Ajattelin tehdä aamulla pitemmän lenkin. Habun edessä sattui vastaan Jabalou, jolta kyselin asvaltoinnista teillä ja hän vakuutti että pinnoite jatkuu pitkälle ja pääsen hyvin tekemään retken menemättä soralle. Se ei sitten ihan pitänyt kutiaan, sillä kun aikani poljin kanavan vartta, tuli sora vastaan ja piti palata vähän matkaa.

Katselin ukkoja pellolla, syvensivät käsipelillä kasteluojaa. Siinä lohkolla oli pitkiä vihreitä ruohonlehtiä. Naapurissa kasvaa monissa paikoin ohraa, joillakin saroilla jo tuleentumassa. Sokeriruokoa on vielä korjattavaksi aikamoisia määriä. Arvatenkin maissin kanssa vuoroviljellään ohraa ja rehukasveja. Koko lakson kattaa savu ja muutamin paikoin oli sarka mustana ja toisille oli kasattu ruokojen kuivia alalehtiä polttamista odottamaan. Jossakin savusi roskanuotio.

Ukko leikkasi sirpillä kanavan varresta kaislanpäitä, metrin verran vihreää, kai rehuksi. Juuri siinä kohdalla oli uusi talo, jonka nimi oli seinällä. Sen näki kauempaa, mutta ei enää kohdalta, kun portti ja muurin yläosa oli täkäläiseen tapaan peitetty läpinäkymättömällä muovilevyllä. Meni se nimi-idea ihan hukkaan eli kaikkea ei kannattaisi tehdä vanhaan tapaan, jos haluaa olla toisessa asiassa ”moderni” tai eurooppalainen. Olen monesti selostanut että portti ja aita ovat luonteeltaan avoimia, kuin vaikkapa meidän presidentinlinnan portit. Yksityisyys turvataan muilla konstein. Siellä Makatan kohdalla oli sillä puolen pieni sininen moskeija, ehkä 10x10m kokoa. Pikku kupoli ja tietysti ämyrit katolla, jotta kutsu kuuluu kauas.

Varasin mukaan ohuen palmuruokokepin rakkeja varten ja nyt siitä oli apua, kun yhdeltä pihalta hyökkäsi pieni, mutta äänekäs ja sisukas räksy, joka sentään varoi keppiäni.

Monella tontilla rakennetaan. Tonttien muoto seuraa ikivanhaa perinnettä koska maa on ollut viljelyssä. Kun kauppaa käydään, on se fellahin omistama kaista muiden sarkojen suuntainen ja kapea. Siitä seuraa että talot rakennetaan pääty tielle päin, pitkiksi ja kapeiksi. Muoto sinänsä olisi hyvä tehdä valoisa talo, mutta kun ne ikkunatkaan ei saa aueta suoraan toisen tulevaa taloa kohti, vaan tontin ympäri rakennetaan korkea aitamuuri ja kapea maasuikale erottaa talon, jolloin saa rakentaa ikkunat. Mutta ne suikaleet ovat sitten tehottomia, joko kehnoa pihaa tai kapeille puille varattuja. Ja talot vaan kapeita, joka pakottaa sitten pitkiin käytäviin ja taas mukavuus kärsii. Mutta se sallii toisaalta tämän vanhan idean että vieraille on vain etuhuone ja naisväki touhuaa takana piilossa. Arkkitehdin painajainen, mutta yhtään helpompi ei ole 17m syvä kaupunkitonttikaan, jossa talot ovat kiinni toisissaan.

Ajauduin sitten retkelläni osittain koptien asuttamalle alueelle lähelle tuttua puusepänverstasta. Hain kuitenkin uuden reitin ja kävelin kapeita jyrkkiä kujia ihan arviokaupalla. Yksi kujanpätkä oli silmiinpistävän siisti. Kujan emännät olivat lakaiseet roskat pois ja kastelleet kujan pölyä vastaan. Mutta sitä iloa oli vain muutama kymmenen metriä ja vanha tuttu roskaisuus jatkui. Kun ei tullut enää vastaan asvalttia, käännyin tutummille kulmille, mutta sitten eräässä risteyksessä sain teekutsun, jota pikku epäröinnin jälkeen noudatinkin, sillä olinhan seikkailulla. Pieni kuiva äijä kutsui teelle ja katsomaan aasiaan ja buffaloaan. Pitihän ne nähdä ja kuvata. Mutta teen siitä eri jutun.