Cleopatra II

 

Tämän viimeisen Egyptin hallitsijan elämä jakaantui kiehtovasti kahteen vaiheeseen, joitten aikana hän oli kahden hallitsevan Rooman johtajan eukkona. Heitä ei voi nimittää kuninkaiksi, koska se oli vaihetta jossa Roomaa hallittiin eräänlaisen demokratian mallilla, oli rikkaitten miesten tasavalta ja senaattoreita. Kun nämä kaksi valtaryhmää, ”puoluetta” kiistelivät siinä vaiheessa kun Antonius ja Octavianus ottivat yhteen, oli senaattoreita toista tuhatta, joka on hurja määrä, vaikka em päälliköt välillä murhauttivatkin toistasataa.

 

Kirja kuvailee Antoniusta kuin suureksi pikkupojaksi, joka vain huvitteli, urheili ja hurvitteli, naisten kanssa ja kavereiden kesken. Hänhän oli Gaesarin suosikki, ja nousi sotapäälliköksi hyvin nuorena ja oppi sotataitoja käytännössä. Siihen aikaan oli jonkinsortin sotia kaikkialla Rooman laajoilla alueilla ja jos vihulainen ei ahdistellut, ottivat kilpailevat poliitikot sotien mittaa toisistaan. Joten oppivainen, rohkea ja hyväkuntoinen, sotilailleen reilu Antonius nousi kenraaliksi nuorena.

Hän oli huomaavainen, kohtelias ja antelias, jonka vuoksi hän oli aina suurissa veloissa. Hän ei ollut valtiomies eikä diplomaattinen, vaan ronski sotilas, jolle miehet olivat uskollisia.

 

Cleopatra vamppasi nuoren kenraalin, joka siinä vaiheessa oli Itä-Rooman ehdoton, mutta lempeä valtias. Siinä vaiheessa senaatti oli antanut kaiken vallan triumviraatille ja Antoniukselle oli sovittu tunnetun maailman itäosa, kun hänen poliittinen vastustajansa Octavianus hallitsi länsiosaa. Kolmas mies Lepidus sai jämät. Cleopatran suuri haave oli nostaa hänen ja Julius Gaesarin poika Gaesarianus lopulta Rooman kuninkaaksi, mutta se olikin vaikea tavoite, sillä tasavaltalaispuoli oli niskan päällä. Egypti oli edelleen itsenäinen, mutta kovasti Rooman uhkaamana. Siksi ”Cleon ja Anton” liitto oli molempien etu ja se perustuikin lempeen, yhteisiin muksuihin ja kirjalliseen sopimukseen.

 

On kiinnostavaa, että tämä kaikki tiedetään kovin tarkasti ja siitä kunnia kuuluu lähinnä kreikkalaisille historioitsijoille, tärkeimpänä Plutarkhos. Eloisat kuvaukset siitä, kun Cleo saapui Turkin rannikolle ja vamppasi Anton, joka itse harrasti kaikenlaista showmeininkiä ja hullutuksia, sekä kovin tarkat tiedot siitä kuka puukotti kenet ja miten murhat tehtiin, on kirjattu tarkasti historiaan.

Myös poliittiset asiat on selostettu tarkasti, mm se, että Cleo ei voinut itse ryhtyä sotimaan Roomaa vastaan, vaan tarvitsi sodalle johtajan, johon pestiin sitten Anton sopi parhaiten. Joten tämä liitto oli kovin poliittinen.

 

Anton otti käyttöön kreikkalaisen arvonimen autocrator, joka on vastine latinan imperaattorille. Keisariksi hallitsijoita alettiin sitten, Gaesarin jälkeen nimittää vasta myöhemmin. Muuten, keisarinleikkaus tulee samasta lähteestä, sillä tiettävästi maailman ensimmäinen leikkaus tehtiin Cleopatralle, kun Gaesarianus syntyi, (kertoi minulle Veli Aleksanteri/Velin matkat, kerran Horuksen temppelillä).

 

Näissä seikkailuissa, joita kirjassa kuvataan, pyörittiin raamatusta tutuissa maisemissa. Kerrotaan että Herodes oli aikeissa surmauttaa Cleopatran tämän matkalla Jerikosta Jerusalemiin. Herodes muuten vuokrasi Jerikon Cleolta, ja asui siellä sen jälkeen kun Anton oli lahjoittanut seudut eukolleen. Kirjassa kerrotaan tutuista valtioista, kuten Armeniasta, jonka kuitenkin on täytynyt olla paljon laajempi kuin nyt. Samoin pohdin missä on sijainnut Partia, sillä sen sijainti viittaa nykyiseen Iraniin, mutta lisäksi mainitaan erikseen Persia. Taitaa mennä historian tutkimiseksi?

 

Vanhat valtiot ovat muuttaneet muotoaan, nimeään ja rajojaan välillä rajustikin jatkuvien sotien seurauksena. Ja niihin muutoksiin on aikansa vahvat, ahneet hahmot vaikuttaneet kovalla kädellä. Näissä jatkuvissa sodissa tapettiin kaameat määrät palkkasotureita, joita esim Antoniuksen viimeisellä Pardian retkellä kuoli lähes 100 000 ukkoa. Antonhan sitten sai aika nolon lopun, rappeutui ja rupesi juomaan, pakeni viimeisen ison sodan keskeltä Cleon perään ja nolasi itsensä historian kirjoissa. Cleopatran kuolema ja muut erikoiset seikkailut ovat siis sittenkin totta, eikä Hollywoodin käsikirjoittajien Elizabeth Taylorille keksimiä satuja.