to 20.1.2011 torilla

Kävelin ilman päämäärää kaupungilla, taas uusia reittejä. Nauratti, kun pojat lastasivat mp selkään kuskin ja matkustajan väliin2 isoa pahvilaatikkoa ja päälle vielä ison pussin. Ja sitä vaan lähdettiin liikenteen sekaan. Toissapäivänä näin kun iso kuorma pahvilaatikoita oli kasattu 3-pyöräfillarin lavalle, kuorma huojui ja eteni hitaasti, eikä työntäjää näkynyt kuorman takaa. Tämä kun oli 7-8 v poika. Olin ilahtunut siitä, että yleensä joku kerää pahvia, kun sitä muutoin heitetään surutta roskiksiin. Kierrätyksen tiimoilta oli uutta, että CocaCola yhtymä on alkanut kierrättää pullojaan. Jotakin hyvää siltäkin suunnalta viimein. Tällaisia esimerkkejä tarvitaan.

Näin komean nimen, joka huvitti: "Royal Dream Net" on jotenkin ristiriitainen ja mahtipontinen. Oli konttoritarvikekauppa, jos sattuisin tarvitsemaan nitojaa tai rei`ittäjää. Lihakaupan tarjonta pölyttyy ohikulkevien autojen vuoksi. Kyllä pitää liha hyvi pestä ensin. Oli pienenpieni autokorjaamo, jossa ajokki seisoo tietysti kadulla. Samoin on rengasliike tv-kadulla ja hommat hoidetaan siinä liikenteen haittana. Joku kai sen sallii ja saa käteistä pimeenä?

Sivukujilla on usein penkkejä joilla porukat istuksii iltaisin ja iltapäivisin. Portaita saa rakentaa jalkakäytäville, samoin poikki jalankulun oli metalliaitoja, vieressä penkki jolla vielä pehmusteena kudottu rättimatto. Paljon on lopetettuja bisneksiä, surulliset kyltit kertovat kovasta yrityksestä, joka lähes aina perustuu turismin varaan tai ainakin on kaupankäyntiä, aika vähän mitään tuotteita tekevää. Joku oli perustanut "Brazil Cafen" ja vieressä sivukadulla oli ollut "Amar Tour". Toki on ompelijoita, puuseppiä, oven tekijää, lasiverstasta. Mutta ei siis juurikaan muuta kuin asumista palvelevaa, hyvin paikallista toimintaa. Ajauduin kävelemään kohti Luxorin temppelikatua. Matkalla oli aidan takana ilmeisen tyhjä tontti, portin päällä paskainen ja risa valtion lippu ja portilla pyssymies vahdissa. Koskahan valtio tontille rakentaa jotakin vartioitavaa? Pääkadulla oli jalkakäytävä vallattu juhlalle. Väkeä seisoskeli ABOUDI-kirjakaupan edessä juhla-asuisina, kuului musaa ja oli aseteltu tuoleja katsomoksi jalkakäytävälle. Ei onnistuisi meikäläisessä kaupungissa, mutta en silti pidä pahana tällaista. Onpahan paikallisväriä, siitä vaan.

Tarkistin Soukin portilta lähtien reitin sille "uudelle" viinakioskille. Se on kolmas pikku kuja oikealle puuportilta lähtien. Kun kulkee Emilion suunnasta Temppelikatua, tulee ennen moskeijaa ensin Cleopatrakatu, sitten Andrawes Pashakatu ja sen päässä on edullista votkaa. Myyjä hyväksyi piruuttani heittämäni hinnan 25LE litrasta votkaa. Kaupat tuli ja pullo reppuun. Pullosta Omar Khaijamia hän pyysi tosissaan 50 mutta Obeliskia olisi saanut 40:llä.

