Odotellessa blogin aukeamista myös kirjoittajalle on vain tyydyttävä kirjaamaan asioita varastoon. Tämä kooste on tammikuun lopusta.

Katselin turistiryhmää kaivauksilla, joihin on yleensä vaikeaa päästä katsomaan. Nytkin Vesan yritys tuoda ratkaisu suojaamaan hajoavia hiekkakivestä tehtyjä muinaisaarteita edellytti hänelle lupaa Kairosta asti, sillä vieraita ei noin yleisesti vain sallita. Siis ryhmälle saksalaisia (?) oli hankittu erityislupa ja paikalla vaelsi tohtorin perässä iso lauma turisteja. Oletan vaan mutta sopisi kuvaan, kun hänen äidinkielensä on saksa ja siinä maassa on porukalla varaa maksaa reilusti tällaisesta erityisretkestä. Eilen kuulin että kaivauksen rahoitus on yksityistä sponsoritukea eikä tulekaan Unescolta. Siksi lienee mahdollista ostaa vierailulupia kovaan hintaan, sillä tutkijatkaan eivät halua juuri tulla häirityiksi. Eikä halvalla matkustavilla finskeillä ole halua maksaa kovaa hintaa saadakseen katsella kivenmurikoita jostakin menneisyydestä?

Näytti siltä, että kentälle oli haalattu uusia isoja garaniittimurikoita. Kaivajilla oli tauko ja siihen saumaan oli vierasryhmä sovitettu. Tien vierelle on järjestetty iso alue, jolle on mattojen päälle aseteltu ryhmiin koon ja laadun mukaan murikoita koiranpään kokoisista häränpään kokoon asti, sadoittain. Isompia möhkäleitä on alustoilla siellä täällä ja joku ryhmä porukasta, ehkä avustavia täkäläisiä arkeologian opiskelijoita yritti sovittaa pienempiä murikoita isompiin etsien yhteen sopivia murtumakohtia. Kuten videoista olemme nähneet on patsaiden kasaaminen taas yhteen viidentuhannen vuoden jälkeen aikamoisen tarkkaa ja hidasta hommaa.

Kävin Hassanin talotyömaalla katsomassa maalarien työtä ja sovittiin että yhden seinävärin lopullinen määrittely ja sekoitus tehdään huomenna. Kävin sitten siinä naapurissa olevan talon pihalla, kun siihen pitäisi suunnitella savitalo. Pyyntö tuli Hassanin kautta eilen ja suostuin harkitsemaan. Paikka on hankala monesta syystä eikä vähiten siksi, että juuri erittäin tärkeässä kohdassa jököttää ruosteinen sähköpylväs rumine lankavirityksineen. Sen siirtäminen on aika mahdotonta ja mietin voisiko siitä tehdä jonkin kauniimmaan elementin ja liittää sen taloon jotenkin. Abdy pyrähti paikalle ja kerroin hänelle ongelmasta. Hän kertoi että Cairossa oli joku naamioinut telemaston jättikokoiseksi puuksi. Jotain samanlaista minäkin haaveilin, mutta maksajasta ei ole aavistustakaan.

Hommaan liittyy moraalinen ja ”ammattieettinen” ongelma – mitä siitä voisi laskuttaa. Olen saanut haarukoitua jotakin hintaa suunnittelulle ja on ihan käsittämätöntä miten halvalla täällä voi ostaa suunnittelua. Toisaalta nämä pikku suunnitteluhommat ovat mulle kiva harrastus ja antaa jotakin merkitystä täällä olemiselle. Jos saan siirtymään vaikka kuinka pienen idean tai hyvän käytännön tänne, voin olla tyytyväinen. Enhän nyt kilpaile kotimaisen arkkitehtikunnan töistä ja polje niitä hintoja, vaan voin hyvällä  omallatunnolla tehdä kehitysaputyötä tänne ja täällä, saaden samalla  pönkkää omalle itsetunnolle ja egolle. Vaikka on toi egopuoli kyllä ollut ihan täysin kunnossa tähänkin asti – mä olen hyvä jätkä!

