Kun tulin reissusta huoneeseen klo 14.52 oli kadulla karmea konsertti autontorvilla. Katsoin kadulle 5 kerroksen parvekkeelta joten näin reilun kilometrin kumpaankin suuntaan, koska rantakatu tekee laajan kaaren ja hotelli sijaitsee kaaren puolivälissä. Nyt kuuluu ambulanssi juuttuneen ruuhkaan. Katson kellosta kuinka kauan ruuhka kestää. Lapsellisesti kymmenet soittavat torvea, vaikka sillä ei voi olla mitään vaikutusta. Se typerä tapa on aivan yleinen täällä.

Päivän kohde oli San Stefanon alue, jossa on pikku museo (Annukan Lonely Planet kertoo) omistettu kuululle maalarille Mahmud Said. Rantakatua kimppataksilla noin 5-6 km ohi kirjaston itään. Maksu oli 1,25 sillä saimme kolmesta kolikosta yhden puolikkaan takaisin. Luxorissa kuski olisi pitänyt vaihtorahan. Täällä ei muutoinkaan olla niin turismista riippuvaisia ja kaikki tyrkyttäminen puuttuu kokonaan. Aktiivisia kauppiaat toki ovat mutta kukaan ei roiku koko ajan kimpussa. Auto jätti meidät valtavan hotellikompleksin eteen ja kartta kertoi sen olevan Al Gawhara Casino. Jatkoimme jalan Casinokatua sisämaan suuntaan, mutta molemmat kartat olivat sen verran karkeat tai väärin, että jouduimme kyselemään. Se ei tuottanut tulosta joten jatkettiin vain yleisen karttatajun pohjalta. Tarkistin suunnan sillä se oli Nasserin katua kohti. Katu on pitkä ja kulkee koko Alexin läpi rannan suuntaisena mutta vaihtelevasti sisämaan suunnassa 100-700m rannasta. Sen suuntaisesti mutta ei samaa uraa ajaa ratikka ja sitä olisi kannattanutkin käyttää, sillä spora pysähtyi aivan museon lähelle. Mutta me siis oltiin valittu väärin ja lähestyttiin kohdetta jalan. Siinä taas kerran piti ihmetellä,miten välinpitämättömiä ja/osaamattomia ihmiset ovat oman asuinympäristönsä asioista. Kysyin hyvinpuetulta herrasmieheltä, joka kantoi kauppakassia ja siitä ja asusta päätellen oli lähistön asukas. Ei tuntenut suurta museoaluetta vaikka se oli 400m päässä. Ei senpuolleen kukaan muukaan. Kun tulimme Nasserinkadulle, jouduimme arpomaan kumpi suunta valitaan. Suunnistettiin oikealle koska siellä oli pikku puisto ja opaskirja kertoi että museo on italialaisessa huvilassa. Ei ollut mutta siinä oli A:n yliopiston taiteen osasto. No sinne, koska heidän on ihan pakko tietää. Ja olihan aulassa virkatyttö, joka tiesi ja tuli ulos näyttämään reittiä. Takaisin päin 350m ja siinä oli ratikkalinja ja sitten alkoi LP:n ohje toimia. Risteyksessä on kuparilla päällystetty Telecomin toimistotalo, varma merkki. Siitä mennään rannan suuntaan 100m. Vielä piti kysyä ison kyltin kohdalla ja saada ohje kääntyä sinisen nimikyltin kohdalta ja 100m oikealle. On pakko ihmetellä, miksi siinä kyltissä ei ole nuolta?

No, kovan etsimisen jälkeen oltiin portilla, josta näkyi aistikasta arkkitehtuuria edustava valkea huvila pikku puiston keskellä. Vaxi vaan totesi että kiinni on. On kuulemma menossa vuoden kestävä remppa. Mutta rempankin aikana on varaa pitää toimettomana 3 virkapukuista siinä lojumassa. Its Egypt!

