Homot politiikassa ja muussa elämässä
On kiinnostavaa havaita miten politiikan piirissä on viime aikoina noussut esiin voimakkaita hahmoja jotka ovat astuneet ulos kaapeistaan. Muutama (9?) vuosi sitten tunnettu säämies Juha Föhr oli menossa kansanedustan hommaan ehdokkaaksi rkp:n porukoihin. Kun sitten hänen sukupuolinen suuntauksensa herätti närää siellä, hän siirtyi ehdokkaaksi vihreisiin, mutta ei mennyt läpi silloin. Myöhemmin olisi ehkä päässyt Arkadian mäelle töihin.
Vihreiden joukoissa ei ole pelätty homoja, josta on hyvä esimerkki Pekka Haavisto, joka oli Vihreiden puheenjohtaja jo vuosia sitten ja on pressakampanjan jälkeen ollut eduskuntaryhmän puhis. Toinen vahva hahmo, fiksu ja hillitty on Vihreän Liiton varapj Oras Tynkkynen, joka osaa todella hillitä itsensä tiukoissakin paikoissa. Se lienee homouden tuotetta. Samaa tyyyliä jatkaa Jani Toivola, joka on useammalla tavalla poikkeava, musta, näyttelijä, juontaja ja homo.
Edesmennyt tuttavani UMA, toimittaja ja poliitikko, kertoi huimia juttuja meidän maamme huipulta, mutta en halua niitä tässä revitellä. Hänellä oli kuitenkin tarinoita joita uskon, sillä niihin osallisia tunnetaan myös julkisissa homopiireissä. Vallan kammareissa on kuhissut meilläkin, mutta toimittajat ovat olleet lojaaleja ja reiluja. Siinä asiassa noudatetaan Kekkosen ajan perinnettä, että kaikesta ei kerrota ja se on minusta hyvä tapa.
Viime vaaleissa eduskuntaan nousi kaunis ja topakka nainen, vassareiden Silvia Modig, joka on loistava esimerkki fiksusta julkilesbosta. Onhan näitä fiksuja ollut näyttävissä paikoissa toki ennenkin, mutta julkitulo on viime vuosien ilmiö. Vassariporukkaan on myös ilmeisesti vetoa ollut kauan, sillä siellä oli johtavassa asemassa Jorma Hentilä, josta ei kuitenkaan aikanaan puhuttu, vaikka asia oli laajasti tiedossa. Saisio-Honkanen pari on ollut julki jo vuosia. Nyt nousi esiin SDP:n uusi puoluesihteeri Reijo Paananen, mutta se meni läpihuutona. Demari-kommunisti-vihreäporukoissa on ulkomailla jo vuosia pyörinyt loistavia poliitikkoja, Saksassa, Islannissa, Ruotsissa, Hollannissa. Jostakin syystä oikeistossa ei näitä tyyppejä ole ollut esillä. Taitaa asenteet olla sen verran kovia ettei homo uskalla joukkoon julkisesti. Eli kaappihomoja siellä sitten on väistämättä.
Saman ilmiön toinen puoli onkin sitten anglosaksisten maiden kaksinaismoraalinen asenne. Siellä kyllä koko kulttuuri tukee irtosuhteita, mutta poliitikon pitää hallita kulissielämä. Kovin monet poliitikot ovat jääneet kiinni ulkopuolisesta suhteesta, mutta kaikille se ei ole ollut turmio. Briteissä muutama homo- ja ilotyttökäry on johtanut lordin eroon. Ranskassa on ikivanha perinne rakastajattarien pidosta ja toisinpäinkin toki, mutta ne suhteet eivät näy politiikan piirissä. Aikanaan Ranskassa oli ihan rutiinia, että valtiovierailuilla merkittiin ohjelmaan ”tapaaminen parlamentin puhemiehen kanssa” ja kaikki tiesivät sen tarkoittavan vierailevan pressan tai ministerin menoa maksettuihin naisiin. Oliskohan terminologia muuttunut kun alkoi vierailla naisministereitä ja kanslereita.
Arabien perinteeseen ainakin kirjallisuuden mukaan on kuulunut poikarakkaus eli että karavaaneissa ja muissa touhuissa pidettiin mukana nättejä poikia. Siitä kertoi ainakin Marco Polo. Mahfouzin Kairo-trilogia kertoi myös hiukan peitellysti homosuhteista. Perinteitä löytyy ja itselläni on useita tapauksia, joissa on tarjottu naisia tai miehiä juhlaseuraksi ja yöksi. Jopa kadulla olen nähnyt nuoren pojan joka selvästi tarjosi itseään turistimiehille leluksi. Siinä toki saattaa olla vain epätoivoinen tapa ansaita rahaa ilman omakohtaista homoutta. Isommatkin äijät ovat olleet samalla asialla. Erikoista asiassa on se, että useimmissa arabimaissa ja muualla Afrikassa ja Aasiassa on homous joko rikos tai sairaus ja tunnetusti tuomiot ovat kovia. Toivottavasti sharia ei tuomitse homoja samaan tyyliin kuin varkaita, joilta katkotaan käsi.
Olisi kiinnostavaa kuulla mitä koraani todella sanoo näistä jutuista. Silmiini ei ole sattunut aihepiiristä kertomuksia. Taitaa olla samaa sarjaa kuin Mahfouzin kirjoissa, että mikä vaan on sallittua, kunhan käy tunnustamassa ja pyytämässä anteeksi. Niinhän se menee katolisissa maissa ja uskonnossa. Ortodoksista en tiedä enkä mormooneista tai muista kristinuskon versioista. Mutta surullisen yleistä on ollut lasten sukupuolinen hyväksikäyttö sekä Roomalaiskatolisissa piireissä että meillä noissa suljetuissa uskonlahkoissa.
Mielestäni on parempi käytäntö tämä avoin ja vapaa suhtautuminen sukupuolisiin suuntauksiin. Kun ne asiat pidetään avoimena olettaisi myös hyväksikäyttöjen vähenevän.
Kommentit