Musheraan. Joka siis on koptikristitty ja kampaaja. Hänelläkin oli rahaa ja idea pystyttää jonkun eurooppalaisen kanssa kimpassa ruokapaikka, jossa olisi jonkin maan erityispiirteitä ruokalistassa. Hänellä oli valmiina tämä huoneisto ja siinä kahvila, joka ei kai oikein kannattanut, kun niitä on paljon ja samanlaisia kaikki.

Hein asui kämpässä yksin 7 kuukautta ja tutustui sitten nykyiseen tyttöystäväänsä Myriamiin, jonka talossa nyt asuu. Tämä taas oli eronnut egyptiläisestä miehestään ja asui isoa taloa yksin. Siellä on tilaa vieraalle, alakerran asunto, johon minäkin voisin muuttaa tammikuuksi. Talon pito on monimutkaista täällä. Kapakassa juuri yksi brittinainen kertoi, että hänen on pakko käydä Kairossa rekisteröimässä uudelleen talonsa. Asiaa ei voida hoitaa täällä, on kummallinen kuvio byrokratiassa.

Näitä ulkomaisten omistamia erilaisia bisneksiä on lukuisia. Tutulla kadulla, jonka nimestä on kolme versiota, (Al/El - Roda/Rawda - ja loppuosa Sharifa st) on useita, lähinnä brittien omistamia yrityksiä. Kaksi kiinteistövälittäjää, 2 ravintolaa, taidekauppa-bistro, 1 vaatekauppa, lopetettu Sushipaikka. Lisänä monta kioskia, kahvilaa, ainakin 3 egyptiläistä ravintolaa, kaikki 400 m matkalla. Alueen nimi on AUMEIA, jota pitää hokea mikrobussin kyytiin mennessä. Se alue on siinä välillä ISIS-LOTUS, Medinakadun ja hotellikadun väliset korttelit, Josephinkadun ja pellon välillä.

Hein ja Myriam kertoivat, että heilläkin pitää olla paikallinen kumppani, joka hankkii luvat ja sopii asiat. Esim. sähkö ja vesisopimukset ja vuokraamiset. Ne kaikki maksetaan käteisellä, yleensä katuja kiertävälle kerääjälle. Hän taas ei katso mittarin lukemaa, vaan arvioi taksan. Hein pani sormen suuhunsa ja nosti sen pystyyn, kuin tuulta haistellessa eli näytti miten maksut kerätään. Siihen sitten jää varmaan paikka korruptiolle. Katselin pankissa miten paikallinen bisnismies nosti valtavan tukun rahaa pankista, käteistä. Myriamilla on vaikeuksia myydä talonsa, koska ilmeisesti sen alla olevan tontin omistaa entinen mies ja sähkö- ja vesisopimukset on jotenkin sidottu tonttiin.

Työlupia ei kai juurikaan kysellä, mutta toisaalta niitä olisi varmaan vaikeata saada tällaiseen työttömien maahan. Viisumin pidennys sensijaan onnistuu helposti, turistipohjalta varmaankin. Hauska yksityiskohta on englantilaistetut etunimet, joita monessa maassa tapaa. Heinin apukokki on oikealta nimeltää Mackarim, mutta on ristitty uudelleen muotoon "Maikkel" siis kirjoitettuna kai Michael, jotta näillä usein vaihtuvilla turistiasiakkailla olisi helpompi muistaa nimi.

Lähden kotimatkalle yhdessä näiden uusien ystävien kanssa ja Brysselin kautta. Joudun majoittumaan välilaskupaikassa ja saan siihen hyvät neuvot ja avut Myriamilta, jonka entinen kotipaikka se on. Lentolippu ei vielä tullutkaan, vaan nämä ranskankieliset kirjeet olivat vasta vahvistuksia, vaikka niissä tiedot ovatkin samat kuin lippuun tarvitaan.