Luonnosta kivaa ja keljua

Ensi viikonloppuna on uusi hauska luontojuttu joka sopii koko perheelle, Pönttöpongaus. Siitä saa koulualaiselle kivan tehtävän, käydä ensin opiskelemassa Bird-Lifen sivuilta potentiaalisia lajeja, tutkia pesäpönttöjen tilanne ja asukit ja sitten raportoida havainnot.

Se keljumpi asia on taistelu jättiputkia vastaan. Ehkä siitäkin voisi tehdä koko perheen asian ja opiskelun, jossa on mukana myös ripaus vaaraa ja aina myös jatkuvuuden momentti. Onnistuuko tappamaan pahan? Vai jatkuuko tsemppi seuraavana vuonna. Siitäkin saa neuvot netistä, www.ymparisto.fi Sivuilla on useampia konsteja taistelun eri vaiheisiin ja ne vaarat ovat silti kohtuullisia. Olen itse kerran taistelussa jättiputkia vastaan saanut kirvelevän haavan, joten uhka on todellinen, vaikka pieni kun toimii oikein.

Tarjosin tämän textin myös paikallislehteen.

* * *

Tv tarjosi hienon pätkän Benjamin Pöntisen osaamiseen tukeutuen. Tuhat kuvaa liito-oravasta tuli eilen, mutta en ehtinyt sitä katsoa. Tänään sitten Areena tallennuspalvelu yllätti, sillä se oli siellä nähtävissä enää 1pv ja 7 tuntia!!!

Nähtävästi sopimustekniikkaa, jolla turvataan pätkän myynti ulkomaille. Onhan Liituri EU-alueella vain Suomessa esiintyvä suojeltu laji, joten harvinaisuutensa vuoksi filmi saattaa hyvin kelvata muualle. Nyt siis vielä huomenna sen voi katsoa.

Heti perään katsoin (kiukuttavasti pätkivällä linjalla) norjalaisen tuotannon eläinten kuvaamisesta ja pohjoismaisesta luontokuvien kisasta. Sen voitti ruotsalainen kuvaaja, jonka paras otos oli piilokamerakuva karhusta, otettu Itä-Suomessa, arvatenkin Kuhmossa. Nämä kaksi aihetta antavat syytä olla ylpeitä suomalaisten osaamisesta myös luonnon kuvaamisessa. Kunhan vaan voisi olla ylpeä myös villieläinten kohtelusta. On ollut surullista seurata miten raakaa menettelyä seuraa susipelosta.

On erikoisen tyhmää, että metsästäjät vainoavat sutta, kun heidän sentään olettaisi ymmärtävän jotakin riista- ja petoasioista. Vähänkin luontoa ymmärtävät tietävät, että kun susilauma hajotetaan niin, että se ei voi enää laumana saalistaa hirvia, seurauksena on yksinäisiä susia, jotka uutta reviiriä ja laumaa etsiessään sitten syövät mitä saavat, eli myös pihakoiria. Jos sudet saisivat rauhassa vaeltaa laumana, ne karttaisivat ihmistä ja kyliä. Voiko olla niin lapsellinen ja alkeellinen selitys, että susi on aina kilpaillut hirvistä ihmisen kanssa ja tämä primitiivireaktio toimii edelleen? Kukaan ei enää elääkseen tarvitse hirviä, mutta susi tarvitsee.