Saitsarilla oli HELVETIN kylmää

Kävin ensin haistelemassa säätä ja fiilistä lähikujilla. Sää oli niin viileä, ehkä 7-8 C, että piti palata ja hakea villapaita ja Luxorissa tutuksi tehty viirullinen lerppahattu. Kujat ovat kivoja vain kävelylle varattuja ja se antaa heti kovin sympaattisen mielen. Kujilla on kapeat jalkakäytävät mutta vanhaan tapaan niillä on jykeviä matalia tolppia joihin huolimaton turisti ja sokea paikallinen törmäilevät. Ovat joskus estäneet pysäköinnin kapeilla kujilla jalkakäytävälle, mutta nyt tolpat ovat tarpeettomia. Hesan kaupunginbyrokraatit varmaan poistattaisivat moiset kulkuesteet ja meillä niitä ei voisi pitää lumitöiden vuoksi. Täällä ei lumesta ole usein haittaa ja veikkaan ettei lumikolaa kukaan tunne. Parturi-kampaamoja oli tiheästi näillä kujilla. Ilmankos ovat kovin siistejä frisyyriltään ihmiset.

Spora ajaa ihan nurkalta ja katselin että sen kaista oli erotettu matalalla kaiteella. Silti bussi ajoi samaa välikköä. Muutoinkin kadut ovat tosin kapeita vanhan kaupungin alueella ja näytti siltä että ahtaimmissa nurkissa on peili tai lavan reuna vienyt osan seinää. Katuihin on upotettu heijastavia pari senttiä paksuja möykkyjä kaistojen rajauksena. Näkyy myös pimeällä ja varmasti tuntuu renkaissa. Moskeijojen ulkopuolella kadulla oli vanhoja, käytöstä poistettuja jalkojenpesualtaita. Jäin vain miettimään eikö niitä muslimit enää tarvitse, kun nyt käytetään sukkia ja kenkiä. Jalkojen pesu lienee menneisyyden tapa.

Ostin hotellilta lipun Ho-Ho bussiin. Sen lenkillä oli 5-6 pysäkkiä joissa voi halutessaan jäädä tunniksi katsomaan kohteita ja jatkaa seuraavalla. Nyt oli niin koleaa ettei tehnyt mieli jäädä kylmään kävelemään. Olen siis pettynyt säähän sillä odotin että se olisi lämpimämpi kuin kotosuomessa, mutta ei. Ollaan sentään muutama tuhat kilsaa etelämpänä. Edellisen (yöllisen?) sateen roiskeet olivat bussin pressukatolla ja yläkerta kun oli avoin, piti kuskin kuivailla reunimmaisia istuimia. Urhoollisesti menin yläkertaan josta voisi toivoa saavansa kuvia paremmin. Palveluun kuuluu halvat kuulokkeet, joiden korvanapit olivat mulle liian isot. Ihmettelin kun naapurit asettivat napit korvaan kerran ja ne pysyi. Mun korvat ovat jotenkin erilaiset, pienemmät ja söpöt, että taivanilaiset luurit putosivat koko ajan. Kun piti sitten hoitaa kameraa, tehdä merkintöjä näitä tarinoita varten, katsoa karttaa ja pidellä kuulokenappeja, ei kädet ihan riittäneet. Siksi merkinnät jäivät vähemmälle. Tiedän vaan vanhastaan että kun vaikutelmia ja uusia näkymiä tulvii, ei huomiokyky riitä kaikkeen ja muistiin ei mahdu mitään selkeää. Kaikki tulee päälle tulvimalla. Toiset hoitavat asian kuvaamalla paljon, mutta kännykän säädöt eivät riitä ja näiden pikkukameroidenkin linssi ei pysy mukana. Tälläkin reisulla piti välillä katsoa kauas ja välillä kohde oli niin lähellä ettei se mahtunut kuvaruutuun.