Ohjeen kertaus: Ratikalla pysäkille San Stefano, kuparitalolta rantaan päin 100m, kyltistä oikealle 100m. Siinä on jos remppa on valmis.

Paluu oli helppo, mutta sekin alkoi vinkeästi. Oli tieto että naisten vaunuun ei pääse kuin pariskunnat. Mutta ei päässyt mies ollenkaan. Pikku keskustelun jälkeen sitten minut ohjattiin miesten vaunuun. Seisoin sillalla ja kirjoittelin lapulle näitä asioita. (ikkunan takana ruuhka jatkuu ja torvet soi, klo 15.40. On se metkaa, että poliiseja on pilvinä, mutta yhtään ei ilmesty tähän risteykseen, josta puolet ongelmasta johtuu) Miesten vaunuun kyllä ilmestyi naisia yksin, aluksi muutama mutta sitten toistakymmentä. Nämä naisten vaunut ovat turva- ja mukavuusjuttu, sillä muutoin heitä voitaisiin nipistellä ja likistellä muka tungoksen turvin. Ilmiö on tuttu monesta maasta, viimeksi oli juttu Japanista. Helppo paluu myös siksi, että pois jää päättärillä RAMLA MAHATTA, jos asuu vaikka Metropolissa tai Sofitel Cecilissä. Meidän kämppä on siinä vieressä, UNION.

Ratikan ikkunasta katsoen seutu on aika köyhää, talot rappiolla. Paljon ilmalämpöpumppuja, tavan mukaan julkisivua rumentamassa. Talot vaihdelle 4-15 kerrosta sikinsokin. Roskakasoja, oikeastaan pienoiskaatopaikkoja aina siellä täällä. Hauskasti oli yhden pikku kojun vieressä olevien muutaman puun varaan kiristetty naruista pikkuinen elikkotarha, mutta ei siinä nyt vuohia ollut. Ohitettiin kala- ja vihannestori, jolla kalaa myös käristettiin. Hauskasti oli usealla pysäkillä kioskeja, joista vikkelimmät ehtivät ostaa juotavaa, tupakka tai namia ratikan seistessä ihan hetken. Veikkaan että kioskikauppiaat maksavat siitä, että ratikka seisoo hetken. Rahasta otti 50c ja pani sen rintataskuunsa, mutta antoi minulle kuitin, joita kaikki eivät saaneet. Ratikan ovet pidettiin auki ja siinä oviaukossa roikkui puoliksi ulkona 3 nulikkaa, 14-15v. Potkivat radanvarteen kasattuja pahveja ym kauppiaiden roinia. Vaarallista leikkiä pitää yhdellä kädellä kiinni ja roikuttaa toista jalkaa ulkona. Kun rahastaja sattui lähelle, sanoin hänelle asiasta. Sitten ovi pantiin hetkeksi kiinni ja pojat haukuttiin. Sanoin heille englanniksi ”vaarallista ja tyhmää”. Yksi kysyi mikä nimeni on, en sanonut vaan kysyin hänen. Poika sanoi jonkin paikallisen. Siihen jatkoin ”olen pahoillani että tunnen sinut”. (klo 16.51 ja torvet soi ulkona. 3 kaistaa mutta 4 autoa rinnan. Liikkuvat eteenpäin muutaman autonmitan kerrallaan hitaasti. Siviili ohjasi äsken hetken risteyksessä ja taas helpotti hetkeksi. Mutta poliisi ei tee hommiaan. Vieressä on jopa poliisin koppi tyhjänä. Juuri meni kolmas ambulanssi ohi kovin vaikeasti, eivät välitä väistää)

Matkalla näin ratikan ikkunasta kolmesti vanhemman eurooppalaismiehen arkisissa puuhissa. Lienee aika paljon eläkeläisiä vakiasukkaina täälläkin. On lämpöä talvella, edullista ja enkulla pärjää, mikäettei!