Lähtöilta

Päivä alkoi nettiuutisten ja meilien tarkistamisen jälkeen, johon puuhaan menee useampi tunti, sen tarkistamisella mitä tänään syön ja tarpeettomien ruokatavaroiden pakkauksella. Yllättävän paljon jää jämiä, jauhoa, makaronia, hilloa, yksi papupurkki, öljyä lähes koko pullo, pesuainetta, mausteita. Vein kassillisen tutulle perheelle korttelin taa, jossa asuvat kadulla. Ymmärsivät että on lähdön aika ja toivottivat hyvää matkaa, ymmärsin. Kävin vielä pikku lounaalla ja ostamassa Kairon evääksi kahvia 3+1 sekä hedelmäsokeria Annukalle. Niitä tarvitaan Feyyumin retkellä, kuulemma.

Odotin taxia alaovella ja ohi ajoi pieni lava-auto varoen. Syytä olikin sillä lava oli täynnä täysiä munakennoja, varmaan 3m3 munia. Kuorma ei kaivannut edes lavareunoja, oli kuski päättänyt. Ja tiellä ne olisikin kun lastia puretaan pienissä erissä kauppoihin.

On pitkään huvittanut juttu, että betonitasolla on valettu kakku, jossa lukee WATER, eli kun tulee jokin tarve mennä vesiliitokseen käsiksi, se ei käykään kantta nostamalla, vaan pitää ruveta piikkauspuuhiin. Ei ole pikakorjauksia ajateltu, ei kai niitä sitten tulekaan?

Olin menossa lautalla yli WB:lle maksamaan ensi kauden vuokraa. Lautalla katselin joelle ja tajusin yht'äkkiä sen aikaisemmin arvoitukseksi jääneen ilmiön syyn. Nyt katsoin aurinkoon vastavirtaan ja silti näin kovin kirkkaita heijastuksia joessa, kuin korkeita peilejä. Olen aikaisemmin kirjoittanut ilmiöstä ja näin sen ensi kerran ilta-auringossa kaukana myötävirralla vuosia sitten.. Silloin niitä häikäiseviä ”peilejä” oli suppealla alueella kymmeniä, lipuen virran mukana. Nyt välähti, ensin auringonsäde, sitten mahdollinen selitys ja heti perään varmuus. Se oli öljyvuoto, joka ajelehtii hajanaisena parvena alas virtaa. Öljy saa aikaan ilmiön, että aurinko heijastuu huomattavasti kirkkaampana öljyläikästä, kuin ”puhtaasta” vedestä. Eihän se kovin puhdasta ole tällä kohtaa, pikemminkin aika saastaista, mutta eroa on. Siinä virralla puksutti etelään, siis vastavirtaan jokin proomu savuten. Heti tuli mieleen, että kun kone on noin huonossa kunnossa, varmasti se päästääkin. Ja yli virran kulkee jatkuvasti veneitä ja juuri siinä ennen ip kolmea meni pari risteilijääkin. Rannassa oli toisissaan kyljittäin kiinni 9 jokilaivaa. Eli päästölähteitä piisaa. Voi jokiparkaa, Välimerta, kaloja, ihmisiäkin.

Siinä lautalla taas pikkupoika myi nessuja, pieniä nenäliinapaketteja. Minä olen harvakseltaan ostanut, aina punnalla, mutta huomasin että paikallinen sai 2 punnalla. Hyvähän se on että kakarat oppivat tekemään töitä, eikä pelkästään pyytämään avustusta, bakshis. Mutta nuorena oppivat myös tämän idean, että turisti maksaa tuplasti. Se toimii melkein kaikkialla, jopa ravintolan ruokalistassa on eri hinnat englanniksi ja arabiaksi. Se menee helposti läpi koska turisti ei osaa edes numeroita arabiaksi.

Tänään sain sentään paluumatkalla matkan paikallishintaan mikrobussissa. Kun kävin ostamassa juomaa, ehtivät mikrobussit lähteä ja jäin päällistelemään aukealle. Siitä taxikuski kävi kovaan tingintään kanssani, kun luuli saavansa helpon pokan. Tarjosin vitosta, jolla voisin ostaa itselleni keikan mikrobussillakin privaatisti, ukko kymppiä pyytää. Sanoin että ei sitten ja lähdin bussipysäkille. No, kelpasi vitonenkin kuskille sitten. Tämä tinkimisen idea kusee kintuille usein näitä palvelun tarjoajia. Jos olisi jokin selkeä, mutta reilu hinta, asiakas maksaisi sen mukisematta, ainakin turisti. En silti toivo tänne mitään suomalaista taxikartellia, joka on toinen ääripää. Mutta on jotain kiusallista siinä, että turistille usein heitetään hatusta nelinkertainen hinta.

