luxor 121.2010 Cairon Museo

Museon piha on kutsuva paikka, siellä on aina turisteja vain istumassa ja kuvaamassa toisiaan. Puistopihassa on myös ikivanhoja patsaita, joita kuvata. Vanha kulttuuripuisto, tunnelmaa.

Sisäänkäynti on turvatarkastuksen kautta, kuin lentokentillä. Lippu maksaa turistille 60 LE.

Jossakin luki, että kamerat pitää luovuttaa narikkaan, mutta siitä lienee käytännössä luovuttu kamrakännyköiden myötä. Ainakaan toisellakaan ovella ollut tarkastaja ei välittänyt mun pikkukamerasta.

Harhailin ensin vanhoja muistoja hahmottaen yläaulassa, mutta en muistanutmistä Tutis löytyisi. Piti kysyä yhdeltä oppaalta, jotka on puettu kummiin sinisiin haalareihin. Ukko lähti kärkkäästi opastamaan ja kävelimme pitkän matkan ihan toiseen päähän taloa. Siellä hän siten aktiivisesti osoitti tarvitsevansa tippiä tästä tärkeästä palvelusta! Voisiko olla niin, että museo tahallaan jättää opasnuolet asettamatta, että näille surkimoille saadaan jotakin hommaa, josta turisti vielä maksaa?

Kun kaikki tietävät, että Tutis kiinnostaa, olisi itsestään selvää että porukat sinne ohjataan, ei täällä. Jopa pohjakerroksen kaavakuvasta puuttuu kokonaan hänen osastonsa, arveluttavaa.

Sisäsiittoista politikointia, sanoisi Soini, ehkä.

Katselin ensin muinaisheppujen sänkyjä, ja totesin kehitystä tapahtunen. Kukaan ei nyt suostuisi nukkumaan faaraon sängyllä, on se niin huono. Kun vuode on kuopalla kuin riippumatto, keskeltä noin 10-15 cm alempana kuin päädyistä. ei siinä voisi nukkua kuin selällään ja silti aamulla olisi jäykkänä. Olikohan se jäykkyys tavoite, että saatiin arvokkuutta pomolle? Nukkumiseen liittyy toinen kaluste, Puinen niskatyyny, muutaman sentin levyinen kaareva tuki, joka on 10-15 cm korkealla jalustalla. Joskus kuulin selityksen, että faaraon tai rouvansa kampaus edellytti sitä, ettei se litistynyt yöllä. Kaikkea hemmettiä sitä saa kauneutensa eteen kärsiä! Vaikka itse pidän korkeata tyynyä nukkuessa, en ikinä suostuisi tuollaiseen, edes faaraon liksoilla. (tai no, harkitaan...)

Niilin suistossa oli hyvät sorsastusmestat ja siksi siellä kehitettiin ase linnustukseen, heittoase. Se on se sama vempele, jota Australian alkuasukkaat käyttävät, kai vieläkin, siis bumerangi. Vaan kukahan sen onkaan alunperin patentoinut, sillä Australian abot ovat muuttaneet sinne noin 60 000 vuotta sitten, heidän uniaikansa ehkä ulottuu jopa pitemmälle kuin nämä Niilin laakson jutut?

Monessa salissa oli esillä käsinojallisia puutuoleja, kullattuina ja koristemaalattuina. (Mun ammattikoulutuksen nimike oli Ateneumin iltakoulussa 1959 koristemaalari) Kiinnitin huomioni siihen, että tuolit olivat kovin pieniä. Katsemittasin yhden tuolin istuimen ja se oli 36x36 cm, kun nykynormi lienee perspaikalle noin 55x55 cm. Tuolille varataan nyt pöytä- ja muissa mitoituksissa 60x60 cm. Samoin tuoli oli hyvin matala, jalat alle 40 cm, kun nykymitta on kai 47 cm. Siis kingit olivat pieniä!

Yhdessä salissa oli vitriinikaupalla kiviä, joihin oli luonnosteltu seinämaalausten figuureja. Samoin oli pienoispatsaita, joista on olemassa suurempia versioita. Vanhana messurakentajana tuli heti mieleen, että veistäjä tai piirtäjä on ensin tehnyt pienoismallin, jolla juttu on myyty ylemmäs. Kun rahoitus on varmistunut, on voitu aloittaa hommat. Näin kehittyneessä kuvantekokulttuurissa on väistämättä ollut myös kilpailua. Kuka mestari on luonut parhaat ideat, tehnyt parhaat pienoismallit, on saanut keikan. Siis jo faaraot tarvitsivat imagomainontaa, se ei ole uusi juttu.

Tietysti oli olemassa tarve myös toiseen suuntaan ja siitä olikin museossa paljon esimerkkejä. Jumalkuninkaan patsaista tehtiin pienoismalleja amuleteiksi. Niitä oli vitriineissä tuhansia ja varmaan lisää löydetään kunhan hauta-alueita siilataan. Museo pursuaa amuletteja, kaikenkokoisia. Oli kaulaan ripustettavia kuvia, sammakoita, lintuja, oinaita, apinoita. Pienimmät alle sentin, suurimmat kouraan mahtuvia. Scarabee eli pillerinpyörittäjä-kuoriainen lienee jonkinlainen Egyptin symboli, ainakin se oli jokin vahva juttu 5000-3000 vuotta sitten. Nyt se on näille arabeille vain turistibisneksen tärkeä elementti, ilman mitään historiatajua, pelkään.

Yhdessä vitriinissä oli pikku muotteja niiden valoksia, pieniä koristeita. Siis valamisen tekniikka on kai kehittynyt täällä. Tuotokset olivat pieniä koristelaattoja, ties mihin tarkoitukseen. Mutta muotti kertoo siitä, että niitä tehtiin sarjoina, joku tuotti, joku osti. Ehkä joku faaraon papeista oli kehittänyt hyvän jutun, että valettu linnunkuva toisi onnea, ja kauppa kävi. Ehkä faarao sai provikat? Taitaa olla niin, että kaikenlainen maasutus, komissiokauppa ja lahjonta on alunperin kehittynyt näissä maisemissa ja edelleen syövyttää yhteiskuntaa kaikkialla, missä se vaan on mahdollista, kuten Italiassa.

Aika vaikuttavaa oli katsoa lapsimuumiota, joka oli pakettina noin 70 cm pitkä. Muumiointi oli tehty n 200 jälkeen ajanlaskun alun eli roomalaisajalla. Lapsen kasvot oli maalattu muumiopaketin kanteen. Muumio on löydetty 1888.. Katselin jousia, siis tappoaseita ja ihmettelin niiden pientä mittaa. Jousia oli väliltä 90-140 cm, todella lyhyitä. Nykyinen harrastejousi, jollaisen Ennakin teki harjoitustyönään, lienee mitaltaan 180-200 cm.

Pankaapas muistiin, että Egyptiläisen patsaan hahmo, faarao tai muu, astelee aina vasen jalka ensin. Olisikohan niin vanha traditio, että jopa Suomen armeija aloittaa marssin vasen jalka edellä?