Japanilaiset muistot

Läheisen ihmisen 70-vuotispäiville ei saa kutsun mukaan viedä tavaraa eikä kukkia, vain esiintymiset ovat sallittuja. Siksi jouduin panostamaan henkisiin asioihin, joka ei ole vahvimpia juttujani. Turvauduin netin apuun ja katselin sieltä japanilaisen runouden oppeja. Vanhastaan on mieleen jäänyt yksi haiku* ja tankojakin on joskus tullut luettua. Yritin sitten kirjoittaa muutaman. Panen tulokset tähän sitten synttärien jälkeen, käy katsomassa. 

+  tankassa kuten yleensä japanilaisessa runoudessa on tärkeää rytmi. Runojen tavutus on sääntönä. Siten esim tankassa on 5 riviä, tavuja 5-7-5-7-7. Runossa pitää mieluusti olla määritelmä ajasta (yö-talvi jne) ja siihen sisältyy aina luontoa. Siksi haikun tai tankan runoilu ei ole ihan helppoa!

  sininen tapetti

  katossa uusi valo

  valmiina pesä

  kesällisen naisen

  - Siippoossa keltahemppo

Runon saaja oli juuri sisustanut huoneen, josta alku kertoo. Kesä kertoo ajan ja lopun keltahemppo on Suomen luontoon tullut uusi lintu, jonka itse näin läheltä ja se oli kokemus!
 
* * * 
 
Ne sopivat tähän yhteyteen, sillä päivänsankari on ihastunut japanilaisuuteen ja sisusti yhden huoneen siihen henkeen. Lisäksi hän on käynyt Japanissa ja kestinnyt vuosikausia nuoria japanilaisvieraita, useina elokuina Vihdin vieraina käyneitä ryhmiä. 
Niissä vierailuissa oli monta kertaa kyse kulttuurien törmäyksistä ja vaikka ne aiheuttivat silloin hienoisia ongelmia, naurattivat jälkeenpäin. Japanilaiset ovat ujoja ja pidättyväisiä. Meille sattui usein vajaaksi viikoksi englannin kielen opettajia, ainakin kolme eri kertaa. Mutta heillä on niin suuri tarve puhua oikein, että lauseen muodostamiseen meni aikaa.
 
Loppuviikosta sitten hekin rohkaistuivat puhumaan, kun huomasivat että isäntäväki puhui vaan englantia vaikka ei osannutkaan ääntämistä saati sääntöjä. Mutta vain puhumalla voitiin asioita selvittää, pakko oli yrittää. Toinen vaikeus oli myös kulttuurinen, sillä japanilainen ei koskaan sano ei. Siksi meni meidän puhe monta kertaa ohi, joko molempien puolien kielitaidon puutteesta tai muusta syystä. Kun selitimme seuraavan päivän ohjelmaa ja kysyimme, ymmärsivätkö nuoret mitä selitimme, he nyökkäilivät että ok. Vasta sitten seuraavan päivänä kävi ilmi, että eivät olleet ymmärtäneet sanaakaan. Mutta kysyttäessä eivät voineet sanoa etteivät ymmärrä. Kaikki oli vain jees, jees.
 
Asiaan kun kuului useana päivänä perheen järjestämää ohjelmaa. Mehän veimme heitä katsomaan mielestämme jotakin aitoa suomalaisuutta. Käytiin katsomassa Lohjan vesitornista maisemaa eli metsiä silmänkantamattomiin. Käytiin useina vuosina Iturin kaivoksessa, 800m maan alla kalkkikaivoksessa. Viimeisinä vuosina siellä esitettiin myös Ekku Peltomäen valo- ja äänishowta, jota kyllä kehtasi esitellä. Käytiin katsomassa vanhaa Puu-Raumaa, joka ei ehkä heille ollutkaan erikoisuus. Muistan kun ostin uuden sadon herneitä ja japanilaistytöt totesivat että heillä näitä syötetään elikoille!
 