Vaelsin Soukin sivussa kujia ihmetellen näkemääni. Pikkuisella kujalla oli 4 kultakauppaa ihan lähekkäin, vastapäätä kuitenkin kaikenlaista sekalaista kamakauppaa, veistenteroittajaa ja silittäjää. Siitä tulin hienommalle kaupalle, jonka läpi pääsee vilkkaalle kadulle, joka johtaa Emilion eteen ja jota mikrobussit ajavat Soukin takaportille. Kauppiastavaratalon nimi on Lotus Mall. Voi kai todeta että sekin idea on meille kopioitunut tältä maailman suunnalta ja samaa taustaa täytyy olla se, että täällä on osattu se fiksuus, että saman alan kauppojen kannattaa sijoittua lähekkäin. Onhan täällä tuhatvuotiset perinteet kaupankäynnille, jonka alkumuotoa, torikauppaa täällä harjoitetaan tosi tehokkaasti.

Jatkoin matkaa Soukin takaportin jatkona olevalle paikallisten kauppakadulle, jolla on osaksi kiinteitä myymälöitä, mutta myös todella paljon tilapäiskojuja tai vain mukulakiville aseteltu kangas ja sen päällä tuotteet. Sielläkin sama ilmiö, useita kenkäkauppoja ja suutareita lähekkäin. Maustekauppiaat olivat vallanneet yhden katujen risteyksen. Sininen indigo-värijauhe maksaa 4LE gramma ja sitä on sekä maalin sekaan että tekstiilien värjäykseen. Tuli mieleen että sitä voisi ehkä käyttää keittovärin sävytykseen, täytyypä tarkistaa.

Kadun poikki on roskaisia kujia ja asutusta tietysti koko matkan. Täällähän kaikkien talojen alakerta on joko autotallina tai kauppana. Tosin nyt on paljon surullisia, entisiä kauppoja joissa asustaa hämähäkkeja ja kujakatteja. Kaiken tungoksen keskellä ajelee moottoripyöriä, aaseja rattaineen, henkilöautoja, fillareita, vossikoita turisteja kyydissään, lavamotoja ja erilaisia polkemalla kulkevia myyntikärryjä, liikkuvia katukeittiöitä.

Yritin selvittää, miten kyyhkyskauppias voi pitää lintuja edessään pöydällä tai korissa niiden lentämättä pois. Lähistölle ei sattunut ketään joka olisi minua ymmärtänyt. Selittivät vaan huonolla kielitaidollaan, että linnut myydään ja syödään, minka jo tiesinkin. Linnut eivät olleet mitenkään sidottuja, siivet näytti ehjiltä, jalat myös. Voisiko olla vaan niin, että vuosisatojen kuluessa on kehittynyt rotu, joka pysyy paikallaan eikä lentele. Jospa siinä on tapahtunut ihmisen tukema luonnonvalinta ja kyyhkyt pysyvät siinä, missä niitä ruokitaan. Kunnes sitten pannaan uuniin, riisillä ja mausteilla täytettynä. Samassa kulmassa oli myös kanakauppa.

"Torikadun" loppupäässä olikin sitten kiinnostava koulu, "Luxor Decorative Secondary School" eli koristemaalarien koulu. Kerroin porttipoliisille että olen itse käynyt vastaavan. Aikaa vaan on vierähtänyt melkein 50v. kurssin päättymisestä.

Vielä ohitin pyöräkorjaamon, kotirautakaupan, jolla oli esillä kaasuhelloja ja rotanloukkuja, muun muassa. Vihanneksia ja hedelmiä oli myymässä selvästi maalaismummoja ja ukkoja, aika vaatimattomin tarjouksin ja tuottein. En edes kysellyt hintoja, olisi vain sitten pitänyt edes jotakin ostaa.

Katu päättyi noin 1,5 km jälkeen siltaan, joka olikin tuttu paikka, sillä Aisha asuu sillan pielessä. Kuljinkin hänen kotikujaansa takaisin päin. Kohdalla soitin kännyynsä vain kertoakseni että olen nurkilla, mutta ei vastannut, automaatti vain pajatti jotakin arabiaksi. Siinä tuli vastaan n. 30 vuohen lauma, joka hajotteli roskapusseja. Joku nainen niitä sitten ajoi eteenpäin. Jalkakäytävällä oli pikkupoika, jalka kipeänä siteessä. Hänellä oli lemmikkinä ihan pieni vuohenkili, kissan kokoinen. Kilissä oli jotakin vikaa, ehkä takapää oli halvaantunut, sillä se istui kuin kissa tai koira, eikä päässyt koivilleen. Oli siinä sitten lapsen leluna, kauheeta.

