Tapasin 3 simpsakkaa suomalaista naista Heinin kuppilassa. Tytöt kehuivat lettujaan, mutta kahvikone ei toiminut, joten tyytyivät mehuun. Minä vetelin viikon kala-annoksen. Sitten nämä naiset halusivat paikalliskuppilaan, joka onkin sopivasti vastapäätä. Tulee halvaksi täällä rakentaa isokin kahvila, kun on vaan kangaskatto. Jos sataa kerran neljässä vuodessa, antaa kastua sen kerran, kyllä taas aurinko kuivaa. Kiskoivat sitten paikallista herkkua, vesipiippua jossa sauhusi kai minttu. Minä en mokomaa ole kokeillut kun yhden savun verran joskus.

Illalla oli pakko lähteä nettitikun ostoon, kun kiinteä linja jumitti. Basim-apulainen oli poissa kaupungista ja kertoi tulevansa parin päivän päästä. Oli aika sönkkäämistä sen tikun kanssa, kun ei meinannut kummankaan osapuolen kielitaito piisata, vaikeita käsitteitä. Olisi pitänyt olla passikin mukana, vaan ei ollut. Keksin sitten että myyjä osti tikun omiin nimiinsä, kun sopimus oli tehtävä. Tikun haltija on nyt sitten jossakin sopimuksessa Hassan Muhamed Hassan. Kirjaan tähänkin sen numeron, että säilyy tallessa.

Samalla reissulla sain vihdoin paikkautettua housunpuntin. Ei vaan löytynyt sitä ompelimoa, josta kerran ostin neulan ja lankaa. Kun siinä kulmilla pyörin, tuli yksi nuorimies kyselemään mitä etsin. Oli huomannut että pyörin jo toista kertaa Medinalla etsien putiikkia. Hän sitten tuli mukaan ja löytyi toinen ompelimo. Kundi väitti omistavansa kulman vaatekaupan ja siksi tuntee ompelijoitakin. Kertoi olevansa naimisissa englantilaisen naisen kanssa ja tuntevansa lukkarinrakkautta ulkolaisiin. Tarjosi vielä teelasillisen kun odotimme tädin toimitusta. 30Le maksoi tämä paikka ja oli nopea toimitus. Katselimme teetuvan ohitse kulkevaa katuvilinää, myös hyvin pukeutuneita tyttösiä. Hän siinä osoitti paria mimmiä ja sanoi että ovat ”bitsh” eli naikkosia. En ruvennut sitä asiaa täsmentämään, mutta ymmärsin että kaupallisia olisi tarjolla.