Torstaiturina

Hassanin talossa tapahtuu ja nyt olimme vilkaisemassa maalareiden loppusilausta, joka käsitti lattioiden pesun. On aivan käsittämätöntä, mikä määrä rakennuksilla tehdään siivousta edellisen työvaiheen jälkiä putsatessa ja omia työtapoja paikatessa. Olin huolissani öljymaalin vaikutuksesta keinotekoiseen travertiiniin, joka on niin huokoista, että käsittääkseni se imee väkisinkin öljyä. Olen tottunut siihen, että ensin suojataan ja vasta sitten maalataan. Hassunhauskaa oli että kokonaan kivestä rakennetun talon lattioille voidaan laskea sentin vesikerros pehmittämään maaliroiskeita. Oli jännä havaita, että talo on niin suoraan rakennettu, että vettä oli kaikissa huoneissa saman verran. Hyvä pojat! Meillä ei kyllä tulisi kuuloonkaan käyttää tällaisia menetelmiä puhdistuksessa, kun se taas täällä on rutiinia.

Menimme työmaalle yhden työkeikan välissä, sillä pojat olivat hakeneet aitatarvikkeita Malgatan (hanke kirjoittaa blogia iMalgata) kaivuulle. Täällä lienee maan tapa joustaa hiukan työajoissa, kunhan hommat hoituu ja nämä avainpelaajat voivat hoidella asioita omien järjestelyjensä mukaan ja hyvä niin.

Kävelin raksalta ja poikkesin moikkaamassa Pädeä, joka raivokkaasti siivoaa raksaansa, vaikka on puolirampa selkävaivojensa kanssa. Hänellä alkaa nyt pihan puiden ja pensasaidan istutus tai ainakin sen suunnittelu. Pihalle pitää viedä aikamoinen määrä lisämaata, että saadaan järkevä taso ja suhde taloon. Kun juttelimme asioiden hinnoista, kuten hiekkakuormasta, totesimme pientä vedätystä hänen vahingokseen, mutta se on osittain hyväksyttävissä kun meidän tapaukset eroaa. Hän rakentaa itselleen eikä auttaja hyödy siitä projektista jatkossa joten hyöty pitää ottaa nyt. Meidän isäntäperhe saa talon haltuunsa kokonaan kun meistä kahdesta vanhasta kääkästä ei ole enää tulijoiksi. Toivomme on vain siinä että jaksaisimme Paavon esimerkin mukaan vielä kymmenen-kaksitoista vuotta. (koskee minua, Annukka tietysti porskuttaa pidempään).

Hassanin talohanke sai jatkoa illaksi, kun lähdimme valitsemaan vetimiä, kahvoja ja muita heloja. Kun hän oli jo määritellyt kullanvärin ovien osiin, oli luonnollista jatkaa linjaa ja valitsimme kulta/kromilinjan. Hän on selvästi epävarma makuasioissa ja tukeutuu minuun ja vaatii valitsemaan puolestaan. Osasyy on varmaan siinä, että hän tavoittelee myyvänsä tai vuokraavansa talon pitkäaikaisesti eurooppalaisille ja siksi siinä pitää olla ulkolaisten makuun sopivat värit ja muut jutut. Siitä sitten tulikin hauska ja varmaan tyypillinen erimielisyys valaisinkaupassa, jonne oli pyydetty asennusryhmän pomo pitämään huolta että kaikki tarvittava muistetaan hankkia. Olimme Luxorin parhaassa ja aika kalliissa kaupassa, siellä Emilion takana. Valikoimat näyttävät äkkiseltään runsailta, mutta pikkusenkin kriittinen ja meikäläisen maulla varustettu ei sitten helpolla löydäkään sopivia lyhtyjä. Toista tuntia palloteltiin valintojen kanssa ja kuvaava episodi käytiin, kun valitsin samanlaiset plafondit makuuhuoneen kattoon ja seinille. Sähkömies sanoi pokkana ettei niitä voi seinälle asentaa ja Hassan uskoi, mutta minä en. Kysymällä en saanut mitään syytä ja totesin että tässä on vaan tavasta ja tavanomaisuudesta kysymys. Lopulta Hassan ymmärsi että tekniikka ei estä, vain vanhat tavat. Sanoinkin että kun vieras ihmettelee asiaa, voit aina sanoa että se oli se hullu suomalainen joka pakotti.