Liikuttava muisto oli eräänä vuonna, kun nuoret olivat opetelleet vaikean taidon, soittaa osona ryhmänä käsikelloilla Finlandia. Ensi kerran torilla soitettu sävellys sai tipan moneen linssiin, niin kaunista soitto oli. Kostui ne kulmat myöhemminkin, sillä esitys huipensi usean tilaisuuden. Aina japsinuoret olivat opetelleet heikäläisiä tapoja, siis paperintaittoa, teeseremoniaa, tanssia ja ”taistelulajeja”, joista sitten koottiin esityksiä. Suomalaisia perheitä sitten opetettiin taittamaan paperikurkia, joiden taittelun moni oppi ja muistaa. Paperikurki kun on hyvän onnen symboli ja niitä annetaan lahjaksi sairaalle tuottamaan parantumista.
 
Japanilaisille nuorille oli kauhistus, kun suomalaiset isäntäperheet kaappasivat heille osoitetut nuoret halaukseen. Siitä tempusta ovat varmaan kotona kertoneet ja kuulijat ovat kauhistuneet meikäläisten britaaliutta. Sitten seuraavia ryhmiä osattiin jo opastaa tästä suomalaisten exoottisesta tavasta ja he alistuivat tähän outoon temppuun. Aasialaiset kun eivät edes kättele ja välttävät kosketusta, kumartelevat vain tapaamisissa, paitsi liikeasioissa.
 
Outoa heille oli myös meikäläinen paritanssi, johon useat kuitenkin ihastuivat ja olivat innokkaita humppaajia. Tahti vain ei ollut aina kohdallaan. Jostakin syystä japanilainen ei osaa rytmittää tanssiaskelia, kumma juttu. Mutta intoa oli senkin edestä.
 
Sauna oli tietysti nuorten tiedossa jo etukäteen ja siihen alistuttiin ja joku jopa ihastui. Näillä nuorisomatkoilla syttyi muutama romanssi japanuorten kesken ja eräs pari kävi sitten häämatkallaan Vihdissä. Samoin ainakin  pari nuorukaista innostui lähtemään Japaniin opiskelemaan ja yksi toi sieltä nuorikon tullessaan. Nyt näitä nuorison ystävyysmatkoja ei enää järjestetä, vaan niiden luonne on muutettu asiantuntijoiden vierailuiksi ja sellainen ryhmä on taas tulossa. Pari nuorta naista pääsee sitten nukkumaan tähän japanivaikutteiseen makkariin.
 
Näitä nuorison matkoja järjesti vain kaksi maakuntaa, matkojen nimi oli aluksi" ystävyyden laiva", sillä se tehtiin aluksi laivalla. Perinne on jatkunut jo ainakin 30 vuotta. 15 v. kunniaksi Nummelaan istutettiin kirsikkapuisto, jonka laadintaan sain osallistua. Junailin siihen puistoon muistokiven. * Siihen kiveen kaiverettiin sitten haiku. Silloinen kunnanjohtaja Marketta Kokkonenkin oli istuttamassa nimikkopuunsa. Siellä ne kirsikat kukkivat vanhusten talon lähellä ja muillekin iloksi.
 
Nuoria oli mukana satoja ja ryhmä jaettiin neljään osaan, joista ainakin yksi meni Saksaan. Siitä ei aluksi edes meille isäntäväelle kerrottu. Idean takana oli tavoite tutustuttaa heikäläisiä nuoria eurooppalaisuuteen ja länsitapoihin. Aluksi meilläkin haaveiltiin vierailujen johtava kaupallisiin yhteyksiin, mutta toive oli turha. Japanilaiset vain imivät itseensä länsihapatusta, mutta johtiko se kenellekään kaupalliseen jatkoon, on epäselvää. Nyt he yrittävät omaksua joitakin hyviä käytäntöjä Suomesta, koulun, lastenhoidon ja vanhusten elon puitteista. Noinkohan oppivat jotakin?