Se sitten alkaa ärsyttää ja kun systeemin oppii, turtuu siihen reiluun tasoon ja alkaa itse nihilistiksi. Siinä kun aina mitataan kykyä ja ”älyä”, jotakin kanttia. Voisin jättää tinkimättä jos pyyntö olisi asiallinen. Mutta kun kauan täällä pyörii, oppii kuviot ja hintatason, pitää oikein kysyä itseltään, onko mulla varaa. Joskus on ja sitten saatankin antaa kerjäläiselle 20 josta tämä ällistyy. Olin sen säästänyt tinkimällä niiltä joilla sentään jotakin on, eli kuskeilta tai kauppiailta, harvemmin ravintoloitsijoilta.

Rannassa ohitin kovin kalpoisen vanhan eurooppalaisen ukon, jolla ikää varmasti luokkaa 85 mittarissa. Hiljaa eteni shortseissaan, mutta saattaa palaa herkästi, kun oli ihan vaalea. Tulevaisuudenkuvani?

Menin siis Qweens Papyrukseen, joka ei käytännössä pelaa ollenkaan asiakkaiden puutteessa. Sijainti on hyvä kolossien lähellä ja on varmaan aikanaan kannattanut hyvin. Suku on opiskellutta ja kaikilla on työtä tai jotain bisneksentapaista. Sellaisiin on aina helpompi luottaa, kuin porukoihin joilla ei duunia ole ja silloin helposti iskee epätoivo: ”kynin tolta hölmöltä nyt mitä saan”. Illan keskustelussa kävi ilmi, että suku on ollut kaukaa viisas ja ostanut maata siitä ympäriltä.

Nyt vaan on kuulunut ajatuksia, että pitää säätää laki, jolla estetään viljelysmaalle rakentaminen. Se on ollut vasta huhua, mutta voisi toteutua jo uudessa perustuslaissa. Siitä varmaan johtuu tämä hillitön rakennusbuumi, jonka pyörteeseen mekin Annukan kanssa olemme joutuneet. Itse olen sanonut monessa yhteydessä, että viljelysmaa pitää säästää ja rakentaa hiekan puolelle. On surullista, että ennen Rooman vilja-aittana toiminut maanviljelyskulttuuri tuhoutuu liikakansoitukseen ja huonoon hallintoon. Siinä viljelyksille katsellen tulin kysyneeksi, eikä täällä tarvitse käyttää koneita sadon korjuuseen? Kaikkialla ukot kykkivät pylly pystyssä pelloilla ja kuskaavat päivän korjuun joko mopolla tai aasinrattailla pihaan tai torille. Vastaus oli että jotkut ovat ostaneet perässäkäveltäviä muokkauskoneita, mutta voi olla että ei ole ollut tarvetta edes kehittää meikäläisen tyylisiä korjuuvärkkejä, kun työvoimaa piisaa. Ei taitaisi edes onnistua korjuu koneilla, kun koko viljelys perustuu alle aarin kokoisiin ruutuihin, joiden välillä on maavalli. Ruutu kerrallaan kastellaan läpimäräksi ennen istutuksia ja kovin vähällä kastelulla sato saadaan. Ymmärtääkseni välillä ei kastella ollenkaan, eikä sadetta saada.

Kun jäi palaveeraamiseen pikku tauko, lähdin kuvaamaan sitä tonttia, jolle suku uutta taloa alkaa pykäämään. Sattui kivasti, että takana kulkevan sokeriruokojunan raiteita myöten ukko paimensi lampaita. Toiseen suuntaan on myös peltonäkymä ja tien varressa valmiiksi kukkivia pensaita ja pikku puita. Kiva sattuma on myös, että papyruskaupasta tontille olevalla 200m välillä on sekä taimikauppias että ruotihuonekaluja tekevä verstas. Niin että ihan naapurista löytyy tarvittavia palveluja edullisesti. On siinä myös ranskalaispariskunnan omistama ravintola, jonka nimessä on kai kolme eläintä. Käännös oli kai shakaali? Mutta se talon seinään kiinni ulottuva restaurantti on vielä nimetön. Uskon että keksivät jotakin hauskaa. Siitä tulee sitten talolle osoite. Kadun nimi on Memnon st.

Juteltiin pitkään moneen otteeseen tavoista ja kulttuurien eroista. Kumppaniperhe on varakas ja fiksua, koulutettua porukkaa. Keskustelussa kävi ilmi, että heillä on ollut vuosikausia vuokralaisena amerikkalainen perhe, jonka ”päämies” on työssä Metropolitan museossa ja talvisin täällä kaivauksilla. Heidän kanssaan on aikanaan tehty kättä-päälle sopimus isän kanssa, joka siis on tietysti ollut riippuvainen näistä ulkolaisista tutkijoista ja siksi ollut varma kumppaniperhe. Jostakin aikaisemmasta jutustelusta olin ymmärtänyt että päämies onkin nainen, joka on sinänsä ihan luontevaa.

