luxor 105.2010 Soukissa tinkimässä

Ostoksilla pitää joskus käydä, tänään lähdin tarkistamaan olisiko pistaasi-pähkinöitä saatavilla.

Mikrobussilla Bazaarin eli Old Soukin takaovelle, hotelli Emilion viereen. Bussia kysellessä heitti paksu poika kuskin vierestä vitsinä, että 20 puntaa. Kun istuin penkille, laiha poika sanoi että punnan. Kun annoin 50 piasteria, kuski hyväksyi mukisematta. Epäselväksi on jäänyt, missä tilanteissa ja kuka pääsee 25 piasterilla, kun nytkin nousi kaksi naista lapsen kanssa ja saivat takasin punnastaan 25 p.

Kun kuljin ilman hattua ja näkyi vanha, vankka rusketus, päästettiin ohi miltei ilman tyrkytyksiä. Turistin varma merkki on shortsit ja kun mulla oli pitkikset, sekin vaikutti. Pähkinäkauppias autetusti muisti minut, vaikka välillä on kulunut viikkoja ja me valkonaamat olemme niin samannäköisiäkin. Pienen keskustelun jälkeen pähkinät irtosivat hintaan 128 LE, 4 pussia a 250 gr. Kaksi oli pistaasia ja kaksi cashewia, kun alkupyyntö oli 150.

Tulin bazaarista ulos sivukujalla, jossa silmät osuivat kenkäkaupan ikkunaan. Kurkistin sisälle, mutta jouduin kipuamaan kolmanteen kerrokseen, missä kengät olivat. Monen yrityksen jälkeen löytyi riittävän isot ja rintavaan koipeeni sopivat, väitetysti nahkapäälliset, kumipohjaiset, kiinalaiset pikkukengät. Vanhaa mallia meikäläisittäin, sillä nauhojen sijasta on vain kuminauhasuikaleet reunoilla, mutta täkäläisen muodin mukaan melko pitkät kärjet, tyhjää täynnä. Toisetkin olisin kelpuuttanut, mutta ei ollut kokoani. Hinnasta käytiin sitkeä neuvottelu, 180 oli lähtö ja pitkien tinkimisten jälkeen päädyttiin 150, johon myyjätyttöjen valtuudet eivät enää riittäneet, vaan tarvittiin omistajan hyväksyntä. Se saatiin, mutta minun piti kipaista automaatilla ja ensin ehdotin ostopäiväksi huomista, sunnuntaita. Mutta kauppias sanoi, että huomenna pidetään kiinni. Kun näytin kummastukseni, hän totesi, että "Christian" ja todella, ukko näytti selvästi pilakuvien juutalaiskauppiaalta. Lyhyt äijä, kyömynenä, viikset, suora tukka.

No lähdin hakemaan automaattia, jota ukko ei oikein osannut neuvoa, näytti vaan suunnan. Matka meni tutun falafel-katukiskan ohi ja viimeisillä rahoillani ostin täytetyn leivän, 2 LE/kaksitaskuinen. Siinä sitten sain neuvot automaatille, joka löytyikin läheltä, kadulle nurkittain työntyvän moskeijan edestä keskustan puolelta. Piirakka kädessä kävin automaatilla, kävelin siitä puistokuppilaan jossa sain Stellaa palanpainikkeeksi. Tämä falafel-kauppias on enemmän tekemisissä turistien kanssa, siispä hän käyttikin falefelin noukkimiseen haarukkaa, ja salaattiin kauhaa, jolloin käsitteli käsineen vain leipää. Varmaankin hygienisempää kuin muualla.

Puistossa istuessani tuumasin tämän tinkimisen merkitystä ja syytä sen tarttumiseen osaksi täällä asumista. Kotona ei juurikaan tule mieleen tinkiä, todella harvoissa tilanteissa. Mutta täällä, kun aikansa pyörii, vasta tinkimällä osoitat olevasi tilanteen tasalla, et mikään höynäytettävä turisti.

Pistaasi-pähkinät maksavat kotona 14 euroa kilo ja sen tiesi täkäläinenkin kauppias tasoksi, sillä ne ovat täälläkin tuontitavaraa. Kun heitin väitteen että kotona maksaa 6 euroa, hän heti reagoi ja väitti vastaan ja olikin oikeassa. Miksi minun piti vielä tinkiä halvoista kengistä 30 pois? Osoittaakseni että mua ei höynäytetä. Olisin ollut valmis maksamaan sen 180 jos olisi ollut hinnasto tai hintalaput. Kyllä se asia väkisin menee perille täälläkin, sillä entistä useampi kauppa hinnoittelee tuotteet näkyvästi ja euroopalaisin numeroin. Minä jopa kirjoitin tarjoukseni arabialaisin numeroin, kun sen nyt osaan. (mutta seuraavaan kertaan se on pakko kerrata ja palauttaa mieleen.)

Kun tinkiminen jää pois, joutuvat kauppiaat menettämään huvinsa höynäyttää, mutta saavat tilalle parempaa kauppaa ja tyytyväisiä asiakkaita.