Otteita Ari Turusen kirjasta ”Ettekö tiedä kuka minä olen – ylimielisyyden historia”

Tony Blairia vaivasi vähättelevä suhtautuminen yleiseen mielipiteeseen. Hänkin sairastui vallanpitäjien yleiseen sairauteen hybris-syndroomaan eli ylimielisyyden oireyhtymään. David Owenin mielestä ylimielisyyden tunnistettavin piirre on se, että päätöksiä ei muuteta, sillä se tarkoittaisi virheiden myöntämistä. Tämä on erityisen vaarallista muillekin valtion johtajille kuin diktaattoreille.

Owen kertoo laajasti George W. Bushista ja Tony Blairista. Molempien päätöksentekoa vaivasi piittaamattomuus asiantuntijoiden näkemyksistä. Owenin mukaan molempia vaivasi 3 piirrettä, ylitsevuotava itsevarmuus, rauhattomuus ja vähäinen kiinnostus yksityiskohtiin.

Hybris-syndroomaan kuuluu, että usein päätökset pahentavat ongelmia, joita yritetään ratkoa. Molemmat herrat löivät kirveensä kiveen, päättäessään hyökätä IRAKIIN.

Giovanni della Casa harmittelee käytösoppaassaan vuodelta 1558 ihmisten vimmaista halua olla aina oikeassa. Niin della Casa kuin myöhemmätkin opastajat neuvovat käyttämään vaatimattomia ja mietoja ilmaisuja, mikäli tavoitteet halutaan toteuttaa. (Pekka Haavisto lienee oppaat lukenut?)

Piittaamattomuus muiden mielipiteistä johtaa väistämättä menetyksiin. - - - Sekä Bush että Blair eivät ole myöntäneet Irakin sotaa virheeksi. Valtionpäämiehille virheiden myöntäminen näyttää olevan tabu. Siksi kansainvälisessä politiikassa näyttää pätevän sama sääntö kuin hiekkalaatikolla – vika on aina muissa. - - - Kuitenkaan kukaan ei ole virheetön. Luonnonvalintakin perustuu virheistä syntyviin sopeutumiin. Virheettömyys on siis suorastaan luonnotonta. Silti virheiden olemassaoloa ei haluta myöntää. - - - Huumorintaju ei ylimielisyyteen kuulu, sillä se edellyttää itseironian kykyä. - - - Myös nyritysten vuosikertomuksissa toistuu sama erehtymättömyyden eetos. Kun tulos on hyvä, se on omaa fiksuutta, kun tulos on kehno, se johtuu olosuhteista. Markkinointiguru Al Ries väittää, ettei ole koskaan kuullut kenenkään yritysjohtajan myöntäneen tehneensä virheitä, ei koskaan.

Turunen on lukenut huomattavan paljon ja omaa laajan näkemyksen. Kirjassa on kymmeniä loistavia esimerkkejä ylimielisyyden tuhovasta vaikutuksesta, Napoleon, Trotski ja Mao, vain esimerkkeinä. Hyvä esimerkki ylimielisyyden tuhoavasta merkityksestä on Soneran rahaa yli 4,3 miljardia tuhonnut, 6 kk aikana toimitusjohtajana toiminut Kai-Erik Relander, joka ei neuvoja kuunnellut. Suomen valtio menetti Soneran sitten ruotsiin ja kärsi hirveät tappiot.