Kissaihmiset

 

En ole koskaan pitänyt kissoista. Lapsuudessa kotona ei katteja pidetty, mutta serkkupojilla ja mummilla oli kissoja, koska rottajahti oli tarpeen, vaikka sikojen ja lampaiden sekä kanojen lisäksi ei ollutkaan isompia elikoita eikä navettaakaan. Luulen että inhoni olisi mahdollisesti peräisin kissanraapimisista, kun se ei ole tykännyt että taapero vetää sitä hännästä. Niin että tunteet on molemminpuoliset.

 

Egyptistä tai täältäpäin kissat ovat levinneet joka puolelle Tellusta. Vanhat egyptiläiset kunnioittivat jostakin syystä pikku petojaan, jopa aikanaan balsamoivat ja paketoivat muumioiksi katteja ja perustivat niille hautauspaikan, josta on löydetty näitä muumioita tuhansittain. Samaa sarjaa edustavat kolmen eri härkärodun hautapaikat ja kunnioitus. Yksi erikoisuus olikin, että fretit olivat faaraoiden lemmikkejä ja olisivat voineet hoitaa rottasodat, mutta niitä ei ole korotettu arvoon.

 

Luen juuri dekkaria, jossa kissat ovat tärkeitä tarinalle. Sen on kirjoittanut minulle uusi tähti, nimittäin venäläinen Alexandra Marinina ja kirjan nimi on seitsemäs uhri. Siinä eräs sivuhenkilö erikoistuu kissoihin ja osaa hoitaa niitä ja toimii alan konsulttinakin! Kirjan muita ansioita ovat realistinen ote moskovalaisten elämään ja karheaan arkeen. Kirjoittaja avoimesti kertoo oloista ja tavisten sekä millisiupseerien vaikeuksista yhteiskunnan rattaissa. Juoppoudesta, verotuksen epäreiluudesta, asuntojen huonosta kunnosta ja asuntopulasta, huonoista teistä ja valaistuksen puutteesta, joka kaikki tuli minullekin tutuksi aikanaan, kun Moskovassa pyörin.

 

Surkuhupaisaa onkin kuunnella kissaihmisen krapuloissaan puhuvan katille kuin pikkulapselle, sopertaen söpöttelysanoja. Hassua on että törkeän kalliit kissanruuat tekevät täälläkin kauppansa. Luin taannoin, että lemmikkiruokien myyminen on EU:ssa satojen miljoonien bisnes joka on aivan käsittämättömän suuri, verrattuna vaikkapa kehitysapuun. Kattihan usein korvaa lapsettomille muksua, kuten myös koira. Niistä tykkään enemmän ja olen muutamaa ulkoiluttanut kaikille keleillä niin että sekin on koettu.

 

Luxorissa jotkut brittileidit harrastavat kulkukissojen ruokkimista, ne kun tekevät pentuja tyhjiin autotalleihin ja putiikkeihin. Ulkoterasseilla kissoja on vaivaksi asti, koska ne aina sieltä löytävät ruuantähteitä ja syövät vaikka ranskanperunoita. Myös kulkukoiria on paljon ja ne vaeltavat kylillä niinkuin ennenvanhaan meilläkin maalaiskylissä. Näkee myös vartijaksi otettuja koiria ja vakituristien niitä ulkoiluttavan, joka kai paikallisia huvittaa. Meidän talorivin edustalla ovat pihakoirat jo tottuneet meihin eivätkä enää hauku kun ohi kulkee. En ole sattunut näkemään niitä ruokittavan, mutta vettä sentään on kupissa.