Harvinaisuus tuli pihalle. En ole mokomaa ennen nähnyt ja turvauduin lintukirjaan. Pertti Koskimiehen ja Juhani Lokin kirjassa KOTIMAAN LINNUT se löytyi. Keltahemppo on ensi kerran tavattu 1921 ja vasta useammin 1970-luvulla ja nyt on runsastunut ja tavataan Uudellamaalla.

Sattunmalta olin juuri lainannut kirjastosta Koskimiehen tuoreemman Suomen Lintuopas-kirjan, mutta siinä ei keltahemppoa ollut.

Olen varma tunnistuksesta, sillä sain katsella lintuparia ikkunastani noin 4 metrin päästä. Otin kiikarinkin esiin, mutta linnut olivat niin lähellä että se ei enää toiminut. Ne söivät pitkään ja ahkerasti voikukan siemeniä. Sulkkeutuneet, haituvapallon avautumista odottelevat kukinnot saivat kyytiä, sillä pieniä siemeniä pitää syödä paljon jotta kupu täyttyy. Siinä lentelivät haituvan vielä kiinni olevat "laskuvarjot" ympäriinsä, niin kiivasta oli touhu.

Olisin saanut paremman kuvan hempoista kuin on kirjassa, mutta kun ei ole kameraa käsillä ja tasku-digissä ei olisi kuvan laatu ehkä riittänyt. Olisi tarvittu pidempää putkea. Kirkas yläperä vilahteli, kun tiput vaihtoivat istumakortta.

Eilen istuin terassilla lukemassa ja havahduin linnunpoikien sirinään, kun emot kävivät ruokkimassa. Lähdin hiippailemaan ääntä kohti, mutta pesää ei löytynyt, sillä emot eivät ilmestyneet. Viipuilin kohteessa vartin, jossa ajassa emojen olisi pitänyt sapuskaa löytää. Epäilen että pesä on kirjosiepon tai västäräkin, sillä siitä on matkaa vain 30m tiaisen pesälle. Tiaiset ovat kuulemma jo vuosia käyttäneet samaa valaisinputkea. Sitä vain ihmettelin, miten lennut pääsevät ylös 10cm putken sisällä, sillä pesän täytyy olla sen valaisinputken pohjalla. Pesää ei näy putken aukosta kurkkien. Ulkoapäin arvioin syvyyden olevan 60 cm ja putken sisäpinnan täytyy olla liukas, kun materiaali on alumiinia.