Ruhnama

Sarjassa mielipuolia maansa johdossa on aika erikoinen tapaus ollut Turkmenistanin presidentti SAPARMURAT NIJAZOV. Äijä oli kai aika normaali muissa hommissaan, sillä hän eteni paikalleen normaalia kommunismin väylää pitkin ja jonkinlaisen poliittisen prosessin kautta, ei vallankaappauksella. Kuten Hitler, Stalin ja Mussolini. Kaikki oivia esimerkkejä demokraattisista valinnoista. Ja mielipuolia.

Nijazov poikkesi siinä, että hän käytti valtansa tukena ”omaa” kirjaansa, joka nostettiin valtiossa pakolliseksi jokaisen lukea ja ”opiskella” sitä. Hiukan samaa toki oli Maon punaisessa kirjassa, mutta Nijazov vei RUHNAMAN paljon pidemmälle. Muslimimaassa kirja nostettiin Koraanin rinnalle ja se on paljon.

Kirja sinänsä on sen lukeneiden mielestä täyttä soopaa, kokoelma itsestäänselvyyksiä, latteuksia ja kvasifilosofiaa. Mutta erikoista olikin se, että kirjaa käännätettiin eri kielille kauppasopimusten avulla. Jos halusi tehdä isoa bisnestä maassa, piti ensin käännättää Ruhnama jollekin sopivalle, yleensä kauppamiehen omalle kielelle. Tosin ranskalaisfirmat käännättivät teoksen myös englanniksi. Käännettävää riitti, sillä hyvän menestyksen vuoksi siitä tehtiin vielä toinen osa.

Tarinan kertoo Arto Halosen kirja ”pyhän kirjan varjossa” joka on samalla tarina dokumentista, jonka hän kasasi aiheesta monien vaiheiden ja jännittävien kuvausmatkojen avulla. Kuvaajat olivat todellisessa vaarassa kuvatessaan maan pääkaupungissa todisteita pressan hulluudesta ja hänen kullattuja patsaitaan. Kreisiydessään ylivoimainen oli liikkuva, kirjaa ylistävä muistomerkki. Se oli kymmenmetrinen kirja, joka avautui illalla klo 21 näyttäen aukeamallaan videon jolla ylistettiin Nijazovia. Toinen erikoisuus pääkaupungissa oli korkea kaari, jonka huipulla pyöri kullattu pressan patsas siten, että sen naama oli aina aurinkoon.

Luonnevikainen päämies tehosti venäjän aikaista salaista poliisia ja pidåtytti tuhansia kansalaisia, joita sitten vielä kidutettiin ja murhattiin. Hän mursi järjestelmällisesti opposition ja sai aikaan sen, että lukuisat ministerit lähtivät maanpakoon miehen hulluutta karkuun. Se ei auttanut sillä tämä pahuuden mallioppilas otti vainonsa kohteeksi pakolaisen suvun.

Dokumentin ja kirjan tavoitteena oli osoittaa länsimaisten suurfirmojen kaksinaamaisuus, kun ne mielenvikaista pomoa liehittelivät tukeakseen bisnestä. Turkmestanissa kävi suuria kauppavaltuuskuntia ylläpitäen neuvostoaikaista perinnettä ja veivät kalliita lahjuksia. Roistopressa kun vaati aina lahjuksia, vakiosummana 50 miljoonaa dollaria. Suurimmillaan lahjukset olivat 500 M$ ja tietysti se raha imettiin kansan varallisuudesta tuotteiden ylihinnoittelulla. Yksi lahjojista oli Mersu joka sai kaupaksi satoja luxusautojaan jotka jaettiin korkeille virkamiehille. Maa kiinnostaa länsimaita jättimäisten kaasuesiintymiensä vuoksi ja sen avulla maa talous pysyy pystyssä. Kaasun viennistä ovat sitten hyötyneet monenlaiset konnat, myös Putin. Kansa elää silti surkeasti köyhyydessä, mutta Nijazov pystytti kaikkialle kullattuja patsaita itsestään. Ahdistettunakin oppositio toimi, mutta lopulta hullu pomo kuoli (ehkä?) sydänkohtaukseen, eikä murhattuna. Valitettavasti vain seuraaja jatkoi samaa rataa ja vaino jatkuu, vaikkakin seuraaja vähitellen poisteli kultapatsaita ja vaikka tietoa ei ole saatu, veikkaan että otti kullan itselleen.

Dokumenttia maasta ei juuri pääse näkemään normaalisti, sillä sille ei ole järjestynyt teatterilevitystä eikä ole tietoa milloin se mahdollisesti nähtäisiin telkusta. Arto Halosen useat dokumentit on palkittu elokuva-alan festareilla, niin tämäkin.