Sieltä pihalta normaalin teelasillisen jälkeen lähdin moikkaamaan Päiviä, jonka selkä on vaivannut ja jalat eivät oikein pelaa sen vuoksi. Välilevyn vaivat on tuttuja minullekin ja siksi kiropraktikot, joita ei täällä ammattina oikein tunneta. Päiviltä lähdin tuttua reittiä, mutta en ehtinyt kuin 150m kun piti soittaa että ”tuu kattomaa” kun täällä on menossa muuraustyömaa, jossa on molempia tiilityyppejä käytössä.  Siinä sitten pähkäilimme ja juttelimme duunareiden kanssa heidän projektistaan. Olivat pystyttämässä työsuhdeasunnoksi pikkuista tiilivajaa kahdelle miehelle, jotka alkavat tehdä hommia paikalla olleelle ”ukolle” (ehkä mun vanhimman pojan ikäluokkaa?). Hän kai omistaa maan, jolle oli jo pystytetty varastoaitaus erikoistiileille, joita käytetään talojen julkisivujen koristeluun tai sisällä eri paikoissa. Juotiin siinä ylimakeaa teetä ja tutustuttiin vesi-insinööriin, tähän ukkoon joka hommaa pyörittää. Myös tavattiin muurari, joka urakoi taloja savesta tai poltetusta tiilestä. Annoin vesselille numeroni tarkoituksella mennä katsomaan hänen työnäytteitään. Päivi oli saanut hienon idean rakentaa betoni-punatiilisen talonsa katolle erillisen pienen savitalon kupoleineen ja muuttaa sinne itse asumaan hienojen näkymien ja uima-altaan ääreen. Katolle saa myös pienen yrttitarhan ja aurinkopanelitkin mahtuu hyvin. Näin korjaantuu alun suunnittelun perusvirhe, ettei ollut käyttänyt savitiiltä projektissaan.

Paluumatkalla sain risupajalta 5 uuden mallin roskista, joista yksi meni Abdyn kautta New Memnoniin ja yksi hänelle kotiin. Yksi jäi Ahmedille itselleen verstaan mallikappaleeksi. Määräsin hinnaksi 25LE koska sillä ei ole länsiostajalle merkitystä, onko hinta 20 tai 25. Nyt Ahmedille jää jokin syy markkinoida tuotetta ja hän voi sanoa että minä määräsin hinnan. Annoin myös yhden malliksi Sarin kahvilaan ja tein valmiiksi tekstin, jota  Abdy lupasi printata niihin esittelypaikkoihin.

30.1 oli demoreissu HF:n mallikylän päätaloon, jonne Vesa teki pikku työnäytteen. Hän oli aamulla käynyt tarkistamassa kokeen onnistumista kaivauksella ja saanut hyvää palautetta tutkijoilta. Nyt on hyvää kokemusta aineen tarttumisesta eri alustoille ja opittu että pölyä on joka pinnalla ja se aina pitää saada pois ennen aineen levitystä. Kirjaan tähän talteen HF mallikylän ”museon” yhteydet. Hyvää englantia puhuva tytär on Suher [email protected], isännän nimi Ahmed Abdelrazik, poika (ei niin sujuva b.e.) [email protected] ja puhelimet+2010 571 5292 ja +2016 804 2753. Sain selville että ne pari kunnostettavana ollutta savitaloa, joita pääsin katsomaan jo viime talvena, omistaa kairolainen tohtori ja joku ulkolainen arkkitehti. Sain mielikuvan että ovat vain halunneet pelastaa osan kulttuurihistoriaa ja savirakentamisen mallia. Tämä mallikylän toimija on sama heppu, joka oli käynyt seuraamassa Sinuhetalon rakentamista ja jota rakentajat piruillen kutsuvat arkkitehdiksi ja HF kakkoseksi. Olihan hänen isänsä sentään ensimmäiseksi mallikylään muuttanut ja HF:n kaveri. On itsekin sen ikäinen että on tuntenut ja ehkä ollut HF:n hommissa. Täytyy joskus oikein haastatella.

_Häähumussa

Illaksi on tiedossa häät, jonne on avoin kutsu ja sitä noudatamme klo 18. Kutsu häihin ei tällä ole mikään erikoisuus, koska kaikki ovat yleensä kutsutut, mutta isäntä eli sulhasen isoveli sanoi arvostavansa että me olimme paikalle tulleet. Seremonit alkoivat klo 17 ja menimme 18, jolloin jo oli menossa ruokatarjoilu ja meidät ohjattiin sulhasen kättelyn jälkeen suoraan ruokapöytään.  Suureen saliin ”tökärille” oli katettu 3 pitkää pöytää ja meille tuotiin nopeasti eteen paikallinen ateria. Hotellinpitäjä-veli kävi vielä erikseen selostamassa että näissä häissä mennään perinteen mukaan. On paistettu 2 ”härkää” eli 500 kg lihaa. Olisi ollut kiva nähdä jos ne olisi grillattu vartaassa, mutta ilmeisesti ne oli paistettu uunissa. Kahta eri sorttia soppaa ja vihreä kastike, johon kastetaan leipää, sekariisiä ja isot kimpaleet lihaa. En yleensä syö punaista lihaa ja palasia jäi metallilautaselle.  Kysyin vielä isännältä, että meneehän ruoka asialliseen käyttöön ja hän vakuutti että kaikki käytetään. Kysymyksen aiheutti tapa, että pöytä korjattiin nopeasti ja syöjät olivat  nopeita, tarjoilijat myös ripeästi keräsivät jämät pois ja heittivät ainakin sopat ja kastikkeet yhteen astiaan. Olisi ollut hyvää sikaruokaa, mutta kun täällä ei niitä kasvateta, harmi! Isäntä halusi kertoa että hän ruokkii koko kylän köyhät myös ja siksi kutsu on avoin. Leveili vielä että tiedossa on parit muut isot kekkerit, joista eka oli uskonnollinen juhla ja toinen sitten Hassanin häät hänen tyttärensä kanssa.

