Kanakopit

Tulee pakollinen tauko tähän kirjoitteluun. Taistelen prepaid-nettitikun ja Elisan verkon kanssa. Ensimmäisenä iltana yhteys pelasi, mutta sitten alkoi tökkiä. Prepaid taas on mulle ainoa järkevä, sillä muista yhteystavoista joutuu maksamaan vuoden ympäri, tällä vaan käytöstä. Sama kuin Luxorissa. Siellä ei juuri muuta tapaa voida käyttää, mutta Feyrusin kämpässä oli kiinteä linja. En tiedä miten niissä maksut hoidetaan. Ainakin sen kapasiteetti laski vuodessa huomattavasti ja latauksia sai talvella odotella välillä todella kauan.

Olen muuttanut. Ero ja muutto tapahtui hyvässä sovussa, sillä onhan kohtuutonta että kumppani joutuisi pitämään 6-7 kk huoneen varattuna ja saisi kumppanuutta vain sen 5 kk vuodessa. Mikä ”avomies” sellainen on, joka pakenee lumia ja lumitöitä ja jättää puoliskon hoitamaan kaiken ikävän. Nyt kun asiat alkoi loksahdella Luxorissa, ne naksahtivat Suomessa. Onneksi löytyi ystävällinen sielu, joka suostuu vuokraamaan vain kesäksi pihamökin, jota sanotaan kanakopiksi, sillä se on ollut joskus ammoin kanalana. Nyt siinä on 23 neliön avokeittiö-OH, sängyn kokoinen ”alkovi” ja tilava suihku-vessa. Kalustusta joutuu vähän miettimään ja soveltamaan, sillä ainoa pöytä on monikäyttöinen, ruoka-työ-juhlapöytä. Niitä juhlia vaan saattaa olla harvoin, tuskin tupareitakaan tavanomaiseen tyyliin. Tilava terassi sallii kuitenkin vieraspippaloita kesäaikaan.

Tähän kanakoppitarinaan liittyy myös luxorilainen kanala, joka oli tarjolla siihen, että siitäkin rakennettaisiin asunto. Mittaa oli toki enemmän sillä kanakopilla, noin 4x11m. Mutta se 4 metrin syvyys teki mahdottomaksi saada siihen järkevää pohjaa asunnoille. Alkuidea olikin rakentaa westbankin tyyliin keskelle katoton tila, josta olisi nousu katolle. Mutta se keskiaukea olisi jakanut katonkin kahtia. Lisäksi omistajasuku vaati niin kovia panostuksia, ettei siihen ollut varaa. Heidän talorykelmässään tosin asuu jo yksi saksalainen pariskunta, joka oli alkuun rahoittanut heille rakennetun huoneiston, 100m2 toiseen kerrokseen isännän katolle. Kanakopin omistajasuku kertoo sitä samaa mitä kaikki muutkin, että oma rahoitus ei onnistu, kun turismi on ihan lamassa. Hannun unelmatalon olivat osaksi rahoittaneet ranskalaispariskunta, jonka tapasimme esittelyssä.

Meille selitettiin molemmissa kohteissa, joihin pääsimme perusteellisesti tutustumaan, että asuminen suvun keskellä tuo turvaa ja apuakin tarvittaessa. WB:llä kaikki tuntevat toisensa ja siksi elämä on turvallisempaa kuin toispuoljokke Luxorissa, missä ei enää tunneta naapureita lapsuudesta asti. WB:llä suvut asuvat tiiviisti yhdessä ja lapsille ainakin se luo hyvän kasvuympäristön. Sellainen oli minullakin ja siksi pidän luonnollisena asiana tiettyä yhteisöllisyyttä. Kakarana kun kaikki kävivät mummolan saunassa ja yhdessä hoidettiin käsipelillä pottumaat ja vehnäpellot, siihen tottui. Suomalaisen yhteiskunnan henkinen meno on taantunut siitä mitä se oli vielä sotien jälkeen. Maaltamuutto ja pikainen kaupungistuminen ovat olleet suuri murros, jonka seurauksena nyt kasvaa varsinkin nuorison pahoinvointi. Sukujen antama turva puuttuu ja se lisää syrjäytymisriskiä. Minunkin elinpiirissäni on jo toisen polven työttömyyttä, huonoa oloa ja syrjäytymistä. Elintasojen erot (esim Suomi-Egypti) eivät ole tärkein tekijä ihmisen hyvinvoinnissa. Näyttää selvästi siltä, että paljasjalkaiset muksut siellä etelässä voivat paremmin kuin suomalaisen lähiön kakarat merkkifarkuissaan. Suoja ja huolenpito, kaikkinainen turvallisuus, on kersoille tärkeää ja siinä suomalainen lähiölapsi jää mopen osille, kun ne suvun tädit, serkut ja mummot ovat kaukana.

Tähän minun muuttooni kanakoppiin sain naapuriapua ja uskon sen helpottavan autottoman elämää syrjäkylällä, josta bussivuorot on karsiutuneet vähäisen käytön vuoksi. Tämä on meillä maaseudun suurin pulma, että kaavoitus ja elinpiiri pakottavat oman auton ostoon ja silloin bussit vähenevät. Minä ja mummot olemme vaikeuksissa, jota minä ratkaisen sähköskootterillani. Sen kertalatauksen ajomatka vaan tahtoo olla liian pieni. Siksi tähtäilen parempien akkujen suuntaan. Ehkä jo ensi kesäksi saisin uudet litiumit ja ajoreissut pitenisivät. Nyt joudun pitemmät matkat suunnittelemaan niin, että voin jossakin ladata akut 6-8 tuntia ennen paluuta.

Kanakoppi sijaitsee ihan Hanko-Hyvinkää radan varressa ja aluksi pitää tottua junien ääneen. Äsken laskin 50 vaunun letkan jota veti 3 dieselveturia aika vauhtia. Kuulemma 8 junaparia kulkee vuorokaudessa. Aikanaan kun asuin Pukinmäellä tasoristeyksen vieressä, jossa junat huudattivat sireeniään, meni tottumiseen useita viikkoja. Nyt ei pillit sentään soi joten uskon nukkuvani jo ensi viikon jälkeen ilman puudutusta.