Kirja

 

Desmond Bacleyn dekkari Islannin peli on hänelle tyypillistä, kiemuraisen juonen kehittelyä. Meidän kirjastoon kun alkaa kertyä näitä vanhoja kierrätyskirjoja, joista useat alkavat tuntua vanhoilta, mutta ei Bagley.

 

Minulle kirjasta teki kiinnostavan parikin seikkaa. Ensinnäkin sankari oli syntynyt Suomessa, vaikuttanut Ruotsissa vakoilusekoilussa ja kirjan tapahumat sijoittuivat Islantiin, jossa kävin muutama vuosi sitten. Kirjan loppuvaiheen tärkeä kohtaus oli Geysirin ”vesipuistossa”, jonka ihmeitä olin silloin seuraamassa ja pystyin sen kuvauksen paremmin ymmärtämään kun olin paikalla pyörinyt.

 

Seikkailun edetessä useat paikannimet olivat tuttuja, sillä jokainen turisti käy juuri noissa tärkeissä kohteissa. Ruumiin hävitys kuohuvan jäävirran pyörteeseen tuntui uskottavalta tempulta, niin hurja mielikuva oli itsellekin jäänyt putouksista.

 

Juonen jatkuva pyörähtely ja tapahtumien kiivaus, nimien runsaus tarinassa ja sen vakoilutarinoille tyypillinen mutkikkuus pakotti lukemaan kirjaa yhtäjaksoisesti, muuten juonenkäänteet olisivat jääneet ymmärtämättä. Sen verran vetävä tarina oli että loppuunhan se piti lukea vaikka yö pimeni. Vaikka ampumiset ja ruumiiden suuri määrä eivät oikein makuuni sopineetkaan.

 

Olen usein kirjoja lukiessa arvellut, että kirjailijat saavat verotuksessa vähentää romaanin tapahtumapaikoille tehdyt matkansa ansionhankkimisen kuluina, niin usein niihin on kertynyt kovin tarkkoja kuvauksia matkakohteista. Bagley lienee käynyt monta kertaa Islannissa, niin tarkkoja oli kerronnan kuvaukset kaduista, kahviloista, ihmisistä ja eri paikoista. Hän on ottanut selvää vanhoista taruista, kertoo luontevasti vanhoista politiikan kuvioista, kuten Islannin-Englannin kalastussodasta sekä Surtneyn laavasaaren synnystä. Olin aikanaan niitäkin juttuja lehdistä seurannut.

 

Vakoilutarinalle on hyväksi, jos tarinaan saa sidotuksi tosijuttuja, jotka lukija muistaa ja tunnistaa nimiä ja tapahtumia. Siinä DB on taitava. Vahinko suorastaan että tällaisen kirjan voi lukaista vain kerran, ellei sitten hanki karttaa ja eläydy tarinaan sen avulla ja katsellen netistä paikkojen kuvia. Ei sitä kukaan viitsi joten kertalukemiseksi jää. Vai joutuuko joku virkatyönään verovirastossa lukemaan vaikkapa Remeksen kirjoja tarkistaakseen onko kirjassa tarpeeksi aitoutta verovähennyksen hyväksymistä varten.