Syönnin päälle hän ohjasi meidät takatiloihin käsien pesulle, jota muu väki ei tehnyt. Siellä vielä ennestään tuttu kokki toi tavanomaiset teelasit ja napsasi puun juurelta mintunlehdet sekaan.  Koko ajan pauhasi hirveällä volyymilla kaiuttimista korupuhe, jonka joku arvohenkilö paasasi hassusti kiekaisten tärkeissä kohdissa. Äänen voimakkuus oli niin kamala että yhtään ei voinut jutella. Abdy tuli paikalle pikkupoikien kanssa ja sanoin taukopaikassa, että mene vääntämään nupit koilliseen, mutta hän selitti että tarkoitus onkin kaiuttaa sanomaa koko kylälle ja siitä volyymi.

Olimme jo etukäteen kertoneet että meillä oli menoa illalla eikä kukaan loukkaantunut että lähdimme pois juuri kun ukot kyyristyivät rukoukseen. Annukka taisi olla ainoa nainen näissä hiluissa, sillä naisväki juhli tietysti erikseen suvun talossa ja paljon vaatimattomammin puittein. Koska juhlissa oli paljon väkeä, oli pihalle pystytetty moniosainen juhlateltta kattamaan suuret alueet, joille oli kannettu kymmeniä puusohvia ja satoja  irtotuoleja. Teltan pystytys on täällä nopeaa ja sujuu rutiinilla, sillä niitä käytetään usein hautajaisissa, häissä ja muissa juhlissa, joten alan firmat toimivat nopsasti ja kaikki on vuokrattavissa.

Me sitten jatkoimme itärannalle palaveriin insinööritoimistoon, jonka yhteyden välitti Ahmed-serkku, joka nouti meidät autollaan ja toimi tulkkina. Insinööritoimisto oli ahtaalla kujalla, surkeassa talossa. Isäntä oli fiksun oloinen ja nopeasti hoksaava +nelikymppinen kaveri. Hänen pöytänsä etureunalla oli iso kyltti jossa arabiaksi jotakin tekstiä, arvatenkin hänen nimensä ja arvonsa. Toimiston seinillä useita arabian tekstejä koristeena ja hartautta ilmentämässä. Venäjältä tuttuun tapaan pöydän edessä T-mallisesti oli vieraspöytä,  joka Moskovassa oli pitkä ja monelle kokousvieraalle, mutta tässä vain  kahdelle kävijälle. Ilmeisesti kontakti oli hyödyllinen  molempien osapuolten ilmeistä päätellen. Me Annukan kanssa olimme vain kuunteluoppilaina ja mielenkiinnosta mukana.

Jälkeenpäin saimme oppia ja ohjetta siihen, että näissä kuvioissa on aina edettävä välimiehen kautta eikä suoraan. Joku onkin eritellyt että tämä yhteiskunta on kontakti-y kun taas eurooppalainen on viestintä-y. Eli sen filosofian mukaan NOKIAn ”connecting people” on vain alkuvaihe, aina pitää puhua nokikkain lopulta, ennen sopimuksia ja päätöksiä. Tämä täkäläinen toimintamalli takaa kaikille osansa ketjussa ja se voitelee yhteiskunnan rattaita, mutta jossakin kuviossa nostaa loppuhintaa. Välillä jopa kohtuuttoman paljon, kun asiat menee niin kuin Muban aikana, että hänelle itselleen meni 10% Suezin kanavan tuotoista. Siitä johtuu tämä ylenpalttinen huolenpito ja avuliaisuus, että kaikki luottavat joskus jotenkin hyötyvänsä siitä tulevaisuudessa, ei välttämättä heti. Länsimainen kvartaaliajattelu tuhoaa kaiken tällaisen, johon sisältyy paljon hyvää ja myös pyyteetöntä auttamista. Itämainen ajattelu on niin laajaa, että siihen tulee mukaan suku ja ystävät ja menee niin, että kun autan häntä nyt, hän joskus auttaa mun sukua. Tällainen verkko sitten kannattelee yhteisöä ja kestää kovatkin ajat. Jokainen auttaa ja huolehtii, ei siihen mitään sossua ja KELAa tarvita. Köyhien kymmenykset ja osuus juhlan teurasuhrista tasaa pahimpia tuloloukkuja, joiden kanssa lännessä kärvistellään. Välitön mekanismi tulontasauksessa on kerjääminen, joka jotensakin korvaa asuntotuen tai  työttömyyskorvaukset mutta toisaalta pakottaa aktiivisuuteen ja keksimään omat viritykset lypsää sieltä mistä on vähänkin toivoa ja siihen turismilla on tärkeä osa. Hyvä esimerkki ovat nämä taksitolpan välimiehet, jotka osaavat kieltä ja hankkivat sillä elantonsa, kun suharit eivät aina osaa puhua turistin kanssa. Välimiesten kartelli sitten nostaa hintoja ja jokainen saa osansa. Välivouhka usein ottaa liian ison viipaleen ja siksi vältän heitä. Sen lievempi muoto on serkkupoika joka huutaa sukunsa veneeseen tai puotiin asiakkaita ja tekee siten osansa vähäiseen kassaan.

