luxor 112.2010 hajakirjauksia

Joka yö pitävät kissat kamalaa mourintaa ja kollit tappelevat. 99% lienee katukissoja, ei kenenkään omia tai hoidossa. Täällä tämä kattiarmeija voi elää ihmisestä riippumatta

Kadulla katselin oikeustalon seiniä ja huomasin, että siinä on www.tawseek.gov.eg - osoite. Onkohan meillä oikeusistuimilla omat sivut? Taitaa Suomi nopeasti menettää aikaisempia asemiaan tietotekniikan maana. Sen aseman voi saavuttaa takaisin vain valtion kovalla panostuksella, mutta kovasti epäilen valtiotason ymmärryksen riittävän. Yritykset ovat olleet kovin vaatimattomat. Lienee niin, että huipulle noustiin osittain onnekkaiden sattumien kautta ja Nokia vedolla, mutta nyt kun valtionhallinnon pitäisi panostaa omiin toimiinsa ja nostaa palvelut ihan uudelle tasolle, ei päättäjiltä löydy tajua, ymmärrystä, ei halua panostaa. Sitten kun jotakin yritetään, syydetään rahaa ihan väärille toimittajille. Nämä suuret yhtiöt, joissa on poskettomat yleiskustannukset (mikä se oikea nimike nyt sitten lieneekään) eivät ole tehokkaita, eivät nokkelia kehittämään, koska kaikki jäykistyy firman omiin varmistusjärjestelmiin. Koska luovuus on täysin kadonnut näistä jättifirmoista (-firmasta?) ei siellä kukaan fiksu ohjelmoitsija viihdy, vaan siirtyy muualle. Se on toistuvasti johtanut epäonnistumisiin, vuosien myöhästymisiin. Eikä se tule koskaan onnistumaan näin, vaan luovuus, ideat syntyvät, kasvavat ja elävät vain suhteellisen pienissä yksiköissä. Siksi mainostoimistot ovat pilkkoneet jo vuosia omia jättitoimistojaan pienemmiksi. Tieto-konsernin pitäisi tehdä samoin. Mutta valtiohan on sidottu näihin älyttömiin, EU:n kilpailutussääntöihin. Ne on täysin tehottomat ja johtavat toistuvasti huonoihin hankintoihin, kun niitä on vaikea soveltaa järkevästi. Siitä kirjoitti juuri jokin lehti, olisiko ollut Hesarin kk-liite.

Voisikohan sitten tämä Sitran uusi viritys pelastaa tilanteen. Ympyrä sulkeutuu, sillä yli neljäkymmentä vuotta sitten kunnat perustivat yhtiön hoitamaan atk-asioitaan. Ajan myötä ote kirposi, kaupalliset intressit söivät alkuidean, firmoja fusioitiin ja myytiin, kunnes lopulta yksi nieli kaikki. Lopputulos on huono ja nyt lähdetään uudelle kierrokselle. Vihdin kuntakin on mukana hankkeessa, johon on ilmoittautunut toistasataa halukasta kuntaa! Opittiinko mitään kapitalismin mekanismeista?

Täällä olen joissakin keskusteluissa kertonut, miten Suomi oli 100 v sitten köyhä maa ja nyt kuuluu huippuihin, taloudelliseti. Pakko on miettiä, millä hinnalla tähän on tultu. Talous ei todellakaan ole koko elämä, ei takaa ihmisen onnellisuutta. Siksi Nepalin hallitus on ottanut mittariksi kansan onnellisuuden, ja hylännyt bruttokansantuotteen. Se on ihan älytön mittari, sillä autokolari nostaa BKT:tä, koska sen seurauksena autokorjaamot saavat työtä, joka lasketaan, mutta uhrien hoitoa, tuskaa ja kuolemia ei lasketa. Kun varas rikkoo ikkunan, siitä hyötyy kansantalous BTK:n mukaan, sillä joku korjaa ikkunan. Murron haittoja ei kirjata.

