toinen päivä 11.2010

Aika nääntyneenä saavuttiin Cairon kentälle ekan päivän iltana, taksilla hotelliin, joka sijaitsi keskeisesti, lähellä Sheratonia, Niiliä, oopperaa jne. Nukuttiin aamulla rennosti tietoisena siitä, että 8.30 lähtee juna etelään eli Ylä-Egyptiin. Aina välillä on vaikeata hahmottaa että suunta pohjoiseen on alavirtaan eli Ala-Egyptiin.

Maksoin jostakin neuvoista ja avusta respan Taherille 10LE. Hän lupasi kaikenlaista apua tarpeen mukaan, mutta tällä reissulla ei liene tarpeita kuin se taksin tilaus. Numeron panen talteen mahdollisia tulevia tarpeita varten. Ylläri oli, että Ramses juna-asema olikin remontissa ja taksi ei päässyt lähellekään ovea. Siihen sitten tuli kärrymies ja hänen perässään pujoteltiin rempan keskellä. Koko asemahallin peräseinän ja sivujen pinnat oli revitty ja menossa uusiksi. Hirmuinen sotku ja pöly joka paikassa. Lasikatto hallissa kuten Pariisissa ja nyt meilläkin Hesassa.

Taas oli melkoista sähellystä lippuvaraus. Useampi heppu tarjosi apuaan ja kahteen kertaan käytiin katsomassa älyttömiä jonoja lippuluukuilla. Tiesin jo edellisen reissun kokemuksesta, ettei niitä lippuja saa varattua, vaan on vain mentävä junaan. Nämä apulaiset ehkä myös sen tiesivät, mutta touhusivat vaan tippiä saadakseen. No, pakkohan oli jotakin maksaa. Kun siis lähtee Kairosta ei kannata kuin mennä suoraan vaunuun ja odottaa konnaria. Junan lähtöön oli aikaa reilusti ja siinä sitten vaan istuksittiin odotushallissa.

Katselin odotustilaa ja hallia. Hirmuinen dieselinkatku pöllähti aina nokeentunutta kattoa kohti kun junat tuli ja lähti. Katto oli melko umpinainen, mutta onneksi n. 30m korkealla, joten sentään henki kulki jotenkin. Odotushallissa oli toistakymmentä tuuletinta pyörimässä, vaikka sää olikin vain +22.

Hallin seinät "travertiinia" eli kalkkikiveä, lattia kovempaa kiveä, seinän yläosa ja katto maalattu. Seinillä vanhoja matkailujulisteita haalistumassa. Useampi tv-monitori pauhaamassa, kuten kaikkialla kaupoissakin. Hallin pöydät marmoria ja tuolit metallia, ikkunoissa koristeellset ristikot. Katossa kymmenittäin energialamppuja, mutta kun pari niistä välkkyi, oli valaistus aika kamala.

Turisteja oli silminnähden paljon laiturilla ja tunkemassa junaan, joka siis lähtee klo 12.00. Oli silti ihan väljää ja pääsi hyvin istumaan. Gizan asemalta (Cairon Pasila!) tuli huomattavasti lisää populaa. Konnari tuli vasta sadan kilsan paikeilla. Junassa on kohtuullisen paljon ruoka- ja juomatarjontaa, mutta paikallisen maun mukaan. Siis tee aivan liian makeaa, leivät makeaa valkoista vehnää, yök. Mutta tarjonta laiturikiskoissa ei ollut yhtään parempaa, joten syötävä oli kun matkaa tehtiin yli 4 tuntia.

Me siis otettiin iisimmin ja haluttiin pysähtyä menemättä 10t Luxoriin kerralla. Paikaksi oli jo etukäteen mietitty Minya.

Hiukan kustannuksia muistiin Minyasta: Laukut ulos junasta 10LE, kantaja laiturilta suoraan hotelliin, matkaa noin 400m vain 20LE. Heti asemahallissa törmättiin turisti-infossa aktiiviseen turistipoliisiin, joka esitteli itsensä, hyvin tietäen että nimi herättää kummastusta, se kun oli Saddam Hussein. Hänpä rupesi heti myymään turistikierroksia, autoa ja oppaita, tietysti omaan laskuunsa. Hän ohjasi meidät läheiseen pikkuhotelliin, joka saisi Euroopassa ehkä 1,5-2 tähteä. Hinta 80LE jonka iloisesti hyväksyimme. Vaatimaton taso ei pelottanut vaan me kaksi "seniorireilaajaa" asetuimme taloksi hurtin huumorin tukemana.

Ennen kaupunkikierrosta (kävellen ja ilman opasta) lähtöä meille tarjottiin poliisivartiota. Kun kieltäydyin, meiltä haluttiin allekirjoitus, jonka arvasin olevan vakuutus siitä, että olimme harkiten ottaneet riskin esim tulla ryöstetyksi. Kävelyn aikana menin pankkiin nostamaan rahaa, mutta sepäs ei onnistunutkaan, kun ei ollut saattajia. Aikanaan sitten löytyi erään pankin seinästä automaatti ja täällä Egyptissä ne useimmiten toimivatkin. Pankki siis ei halua ottaa riskiä että joku näkee ja kuulee että turisti nostaa käteistä taskuun paikallisen duunarin 2-4 kk:n liksan verran. Siinä voi tulla pikku ryöstö mieleen jollekin? Automaatilla asioinnin turvallisuudesta ei pankin tarvitse välittää. On muuten suuri ero asenteissa, sillä Cairossa tai Luxorissa ei moisia murehdita. Ovat aika vanhanaikaisia ja vähän turismin kanssa tekemisissä täkäläiset.

Iltapäivän ateria syötiin paikallisesti ja kansankuppilassa. Koshary ateria (16LE/2h) on siis paikallisperäistä, maittavaa ja hiukan eksoottistakin. Falafel-leipätasku, tahinea, salaattia, tätä koskery-soosia yms. Hillitön meteli ruokalassa, jonka apupojat olivat melkoisia pölvästejä ja saivat kovaäänisesti ohjeita ja määräyksiä vanhemmilta tarjoilijoilta. Kaikki siviiliryysyissään, ei mitään yhtenäisiä asusteita.

Tarvitsin ostaa pyyhkeen, sillä hotellin tasoon se ei kuulunut. Sen etsintä oli kova suoritus, kun kukaan ei oikein tiennyt mistä sellaisia löytyisi. Lopulta yritin ostaa parturilta pyyhkeen ja hän osasi neuvoa mistä suunnasta voisin etsiä. Lopulta kilsan kävelyn jälkeen löytyi valtionkauppa, jonka ikkunassa oli pari pyyhettä. Mutta myyjä ei tiennyt missä ne ovat myynnissä tai onko niitä. Otin myyjää käsipuolesta ja menimme ikkunaa katsomaan. Vieläkään ei meinnannut tavaraa löytyä, kunnes itse löysin oikean tiskin. 100x60cm froteepyyhe maksoi noin 3€. Kovan päivän ilta kutsui sänkyyn ja katselin ennen nukahtamista katossa killittävää rengasmuotoon väännettyä loisteputkea. Totesin myös että kylppäriä valaisia iso, ehkä 150W hehkulamppu. Ei tietoakaan mistään energialampuista, kuten suurkaupungeissa. Takapajula, tämä maan kolmanneksi suurin stadi.