käsityön jälki

Olen kai kirjoittanut edellisreissullakin käsityön arvosta ja siitä että täällä sitä osataan ja arvostetaan. Kuulin juuri kerrottavan keskisuomalaisesta huonekalukauppiaasta, joka tilaa täältä käsinveistettyjä, hienoja yksityiskohtia ja krumeluureja sisältäviä nojatuoleja, jotka menevät kuin kuumille kiville. Itse olen pohtinut samaa, sillä käsityön hintaero on niin huima. Joku haaveksii tuovansa vessakaakeleita, mutta niissä olisin jo varovaisempi. Sään vaihtelut voisi vaikuttaa, tosin vessakaakelit ovat aina lämpimässä. Vesitekniikka täällä on kehno ja vuokraemäntä opetti ensimmäiseksi, miten jatkuvasti vuotavan vessanpöntön saa tokenemaan. Hein nauroi, että tuttu juttu kaikkialla, kaikki täällä osaavat tempun. Se tarkoittaa, että vesisäiliön kantta nostetaan reilusti ja sitten sisuskaluissa tapahtuu jotakin. Aina vessakäynnin jälkeen pitää asiaa vahtia, sillä veden tuhlaus täällä olisi moraalirikos. Vahtiminen on työlästä, sillä kädet ehtii pestä ennen kuin turha vuoto alkaa.

Arkkitehtituttavani Aarno korosti sitä, että käden jäljen pitää näkyä perinnetalossa, kaikissa taloissa. Hyväksyn ajatuksen ja sovellan sitä omassa uuden talon projektissani. Siitä tulee oma blogi kunhan asiat kypsyvät. Ulkopuolen savirappaus tulee olemaan se elementti, jossa käden jälki näkyy. Viherkatossa näkyy luonnon jälki.

Täällä Luxorissa käsityön jäljen näkee, usein vain huonona työnä. Mutta varsinkin huonekaluissa näkee todellista osaamista ja oman työn arvostusta. Sama näkyy perinnetekstiileissä. Mutta kauheinta onkin, että vanhat perinteet täälläkin tuhoutuvat lännen roskan paineisiin.