Mahmud teki konseptin ja Hassan kävi sen tulostamassa A4:lle. Se oli yksinkertainen paperi, jossa todettiin että maksan etukäteen vuokraa talosta joka tulee siihen osoitteeseen. Kadun nimi on, muttei talon numeroa, koska sitä ei ole, kylän nimi sentään on. Tarjolla oli mysö vakiosoppari, jota olen pari tehnyt Feirusin asunnoista, mutta sen käyttö olisi ollut tässä huono ja sopimaton. Lisäksi se oli saatavissa vain arabiaksi ja halusin englantia. Niinpä teimme aika yksinkertaisen kuitin maksusta ja sen perusteista. Alle nimet ID tunnuksin ja vielä Hassan varmisti todistajana, koska mun vastapuoli oli rakentaja-argeologiveli Abdi. Ja puheita hoiti kolmas veli Mahmud, jonka tunsin ennestään viime talvelta. Kättä paiskattiin myös suvun päämiehen kanssa, kuten jo aikaisemminkin.

Huomenna jatketaan ekoasioista Hassanin kanssa, joka tulee mukaan Kairon matkalle. Hän on selvästi kiinnostunut ekoideoista, siemen on langennut. Hän oli tutkinut SEKEMIN sivuja sillä silmällä, että saisi jotakin infoa, laihoin tuloksin.

Palaveri jatkui hiukan yllättävästi, sillä minut kyydittiin (ilman kypärää) Abdyn mp-tarakalla naapuriin kehittelemään hänen talohankettaan. Käännyimme Habuun ja hetken ajattelin, ettei kai ole Caravanserai, koska se on siinä vieressä. Menimme kuitenkin tien toiselle puolelle pihaan. Siellä on menossa 2 vuokrattavan talon suunnittelu ja minulta haluttiin ideoita, lähinnä länsimaista näkemystä. Onneksi voin sitä heti antaa, sillä talojen paikka pantiin uusiksi ja ilmeisesti isäntä hyväksyi näkemykseni. Joka tapauksessa pyydettiin lisää ideoita. Joitakin heitin siinä heti peliin ja ilmeet kertoivat että saivat uutta ajateltavaa. Ovatkin tentanneet minun pätevyyttäni suunnittelijana ja olen avoimesti kertonut etten ole arkkitehti tms. Mutta uudet ideat kelpaavat ja annan niitä uskoen sen joskus poikivan jotakin vastapalvelusta. Voisi kelvata vaikka muutama lomaviikko siinä uudessa talossa, jonka voisin sitten jollekin tarjota.

Olipas monipolvinen iltapäivä ja lisää hauskaa seurasi. Olin mielestäni tehnyt hyvän päivätyön ja ansainnut iltapaukun. Soitin Mahrusin kyytimään ja juttelimme. Hän kertoi laihtuneensa, vaikka oli onnistunut röökinpolton lopettamisessa. Käy kuulemma aikaisin aamulla juoksemassa lenkin ja menee aikaisin nukkumaan. Kertoi tutulle terveisiä, että menee hyvin ja pyysi soittelemaan, minuakin, koska ei pääse/osaa nettiä.

Täällä näitä kadulle lisättyjä tärinäraitoja kutsutaan nukkuviksi poliiseiksi. Niitä on lisätty moniin paikkoihin hillitsemään ylettömiä motoristeja. Kauppiaat ovat kaikki kiukkuisia näille typerille julleille, jotka ovat poistaneet äänenvaimentimet ja ajavat hullun lailla torvet soiden. Ja kun se torvi ei ole mikään meillä sallittu vaan tosi karmea räikkä.

Sitten se juttu: Mahrus oli kadulla kuullut, kun puhuttiin suomea ja oli mennyt tarjoamaan palveluksiaan. Puhui murtaen suomeaan, mutta ymmärrettävästi. Oli ollut vanha pariskunta ja nuori mies porukassa kadulla. Nuorimies oli torjunut tosi jyrkästi, mene pois jne johon Mahrus oli tokaisut ”paskaperse”, jolloin porukka oli räjähtänyt nauramaan, koska tajusivat siinä vaiheessa että jätkä on todella ollut Suomessa. Mutta kyytiä ei haluttu. Mahrus käyttää sujuvasti esim termiä kännikala, jota on välillä tarjonnut minullekin, mutta sen olen aina jyrkästi torjunut nauraen. Lähettää terkkuja tutuille ja toivoo soittoja. Itse lupasin tilata kaverin kentälle kun tulen ja siksi piti numero panna myös eu-kännyyn. Huomatkaa että numeroihin on tullut lisä, kts blogin juttu.