Telkusta tuli luonnon ihmeitä, japanilainen dokkari kuvattu Filippiineillä, josta on löytynyt pari uutta jännää kalalajia - ”lyhtysilmät”, jotka elävät pimeässä luolassa ja tuottavat valoa. Tosin sen valon tuottavat bakteerit, mutta nämä kalat ovat pikkupöpöjen isäntiä ja käyttävät valoa kuin kuski autossa, suunnaten, vilkuttaen tai ajaen pitkillä. Kts tv1 Luontohetki.

 

Samaa sarjaa oli video, jonka satuin näkemään YouTubesta. Tosin olin nähnyt aikaisemminkin videon kalasta, mutta tämä uusi pätkä oli tosi hauska ja kiinnostava. Siinä pohjalla hiippailee epämääräinen kasa, josta liikkeessä tajuaa sen kalaksi, mutta kun se pysähtyy pyydystämään, se näyttää merikasvien rykelmältä. Sillä on tosi vekkuli pyydys, joka on osa sitä kalaa itseään, mutta näyttää madolta ongen päässä ja kala heiluttaa syöttiä houkuttelevasti. Kun sitten pikkukala tulee uteliaana katsomaan mikä siellä heiluu? , ahmaiseen tämä pohjakala saaliin tosi nopsasti. Se jopa osasi siemaista pohjahiekkaan piiloutuneen kampelan, slurps.

 

Sain taas apua netti- ja läppäripulmiin Harrilta, kun hän asensi äänenkäsittelyn ilmaisohjelman Audacity läppäriini, jotta voin vähitellen opiskella hänen tuellaan lepakoiden äänien taltiointia ja jopa myöhemmin ehkä niiden analysointia. Yhdessä katselimme Pekan joskus OLYMPUS diginauhuriin äänittämiä lepakkojen tutkailun ääniä.

Kyllä niistä detektorin kautta suoraan äänitetyistä pätkistä voi jo tottua ehkä erottamaan suoraan tarkkailutilanteessa lepakon lajin, niin erilaisia ne äänet ovat keskenään. Harjoitusta ja mallia voi kuunnella siellä LUOMUS-museon näyttelyssä Vampyyrin varjostamat. Mene katsomaan ja kuulemaan!

 

Sain Harryn houkutelluksi kaveriksi myös kirjastoyöhön, jonka Nummelan kirjasto järjestää marraskuun alussa. Pyysivät sinne kertomaan lepakoista. Nyt sitten Harry voi näyttää näitä läppärijuttuja ja tekniikkaa, jota tutkijat käyttävät. Se saattaisi vetää mukaan jonkun nuoren lepisharrastuksen pariin. Mun osalle jää muu tarinointi lepakoista ja niiden seuraamisesta.

 

Oma pikku luontokokemus tuli, kun iltamyöhällä hiljaisuudessa kuuntelin kummaa rapinaa katon suunnasta. Ensin ajattelin että sen äänen teki räpistelevä perhonen, mutta mitään ei näkynyt. Kun ääni sitten siirtyi katossa, tajusin että hiirethän siellä juoksevat. Olen samaa rapinaa kuunnellut ok-talossa Hiidenrannassa, mutta silloin onnistuin nappaamaan hiirulaiset ”fällään”, kun olivat syöneet jotakin nahkaista tavaraa vintillä ja panin loukun sen viereen.

Epäilen että tälläkin kertaa ovat tulleet ulkoa ja päässeet vintille tiiliseinän rakoa myöten, kun juuri tämän paritalon puolikkaan oven edestä on routa liikuttanut betonilaattaa, joka tekee sisäänkäynnin portaan virkaa ja paljastanut oven alle hiiriraon. Syötävää tuskin hiiret löytävät lasivillan sisältä ja saattavat kuolla jopa nälkään, mutta sitä en sure. Kunhan eivät järsisi reikiä alakaton eristepaperiin.

 

Paljon mieluummin kuuntelisin lepakoiden rapinaa vintillä, sillä silloin voisin olla varma ettei vahinkoja synny. Lepakot ovat ihan kivoja kavereita talossa, kun syövät hyttyset pois. Tänä vuonna muuten ei ole ollut kiusaa hyttysistä kuivan kesän vuoksi. Kun pihassa ei ole lammikoita sateen jälkeen ja panin kannen sadevesiastiaan enkä pidä edes kastelukannuissa vettä montaa päivää, ei ole hyttysillä munintavettä. Mutta se laji ei kuole sukupuuttoon, on varma juttu.