Istambulin kaupunkikuva on sekava, vanhaa ja uutta sikinsokin. Muslimien pyhiä paikkoja, vanhoja raunioita jopa roomalaisajoilta, uusia lasipalatseja, vanhoja asuinkortteleita purkukunnossa, kaikkea löytyy ja paljon. Sillä tämä kylä on aika iso, taxikuskin mukaan 17 miljoonaa asukasta. Mitähän tilasto sanoo, en jaksa tarkistaa, mutta epäilen hiukan. Kaupungilla näkee paljon mainontaa, tasokastakin. On valotauluja, bussien kyljissä isoja juttuja enemmän kuin Hesassa. Kovin lennokasta kännykkämainontaa ja suuria mainostauluja pilaamassa kaupunkinäkymää. Sama vaiva kuin kaikkialla maissa, missä kapitalismi saa vapaasti rellestää. Moskovassakaan en halua käydä (olin viimeksi 1984) jotta kauniit ja samalla ankeat muistikuvat säilyvät. Ei kaiken peittoava kaupallisuus ainakaan kaupunkikuvaa paranna. Vaikka toisaalta on irvitty sitäkin että hesa kelpaa Hollyvoodille venäläisten kaupunkien korvikkeena kun on niin totista. Mutta enää ei kelpaa, ei vanhoja tai uusia Venäjän kaupunkeja markkeeraamaan.

Retkibussi pysähtyi hetkeksi Taksim Squarelle. Havaitsin että siinä seisoi bussi joka oli tullut Topkapista. Mutta se lienee taas eri juttu kuin Topkapi Palace. Arvaan kuitenkin että bussilla näiden väliä pääsee, kunhan vähän kyselee. Voisi sitten omin nokkineen vähän seikkailla. Taksim aukiolla on vanha muistomerkki, tietysti sotaan liittyen, niinhän ne aina. Sen ympärillä pyöri 2-300 nuorta jonkinlaisessa mielenosoituksessa. Mutta se ei ollut mikään kansannousu, vaan organisoitu ja kai kaupallinenkin, koska nuorilla oli siniset sadetakit ja painettuja julisteita. Mutta kun turkinkieleni on aika heikko jäi epäselväksi minkä puolesta tai mitä vastaan olivat mieltä.

Kävimme kääntymässä paikassa, mistä lähti riippuva rata mutta ei selvinnyt minne se suuntasi roikkuvat gondolansa. Lähellä on Colden Horn silta, iso teräsrumilus valtavin sinisin poikkipalkein tuettu. Muutoinkin stadissa on paljon siltoja yhdistämässä tolkutonta liikennemäärää Euroopasta Aasiaan. Sitten ajoimme kilometritolkulla ikivanhaa muurinviertä, joka on erottanut vanhan kaupungin mantereesta. Mutta se on ollut suoja Euroopan suunnasta rynnistävää barbariaa vastaan, jää väkisinkin miettimään missä ne raakalaiset ennen asuivat ja missä nyt? Reitin loppuosalla ohitimme 3 isoa hautuumaata ja todella monta lasten leikkipuistoa. Taitavat pitää hyvää huolta lapsista ja kuolleista, mitenkähän on elävien laita? Matkalla katselin hylättyjä hyvin vanhoja taloja, joiden saumoissa kasvoi pensaita. Se lieneekin hyvä tapa purkaa talot, mutta aika hidas menetelmä. Kapitalismi ei sitten tarvitsekaan kaikkia talonpaikkoja, ei ainakaan huonomaineisilta alueilta. Niitäkin suurkaupungissa aina on.

Lopuksi olin ihan kohmeessa 90 minsan reitillä ja sitten alkoi tuulla oikein hemmetisti, kun tultiin Marmarameren tuulille alttiiksi. Siinä sitten tuuli tempaisi vähän väljän lierimyssyni mukanaan. Harmittaa siksi, että sen avulla alkoivat kauppiaat Luxorissa jo tunnistaa minut paikalliseksi, jolle ei kannata paljoa rihkamia tyrkytellä. Täytynee taas hankkia jokin tunniste päähän. On Istanbul sen verran iso kylä ettei taida hattu löytyä, liekö edes mitään systeemiä löytötavaroita haeskella. Harmi.