Moneen kertaan jouduin torjumaan molempien ehdotukset asentaa saliin tai muihin huoneisiin loisteputket. Kaikki valaisimet ovat aika vanhoillisia ja sitten muutamat, usein EU-maista tuodut, ovat liian kalliita. Tässä vaiheessa on iskenyt rahapula, jonka ymmärrän, mutta se hamittaa että viime metreillä hyvä sisustus uhkaa mennä pilalle kehnoihin valaisimiin. Valo on sentää kovin tärkeä asia talossa. Lopulta pitkien miettimisten jälkeen saatiin sovituksi valaisimet muihin tiloihin, paitsi suureen 8x4m saliin. Välissä onneksi muistin että meidän Sinuhen keittiöön piti hankkia lisävaloa hellan ylle ja sehän sitten löytyi nopeasti, kun tiesin mitä halusin. Hollantilainen ledivalaisin.

Sitten vaihdettiin kauppaa, kun tästä ei löytynyt ihan kaikkea tekniikkaa ja se salin valaistus jäi keksimättä. Olisin sen voinut pakon edessä valita,mutta ehdotukseni torjuttiin hinnan vuoksi. Sitten siellä toisessa kaupassa sain ahaa-idean ja luonnostelin sen pahvilapulle ja selostin sitä kiireesti. Mutta Hassan oli jo niin stressaantunut kaikista päätöksistä, että hän ei oikein jaksanut paneutua ideaan. Jatkoin kuitenkin sitkeästi autossa paluumatkalla ja taas törmäsin samaan muutoksen pelkoon, uusien ideoiden vierastamiseen. Panee oikein miettimään, että onko tässä vanhaan pitäytymisessä tämän maan ja muiden perinteitä tiukasti vaalivien maiden ongelmien ydin. Jos ei haluta muuttaa omia kuvioita, miten sitten voitaisiin muuttaa jotakin työssä? Tai koulutuksessa, yhteiskunnassa?

Ehdottamani uusi idea pohjautuu kysymykseen, jonka tein Hassanille: tarvitsetko valoa vai valaisimia? Hän totesi että valoa ollaan hakemassa. Siihen perustuu ideani, että talon perinteen mukaan rakennettuun sisäkattoon tehdään kolme alaslaskettua levyä, joiden taakse ja yläpuolelle kätketään kaikki tekniikka ja saadaan valoa juuri oikeisiin paikkoihin. Suuri ongelma koko jutussa on ollut, että sähkösuunnittelija on tehnyt homman perinteen mukaan ja se taas ei taivu nykyisiin tarpeisiin. Sähkösuunnittelijan kodissa ei lueta kirjoja nojatuolissa eikä hän välitä miten se eukkoparka näkee hommiaan hoitaa kyökissä. Sillä hänhän viettää iltojaan katukahvilassa rupatellen jannujen kanssa teetä juoden ja shiishaa poltellen.

Tekniikan tämä suunnittelija on osannut huomioida, ovikellon ja viilentävien tuulettimien johdotukset, kaikki sähköpisteet boilereille ja keittiön sekä vessan tuulettimille, tv-rasiat jne. Mutta mielikuvitus ei ole riittänyt siihen, että ehkä työpisteessä tarvitaan enemmän valoa kuin muualla. Ei ole suurta eroa kyllä suomalaisen sähkösuunnittelijan eduksi, kaikki tyynni yhtä huonoja, kun ajatellaan vaan sähköjä, ei toimintoja tai valaistusta-valoa.

Tällä alaslasketulla levykatolla saadaan ratkaistua myös osa kaikumisesta, sillä siihen voidaan käyttää keskeisenä osana levyä, jossa on riveinä täällä tuttua islamin tähteä, jota levyä on myös meidän talon kyökissä. Se nimittäin sopivasti tappaisi kaikua. Levyn reunoille voitaisiin asentaa kohdevalot, joita kotimaassa käytettäisiin taulujen valaisuun, mutta kun täällä ei niitä ole, se funktio jää pois.

Hassan yrittää olla moderni, mutta se on vaikeaa. Hänkin keksi erilaisia verukkeita, miksi tämä levyidea on vaikea toteuttaa. Pitäisi kuulemma olla erikoisen taitavat puusepät, maalarit ja sähkömiehet  vaan toteuttamaan tätä ”villiä” ideaa. Totesin vaan että se on ihan normaalia duunia kullekin, ei mitään erikoista. Tässä tuli esiin pelko uuden asian toteutuksesta. Voisko sama jarru olla päällä siinä, kun jo kolmatta rautaseppää ehdotellaan tekemään jalkaa mun piirtämille pöydille? Ne kun hiukan poikeaa totutusta. Seppä siis mieluummin väistää duunin kuin muuttaa ajatteluaan? Niissä jaloissa kun on ajateltava kolmiulotteisesti? Siksi niitä oli hankala piirtää ja kun ei piirroksia osata hyvin lukea, tuntuu homma vaikealta. Tein aluksi jopa pienoismallin rautalangasta, mutta se katosi ensimmäisellä sepällä. Täytynee taas tehdä uusi.