luxor 94.2009 Uusi vuosi

Taas alkaa totuttelu uuteen vuosilukuun.

Päivähän valkenee täällä aina kirkaana, niin nytkin, mutta viileänä. Aamu 8.10 oli sisälämpö tasan 20 ja ulkolämpö sama. Siitä se nousi asteen tunnissa. Varpuset varsinaisesti saivat minut nousemaan sängystä, kun sirkuttavat kovasti ulkona. Kukko kiekuu, jossakin pihalla puhutaan kiivaasti, tuttua. Kukko on miellyttävämpi herättäjä suomalaiskorvaan kuin muezzi. Kaasukauppian sähköttää tarjoustaan, aamulla ja illalla uuden vuoden aattona klo 21. Eivät oikein tunnusta juhlapäiviä ja/tai vietä niitä.

Läheisen kapakan pippalot olivat melko äänekkäät, musiikkia kuului varmaan kahteen. Luin sängyssä, kun muutakaan ei voinut ja nukutti niin, etten jaksanut katsoa kelloa. Se oli reilusti puolenyön jälkeen, sillä katselin ikkunasta ulos, kun alkoi kuulua pauketta 23.59, mutta mitään raketteja ei näkynyt. Lienevät vaan räiskytelleet papatteja siellä ravintolan kohdalla.

Mutta telkkarissa näytettiin näitä, perinteisiä tulituksia Uusiseelannista, Australiasta, Hong Kongista

ja sieltä, missä sitä harrastetaan, osataan ja vielä ollaan valmiita maksamaan. Onhan tuttu juttu, mitä köyhempi maa ja kurjemmat olot, sitä upeammat jouluvalot ja räiskinnät. Ilmasto vaan kärsii todella pahasti tästä saasteesta.

Ja aina uutisten aluksi Suomen murha-ammuskelua. Kuulin siitä illan aikana ainakin 7 kertaa, joka tunti kerran.

Onhan tosi upeaa kun on 100 megan yhteys asunnosta nettiin. Meillä ollaan jo pahasti jälkijunassa netin kanssa. Valtio puuhaa 5 megan yhteyttä "joka kotiin", mutta ei tarkoita sillä totta kuitenkaan, vaan jättää kentän avoimeksi mellastuspaikaksi näille saalistajille, Soneralle ja kumppaneille. Ruotsi teki toisin ja kustansi verkon pohjois-ruotsiin, minne se ei olisi kaupallispohjalta ulottunut. Pyristelevät edes jotenkuten digielämän virrassa. Suomi on pahasti karilla, johtoasema menetetty.

Kun Egyptin tapaisessa maassa tarjotaan 100 megaa on siinäkin hiukan ihmettelyn aihetta päättäjille. Meillä ei esimerkiksi kuntapäättäjät ymmärrä asian merkitystä ja lapsemme kärsivät siitä nahoissaan. Kun näissä himmeissäkin maissa nuoret oppivat kaikki viimeisimmät viritykset ja villitykset, jää meikäläinen, maalla asuva koululainen niistä paitsi. Sääli Nokian perillisiä!

Kaippa sitä täytyy vielä tässä iässä ryhtyä pelaamaan noiden uusien kotkotuksien kanssa, että voi muita sitten hiukan opastaa, edes teoriassa. On aika paha merkki, että meillä viisikymppiset karttavat uusia juttuja, eivät halua opetella digiaikaan. Se on kyllä virhenäkemys. Tällä 2010 luvulla koko ympäristö digitalisoituu, niin että Petterinkin pomppa kertoo lenkin jälkeen sykkeen ja verenpaineen. Silloin ollaan tosin jo siinä vaiheessa, että käyttäjän ei paljoa tarvitse osata, kun kaikki myös automatisoituu. Tekniikka sulautetaan laitteisiin ja laitteet viestivät keskenään. Kun vaarin sokeritasapaino järkkyy, lähettää paita viestin automatisoidulle pilleripurkille, joka alkaa piipata ja tarjoaa oikean pillerin papan vapisevaan käteen. Nyt vaan alkaa olla niin monta piippaajaa talossa, että vanhuksen on vaikea muistaa "mikähän sekin taas oli?" Niihin täytyykin saada puhe mukaan, mutta siinä jo törmätäänkin pienen kielen vaikeuteen, ohjeet tuleekin valtakielillä. Siinä sitä mummo ihmettelee senioritalossa, kun saa ohjeita englanniksi. Käy kuin entisille mökinomistajille, jotka ostivat savu-häkähälyttimen. Kun jokin paistos toi savua mökkiin, alkoi toosa kimakasti kiljua "faier, faier, get out!" Siinä sitä heikkohermoisempi yllättyy!