***

Tarja ja Marianne ovat juuri nyt klo 15.32 väsyneinä Kairon kentällä matkustettuaan yön yli Istambulin kautta. Koneen lähtöä on lykätty moneen kertaan ja tiedotus on mitä sattuu. Viimeisin tieto oli lähtö sieltä 17 ja perillä sitten pimeällä. Olemme tekstailleet ja välillä käänsin Mahrusille viestejä, kun hän ei osaa lukea englantia, vaikka puhuukin melko hyvin. Mulla on tarve käydä kaupassa, kioskilla ja kuokkaa ostamassa joten päätin lähteä Luxorin puolelle ja hoitaa ne asiat ennen kun menen naisia vastaan kentälle ja avustamaan kotiutumisessa ja kamojen kanssa.

Niin on viileää että kaipaa puseroa ja lakkia päähän. Taivas on pilvessä, lämpöä +22.

Pari päivää on ollut vilkasta Sinuhetalossa. Vesan bisnesten vuoksi on koko ajan jotain menossa ja talosta on muodostunut sen toiminnan tukikohta. Ihan hyvä niin ja toivotaan menestystä. Sitten on mulla ollut näitä Hassanin talon värisuhdistusta ja muuta säpinää. Oman talonkin huonekaluja odotellaan ja sähkömies kävi kerran. Nyt illansuussa pistäytyi Johanna pikku poikansa kanssa ja heillä oli seuranaan täällä 4 kk kerrallaan viettävä irlantilaisrouva, jolla juuri alkoi kymmenes vuosi vuokatalossa, jonka kämpän hän on sisustanut omilla rahoillaan. Vuokra oli aluksi 600LE/kk läpi vuoden, 9 vuoden sopimuskauden jälkeen vuokraisäntä halusi nostaa vuokran 1500 mutta se oli sitten neuvoteltu 900. Kämppä on itärannalla, lähellä Scheraton hotellia, joka seutu ei ole yhtään hohdokasta.

Samaan aikaan odoteltiin Tukholman uusien tuttujen saapumista kovasti myöhässä olevalla lennolla, jolle järjestin Mahrusin vastaan. Hän sitten tuli meille kun oli saatellut naiset kämpälleen joen länsirannalle, koska se oli lähellä. Me sitten lähdettiin porukassa itärannalle sillan kautta kun Mahrus oli joka tapauksessa menossa. Hiukan olisi rahassa säästänyt mennen tavanomaisesti, mutta tämä oli niin kätevää ja edullista kun se jaettiin.

Kun sitten tulin kassieni kanssa pimeässä, panin portin lukkoon, mutta  yllättäen sisällä olikin menossa lettukestit, vieraina Abdy ja Vesa. Osa paikalla olleista egyptiläisistä oli jo häipynyt, sillä Vesa oli pitänyt heille  lyhyen esittelyn tuotteestaan. Abdyn kanssa vitsailtiin kieliopinnoista, naimisista ja häistä sekä juuri menossa olevista tanssiaisista eilispäivän hääsyöminkien jatkona. Vesaan päin kohdistetaan kovasti paineita joiden mukaan häntä odotetaan tänne taas maaliskuussa.

Yllättäen kotipuolesta tuli puhelu ja kyseltiin miten menee kun ei ole blogissa ollut juttua. Eivät olleet huomanneet vuodatuksen taukoa josta ohimennen kerroin. Joku sentään välittää?