on perjantaina 9.12.2011 kun pitää päättää Euron pelastustoimista.

Ongelma on siinä, että Suomen perustuslain tulkinnan mukaan ei voida hyväksyä enemmistöpäätöksillä näistä suurista asioista, joita tarvitaan kun euro ja EU halutaan pelastaa. Pitäisi siis olla yksimielisyys toimenpiteistä. Sinänsä ihan älytön ajatus, sillä aina joku on eri mieltä 27 maan joukossa. Itse voisin hyväksyä sen, että euron ja euroopan parasta voidaan ajaa esim. päätöksellä joita tehdään vaikka suhteella 2-25.Näistä asioista ovat varmasti jyrkästikin eri mieltä maat, jotka ovat hassanneet oman taloutensa ihan kuralle. Tottakai se kirpaisee, kun kuolleelta kreikkalaiselta viedään eläke tai koskaan työtä tekemätön espanjanlainen veljenpoika ei enää saa palkkaa valtiolta.

On tosi vaikea paikka mennä sopimaan jostakin järjestelystä, josta Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta on ollut eri mieltä. Mutta toivottavasti joku Brysselissä keksii sopimukselle sellaiset sanamuodot, että Jyrkiboy voi sen allekirjottaa, sillä nyt se on pakko tehdä.