Puusepät kävivät taas mittaamassa keittiön kaappeja. Se oli jo neljäs tai viides käynti samassa asiassa porukan nokkamieheltä. Ja aikaa ensimmäisestä käynnistä on kulunut yli pari kuukautta! Jos aikaa laskettaisiin samalla tavalla kuin meillä, olisi kaapeille jo kertynyt paljon hintaa. Ilmeisesti mittaus- ja suunnittelutunnit eivät vaikuta loppuhintaan?

Joka kerta olemme käyneet asiat läpi porukalla, sillä ukot eivät puhu tätä BE ja mun arabia ei riitä kuin tervehdykseen ja vahvistukseen ”tämäm” jonka voinee kääntää suomeksi sanalla selvä. Ainakin merkitys on usein sama ja sanaa käytetään paljon. Esim puhelun lopussa sanotaan usein ”tämäm, halas” joka halas on loppu.

Minä en jaksa ponnistella arabian oppimiseksi vaan luotan luonnonmenetelmään, puhumalla ja kuulemalla oppimiseen, toisin kuin Hannu ja Annukka, joka on tosissaan alkanut opiskelun. Oppimisellani ei ole mitään kiirettä, tarttuu omia aikojaan. Hannu taisi jo hiukan hellittää, on se niin vaikeeta! Annukka sai jo toisen opettajan, kun ensimmäinen suhde osoittautui kehnoksi ja opettaja huonoksi. On melkoinen ja piponnoston arvoinen suoritus, jos hän täällä itse ja avustettuna opiskelee alkeet niin, että pääsee kärryille työväenopiston jatkokurssilla.

Annukka kertoi kivaa juttua ensimmäiseltä oppitunnilta, kun suvun poika oli ollut täpinöissään kun hän osasi jotakin paremmin kuin aikuinen. Poika raahasi näytille kaikki koulukirjansa eikä malttanut olla hiljaa kun piti opetella kirjaimia, vaan kuiski niitä opiskelijan ”avuksi”.

Vaan palataan siihen piirustusten lukemiseen. Mitta- ja nokkamies oli nähnyt minun perspektiiviin ja suoraan edestä tekemäni kuvan jo pariin kertaan, mutta oli kai unohtanut, kun hänen piti varmistaa että etukuva mittoineen tarkoitti samaa kaappia kuin perspektiivikuva. Kuvan tekemistä ja ymmärtämistä opetellaan meikäkulttuurissa ilmeisesti paljon aikaisemmin ja enemmän kuin arabivastaavassa.

Kyllä näyttää täälläkin lasten koulukirjoissa olevan paljon kuvia, mutta piirretäänkö koulussa itse tarpeeksi? Tietysti asiat ovat muuttuneet ja koulu kehittynyt siitä, kun nämä ukot ovat sitä käyneet, jos ollenkaan ovat. Mutta kun osaavat kirjoittaa arabiaa, se kyllä viittaa koulunkäyntiin, eikö? Länsinumerotkin osataan niin että mun ei ole tarvinnut miettiä senttejä paikalliskielellä. Saattaisin kovasti ponnistaen siinä onnistuakin, niin kuin aikoinaan käytännön pakosta opettelin venäjän kyrilliset kirjaimet.

Kuvan lukemiseen ja piirustusten ymmärtämiseen tarvitaan usein kolmiulotteisuuden hahmotusta, ja se lienee vaikeaa. Olen nähnyt erään talon suunnitelman, jossa pohjakuvan lisäksi oli luonnos talosta perspektiivissä, kuin kaukaa otettu valokuva. Sitä varmaan tarvitaan jotta maallikko ymmärtää kokonaisuuden. Meillä sentään kuka tahansa perheenäiti osaa lukea asunnon pohjakuvaa, vaikka sitten sängyn tai sohvan mitoitus siihen pohjaan ontuukin kovasti ja useimmilla. Mittakaavan hallinta ei kai sitten ole helppoa ilman harjaannusta. Kun itse on paljon pitänyt skaalatikkua kädessä ja se on aina ollut työpöydällä, on se mennyt selkärankaan.

Täällä ilmeisesti kaivauksilla käytetään helppouden vuoksi vain suhdetta 1:100, koska Abdy piti sitä itsestään selvänä suhteena. Voisi hänellekin olla vaikeata pelata eri suhteilla, vaikkapa välillä vaihdellen 1:25 ja 1:100 välillä, joka meillä on tavallista rakennusalalla ja varsinkin puusepän hommissa. Minun maailmaani kun on kakarana kuulunut puutavaran tuumamitat, olen joutunut vasta aikuisiällä tottumaan millimitoitukseen ja joskus raksamiesten vino hymy kertoo että vanha mies on lipsauttanut ikivanhan termin kun sanoo kakkosnelosen vasan mitaksi. Heille taitaakin jo olla vaikeampaa hoksata mittoja niinpäin. Jimille se lienee tuttu ilmiö, jos englannin mittojen maailmasta tulee Suomeen raksalle duuniin.

Onhan sitä väitetty, että Kerimäen jättikirkko olisi ollut tuumien virhetulkinta senteiksi. Ei kuin toisinpäin. Sitä en usko, sillä rakentajat olivat usein myös suunnittelijoita ja vanhat kirkonrakentajien suvut osasivat yhteiset mitat, mitä sitten silloin käyttivätkin, jalkoja ja kyynäröitä kai. Niinä aikoina 1800-luvulla ei kai ollut edes klubiaskia, jonka kanteen olisi kirkon mitat piirretty. Kyllä niitä kuvia on ensin täytynyt rovastille ja kirkkoväärteille esitellä ja hyväksyntä saada. Miten lienee ollut asia kun täällä on vuosisatoja sitten rakennettu komeita moskeijoita? On ihan pakko olla piirustukset ja mitoitus. Onkin tarvittu kai erikseen mittamiesten ammattikunta, joka meilläkin oli olemassa raksalla vielä sotien jälkeen. Isänikin oli siinä hommassa, kun oli hyvä matikkapää. Ja viina. Molempia kun tarvittiin mesujen kanssa.