Vielä ohitin keskeneräisen rakennustyömaan, jonka pohjakerroksessa aherrettiin jotakin koneilla. Menin lähemmäs ja näin, että miehet hioivat veden avulla, pyörivillä hiomakoneilla porraselementtejä. Niiden valumuotit oli täytetty ja siina odotti kuivumistaan kymmenkunta askelmaa. Olivat päästä katsoen kolmion muotoisia ja hiottu pinta näytti marmorilta. Samanlaisia on tultu kivuttua, mutta ihailen työn nokkeluutta ja yksinkertaisuutta. Ei kopise eikä tutise tällaiset kiviportaat. Viimeiseksi asiaksi muistilapulla tuli tavara, jota olin nähnyt ennenkin, mutta ei ollut tilaisuutta selvittää, mitä ovat ruskeat, jäätelötötterön kokoiset ja muotoiset pötikät. Myyjä iloisena kertoi, että sokeriahan ne. Siinä oli pojilla satoja pötköjä pöydällä, hintaa en hoksannut kysyä, pöhkö. On siis kotitekoista, itse ruokosokeriksi tuotettua kamaa. Ruokojahan täällä yleisesti pureskellaan ja kepinkappaleita pois syljeskellään. On samalla jonkinlainen purukumin korvike, makea ja ravitseva köyhän ravinto. Sopii aasikuskille kepiksi ja evääksi, kätevää.

Emilion kulmalla katselin hetken hommia, joita tehtiin seremoniakadulla. Siihen valetaan betonista kantava kerros noin 3 m nykytason alapuolelle. Kaivuri kaivaa irtomaat pois, valuryhmä tekee betonikannen, jonka päälle irtomaata ja sitten asennetaan kopiot ikivanhojen leijona-oinasten patsaista. Ne on taitavasti kopioitu ja hyvin aidon näköisiä, sillä useilta puuttuu jokin osa, toiset ovat halkeilleita, käpälät irti jne. harva ihan kokonainen. Kaivannoissa ei näy aitoja, alkuperäisiä patsaita. Lienee käytetty tärkeämpiin juttuihin vuosituhansien kuluessa, esim moskeijojen perustuksia tukemaan? Keskelle katua tulee 4m leveä kiveys, joka tehdään kahtena kerroksena isoista lohkareista. Onpa jännä nähdä katua joskus valmiimpana. Sen tieltä joudutaan ilmeisesti muutama katusiltakin korottamaan, ainakin lentokentälle johtavan päätien silta.

Olin ollut liikkeellä päivärukouksesta iltapäivän rukoushetkeen, kulkenut ehkä 8 km ja sen verran jo tuntui jaloissa, että hyppäsin Emilion edessä bussiin ja ajoin lähelle kämppää. Ruokakaupassa täydensin taas varastoa ja kun kuljin leipomon ohi, ehdottelin eräälle miehelle, siististi pukeutuneelle virkamiehen oloiselle, että myisi omasta pinostaan minulle 2. Hän viittasi ensin, että mene jonoon. Selitin etten jaksa jonottaa, noin 25 ihmisen jälkeen. Lopulta hän sitten antoi mulle, hymyillen pari litteää, lämmintä leipää. Eikä huolinut maksua. Siihen kun kämpällä sipaisin sulatejuustoa päälle, paistoin 2 munaa joista tuli juuri saman kokoinen pyöreä paistos, se leivälle ja kesäkurpitsaa höysteeksi, taitto kahtia paketiksi. Oli hyvää ja ravitsevaa ruokaa, nopea tehdä ja halpaa.