luxor 85.2009 arkea, ei juhlaa

Eilen selvisi, että suunniteltu uudenvuodenyön risteily ei toteudu, harmi. Olisi tullut liian kalliiksi, jakajana vain 10 henkilöä, hinta eurotonnin luokkaa ja matka vain Luxorista sillalle, noin 6 kilsaa. Hein lohdutti, että ensi vuonna onnistuu paremmin, risteillään pitempi matka ja yövytään kännissä laivalla, ehkä isommalla porukalla. Tulkaa mukaan!

Eilen, kun naiset lähtivät, menin lievään paniikkiin ja hyvästelyt jäivät tekemättä. Kun Yassin kysyi, miksi en halannut lähtijöitä, havaitsin itsessäni taas sen piirteen, että inhoan lentoasemia. Niissä mulla on aina epämukava olo, melkein paniikki. Lienee tuttua monelle, sillä aika usein näkee porukkaa lievittämässä pakokauhuaan viinalla, tosi törkeään hintaan, muuten.

Lentoasemat ovat jotenkin epäinhimillisiä paikkoja. Johtuu ehkä siitä, että lentäminen on ihmiselle epäluonnollista. Rautatie-, bussiasemilla ja satamaterminaaleissa ei ole samaa fiilistä. Lentoasemilla on aina myös informaatiotulva. Täällä Luxorissa lentoasema on yhtä typerä kuin monissa vastaavissa, joissa kukaan ei ole ajatellut akustiikkaa. Kuulutuksia ei kukaan voi kuulla, kun kaiku on mahtava. Siksi tarvitaan taulunäyttöjä, joista lennot selviävät.

Tulee mieleen reissu, jossa oltiin menossa Oton kanssa El Gounaan. Multa oli sopivat silmälasit väärässä paikassa, ja näin vain että lento oli myöhässä. Mentiin sitten ostelemaan jotakin ja ehkä kahville, kun Seutulassa (jossa kuulutuksista saa selvän) kuulutettiin meitä kahta portille. Jonon ohi mentiin selitellen ja ehdittiin hyvinkin koneeseen. Silloin lähti 2 lentoa Luxoriin ja olin katsonut sitä väärää infotaululta. Jos sama sattuisi täällä tai missä tahansa kehitysmaassa, myöhästyminen olisi varmaa. Siis pitää olla sopivat lasit päässä, ei viinaa ollenkaan, ja varuillaan vielä. Kuulutuksiahan ei kukaan kuule ja ymmärrä! Olisi IATAlla töitä tässä asiassa.

Taas alkaa Muezzi huutaa. Niissä on suuria eroja, sanoissa ja sävyissä. Joku haukkuu kuin koira, joku taas joikuu yksitoikkoisesti. Joku kiivailee ja toistaa hokemaansa. Tunisiassa (tai täällä?) kuulimme kaunista kutsuhuutoa, joka oli ihan kaunista laulua. Jos täällä toteutuu se juttu, jonka luin lehdestä, että kaikki joutuvat käyttämään samaa nauhaa, täytyy vain toivoa että valitsevat esittäjäksi jonkun kaunisäänisen ja rytmitajuisen papin. Nyt kun välillä kuulee jotakin metakkaa kaiutettavan, ei voi erottaa, onko se poliittista pakkosyöttöä vai uskontoa.

Näissä entisissä sosialistimaissa, jotka nyt ovat kovassa poliittisessa murroksessa, kun neukkula romahti, kaikki on epävarmaa. Vanha valta vapisee ja uusi ei pääse esiin, kuten demokratiassa tapahtuisi. Demokratioissa on pakko sietää myös ääri-ilmiöitä, kuten Vennamoa, Soinia ja Halla-ahoa. Suomessa vaan ei vieläkään osata poliittista tai mitään julkista keskustelua. Yksi aihe nousee kerralla esiin, sitä jauhetaan ja mitään ei tapahdu. Ei täälläkään, senpuoleen. Taidetaan olla samassa pysähtyneisyyden tilassa arabimaissa ja Suomessa?