Takaisin tänne lähikylään. Näin kadulla saman taiteilijan, joka esitteli myyntinäyttelyssä omia ja muiden töitä Art Gallery & Bistrossa. Kundi näyttääkin taiteilijan prototyypilta, rastatukka, hiukan homssuinen monikerrospukeutuminen, ikää noin 45v. Työt galleriassa ovat ihan kiinnostavia, eikä täällä ole merkkiäkään Koraanin kiellosta kuvata ihmisiä tms. Hyvien töiden hinnat olivat aika korkeat, kun vertaa muuhun hintatasoon, haarukka 5000-20000LE.

Kaduilla on edelleen paljon puhelin"koppeja", joille on todella vähän käyttöä. Kun kysyin asiasta, vastaus oli, että kun ostettu luotto loppuu äkisti, tarvitaan joskus soittaa kolikolla. Ilmeisesti täällä homma pelaakin prepayd-korteilla, eikä niinkuin meillä. Mitenkäs puhelinoperaattori voisikaan laskuttaa, kun kunnon osoitteita ei ole? Katujen nimet hiukan epämääräisiä ja taloilla ei ole numeroita, saati asunnoilla. Täällä ei näe ollenkaan postinjakajia, kun ei ole postiakaan. Ei ole liioin sanomalehden jakajia, vaan lehdet myy polkupyöräpoika.

Tapasin taas reilun tuntuisen kauppiaan, saman joka esitteli asuntoja kun "naiseni" olivat mukana. Hänen nimensä on virallisesti El Asab, mutta sano lyhyesti Asab vaan, hän selosti. Juttelimme tovin ja hän teki tarjouksen: Tehdään kimppa puoliksi, minä olen taustalla toimistossa (ja rahoitan) hän juoksee ja tekee työt! Kiva kimppa? Perustetaan agentuuri, joka myy kaikkea mitä maasta löytyy. Hän rakentaa mulle talon ja hankkii emännöitsijan, joka kokkaa, siivoaa ja hoitaa. Ehkä pojalla on jotakin takanaankin, koska hän esitteli talon piirustukset ja näytti brittimiehen passikopion. Hän on kuulemma junailemassa taloprojektin miehelle Niilin rannalle sinne Jolie Villen suuntaan.Puolipiruuttani kysyin, voisiko hän hankkia alumiiniprofiileja ja toimittaa Suomeen laivalla. Hänen sukunsa asuu kuulemma 400 km päässä ja sen vieressä on iso alumiinitehdas, josta hän hankkii tarjouksen. Pyysin malleja ja hintoja. Saapas nähdä tuleeko niitä. Lisäsin löylyä ja kysyin mitä maksaisi käsinveistetyt ravintolatuolit isompana eränä. Kaikkea löytyy ja toimituskykyä eikä hinta tule esteeksi. Voisi ollakin mahdollista ostaa täältä käsityötä, joka pohjolassa on aivan liian kallista. Verhoiltu istuin, normaali ravintolatuoli (huonot mallit täällä, pitäisi suunnitella ihan uusiksi!) selkänojassa kaiverruksia, maksaisi haarukassa 200-600 LE. Siis poskettoman vähän käsityöstä. Vaikka rahti olisi saman verran, voisi markkinoita löytyä. Täytyy varmaan kuulostella hiukan. Ostin häneltä sitten, ikäänkuin hyvityksenä siitä, etten ole ehtinyt/viitsinyt olla yhteydessa, 6 sormustinta. Ajattelin antaa ne tuliaisina kaikille nuorille naisille ympärilläni kannustukseksi tehdä käsitöitä, ommella. Maksoi satasen, eli jokaisen hinnaksi tuli n. 1,25 €. Luulen, että kotona ei edes löytyisi niitä, ei ainakaan näin kauniisti koristeltuina. Sain ihan etsiä, kun halusin ostaa parsintasienen. Nyt moni nuori kysyy, mikä se on? Mulla sellainen on ja joskus olen parsinut villasukkia, ihan vaan näyttääkseni nuorisolle, miten ennen on eletty.