Ensi kertaa olin Vihdin sairaalassa kai 5 vuotiaana potemassa lavantautia. Silloin en osannut vielä kirjoittaa. Siellä oli ensi kokemus myös "sorsasta".

 

Potilaita ja hoitajia

 

Olen hyvin tyytyväinen hoitooni terkkarissa, sekä Nummelassa että Lohjalla. Kipusiskot tekevät mahtavaa työtä. Raskas ammatti joka vaatii luonnetta. On ollut jännä havaita suuria eroja hoitsujen tyylissä ja tempperamenteissa. Asioita kun voi tehdä kovin monella tavalla. Jos on meissä potilaissa lihavia ja tukevia, on todettava, että kaikkiin sisariin ei enää sovi laulun määre ”hento, valkoinen”.

 

Tietotekniikka on tärkeässä osassa nykyhoidoissa, mutta jo ambulanssissa ensi reissulla kävi ilmi, että systeemit eivät seurustele keskenään joka aiheuttaa turhaa työtä, samojen asioiden raportointia. Sinne tarvittaisiin nopsasti nyt Noksulta vapautuvia koodaajia ja uusia kattavia ohjelmistoja, joiden saumakohdat ovat sujuvia. Myös lait rajoittavat aivan tarpeettomasti, sillä mitä pirun järkeä on suojella lapsellisesti kunkin tietojen yksityisyyttä, kun jenkit kuitenkin kuulevat ja näkevät kaiken.

 

* * *

Huonekaverina on ollut koko ajan ”Pena” joka on elämän kilpajuoksun viimeisellä kierroksella. Syöpä on syönyt miehen voimat, kun ruokaa ei pysty syömään ja elintoiminnot ovat sekaisin. Raskasta perheelle mutta ovat olleet ihmeen urheita.

 

Jossakin käytävän perältä kuuluu usein aamuisin naisen huutoa ”auttakaa” kun mummeli on niin sekava ettei ole oppinut käyttämään hoitokutsua.

 

Yksi pappa on usein sekoilemassa käytävällä ja eksyy milloin mihinkin huoneeseen. Tässäkin huoneessa on parin viikon aikana käynyt kolme kertaa. On pappa aika pihalla ja sitten näitä ihmisiä muka pitäisi siirtää kotihoitoon. On totta, että heille pitäisi olla kevyemmän hoidon paikkoja, mutta kun niitä ei juuri ole tarjolla. Kunnat vaan lopettavat vanhainkoteja yms. mutta uusia ei juuri saada aikaiseksi.

 

* * *

Minulta on vuosien laiskottelun seurauksena kadonnut tyystin voimat käsivarsista ja jalkojen lihaksista. Se tulee ilmi, kun opettelen kävelemään sekä kyynärsauvoilla että rollaattorilla. Käytössä on myös ollut aluksi Eevaksi nimetty kävelytuki, mutta siitä ei ole kotona mitään iloa. Ongelma omassa kämpässä on korkea kynnys vessaan. Sitä ei voi poistaa teknisistä syistä ja sen yli on päästävä jotenkin. Jännityksella odotan kotiinpääsyä, joka koittaa muutaman päivän päästä.

 

Ensin vaan pitää käydä Lohjalla saamassa uusi ”kipsi”, joka ei ole kipsiä vaan tuki kovetetaan hartsilla tukiverkosta kuin lasikuituesineitä tehtäessä. Tuki on musta eikä siihen voi tulla kirjoittamaan nimiä ja toivotuksia. Vaikka eipä olisi jonoksi asti ollut kirjoittajiakaan.

 

Nyt olen aloittanut jumppakuurin sängyssä mutta se tuottaa tulosta kovin hitaasti tietty. 3kg punnusta nostan monia sarjoja päivässä ja samoin fysioterapian tyttöjen ohjeiden mukaan kymmeniä sarjoja jalan jumppaa. Onneksi kipsi ei kokonaan estä lihasten liikettä, mutta onhan se vähäistä jumppaa ja pelkään jo jalan heikkoa kuntoa kun kipsin saa pois.

 

Luu myös haurastuu ja siksi on varjeltava koko koipea viikkoja turmasta selvittyä. Luuta vahvistetaan maitotuotteilla, kalalla jne. sekä kalkkitableteilla. Onneksi olenkin jo kauan syönyt kalsiumia ja D-vitamiinia sen kanssa. Juustoa, piimää, maitoa on taas hankittava jääkaappiin.