Palmukalusteen teko

Olen ihaillen katsellut jo monta kertaa taitavia mestareita, jotka luovat näitä upeita perinnekalusteita. Aineena on taatelipalmun lehvien keskiruoti. Lehväruoteja käsitellään tuoreena ja niitä on isot kasat pajan pihalla. Joku varmaan toimittaa niitä ruoteja, koska kokonaisia ei kovin paljoa pajalla näy.

Kuva on eri verstaalta kuin tilatut kalusteet. Tien varsi on työpaja ja näyteikkuna.

Vuosituhantinen kokemus on kehittänyt ainutkertaiset työkalut hommaa varten. Muistan aina kun Tapio Wirkkala piti esityksen suomalaisesta muotoilusta ja käden taidoista kertoen oman työnsa perusteista. Istuen Finlandiatalon näyttämöllä hän puhuessaan koko ajan veisti puupalikkaa ja kun esitys oli vartin päästä lopussa oli hänellä kädessään valmiina verkon puikkari. Se oli käsityön, perinteen ja puukon ylistys.

Nämä kovan tason ammattilaiset täällä ansaitsevat samanlaista kunnioitusta kuin meillä keraamikot, muurarit tai lasinpuhaltajat. Työtavat on -kalut ovat hioutuneet pitkän ajan kuluessa niin, että ”risukalusteen” teossa tarvitaan vain yhtä työkalua jolla koko muotoilu tehdään. Sen apuna tarvitaan melko tylppä piikki, jolla mittasapluunan läpi lyödään merkki reikää varten. Reikä ruotiin lyödään meistillä, joita oli kahta kokoa. Iskua varten on meikäläistä perinnepelin kyykän karttua muistuttava palikka, kuin lyhyt pesäpallomaila.

Maassa ristijaloin istuu tekijä edessään matala puupölli. Varpaat ovat mukana työssä aina välillä, pitäen työstettävää ruokoa paikoillaan. Nuija viuhuu tiheään kun reikiä meistataan. Ihailin myös kovasti vanhaa osaajaa, joka löi sillä piikillä merkin mittareiän läpi yhdellä iskulla eikä yhtään hutia. Meikäläinen käyttäisi siihen molempia käsiä ja vasaraa apuna jolloin homma hidastuisi kovasti. Huikea suoritus ja nopeus! Laskin yhden metrisen puikon työstöön kuluvan aikaa noin kymmenen sekuntia ja puolitoistametrisen risun reikien työstö vei ehkä minuutin. Tällaisella rutiinilla jälkeä syntyy ja kalusteiden hinta pysyy järkevänä, meikäläisittäin halpana.

Mutta se perustyökalu on ihan oma lukunsa. Kooltaan kuin meikäläinen vesuri ja muotokin on saman suuntainen. Tämän terä on noin 6-7cm leveä ja 40cm pitkä, mutta päässä on 90 asteen kulma ja sen päätyterän pituus on 12cm. Työkalun ulkopää on puolipallo, jota muotoa myös työssä tarvitaan. Paksuutta terällä on 3-4mm ja sitä käytetään terävänä siten että sillä korvataan höylä, kirves, puukko ja saha.

Vuosituhansien perinteen hioma monitoimityökalu on näppärä taitajan käsissä.

Kalulla ruotiaines katkotaan (=saha) , halkaistaan (=kirves) ja silotellaan (=höylä) ja sen vakiotikun kärkeä hiukan ohennetaan (=puukko) jotta se on helpompi pujottaa reikään.

Sama karttu antaa taas puhtia kun isketään rei´itettyä poikkipuuta pystyssä sojottavaan tekeleeseen, vaikkapa tuolin selkänojaan. Tiheästi pysty,- poikki- ja vinopuita kuuluu aina rakenteeseen. Tuoreena aines antaa hiukan periksi ja siksi on kätevää lyödä vaakatuki pystypuikkoihin kuin toisinpäin. Tuore puu kutistuu kuivuessaan ja liitokset kiristyvät kestäen ilman liimaa. Jonkin verran nauloja käytetään esim tuolin kaiteen kiinnitykseen pystyrimoihin.

Tuolien päälle heitetään lähes aina kangaspuilla kudottu räsymatto, estämään tikkuuntumisen harmit. Mattoja myydään poskettoman halvalla. 2m pätkä maksaa 35-40LE eli 5€. Rohkenen väittää että meille matonkudesysteemi on kiertänyt itäeuroopan kautta ja omaksuttu ehkä viikinkiajan lopulla. Näin taidon reitti olisi voinut kulkea viikinkien matkassa Bysantista Ryssänmaan jokia myöten pohjoisten villiheimojen käyttöön ja vaihdettu oravan- ja näädännahkoihin. Tosin iloa siitä on ollut vasta sitten kun on ollut tarpeeksi vanhaa rättiä kuteeksi. Toinen reitti olisi keskieuroopan kautta ja ehkä hansakaupan alku? Tällaisia yhden menetelmän historioita en ole sattunut näkemään ja kuulen mieluusti lisäoppia.

Koko talo voidaan sisustaa ja kalustaa näillä ”risukalusteilla” mutta verstaan pitäjä sanoo että ne hajoavat aikaa myöten. Kuulemma jokin toukka, ehkä bakteeritason otus syö materiaalia niin, että niitä joutuu uusimaan. Voi olla tottakin, mutta osa jutusta meni kai myyntipuheena, sillä kun ei anna takuuta ikuisesta kestosta, ei kohtaa valituksia ja varmistelee jatkotilauksia.

Samoja kalusteita on joka paikassa, terasseilla, pihoissa hotelleissa, golfkentällä jne enkä usko olevan tarvetta kovin usein uusia niitä. Aika näyttää jos vuosia minulla piisaa.

Abdyn ainoa tytär "prinsessa" teki tuttavuutta uusien naapurien kanssa.

Olen hyvin kiinnostunut kalusteen tekijöiden ammattitaidosta, perinteen kehittämistä työkaluista ja nopeudesta jolla kalusteita syntyy. Muodot ja menetelmät periytyvät vuosisatojen ja -tuhansien takaa ja se juuri on kiehtovaa. Kokeilen saanko kasaan pikku videopätkän Canonin Ixuksella. Mutta tässä tarjoan aihetta osaavammille tekijöille. Olisi aiheita sarjaksi asti, ”luonnon läheinen asuminen Egyptissä.” Voisin tehdä alustavan synopsiksen pienestä provisiosta ja nimestä lopputeksteissä, heh.