Pusikkokierros

Etsin sopivaa kävelyreittiä asvaltin ulkopuolelta, rannasta ja lähimetsistä. Kävellessä mietin maailman muuttumista. Kunta on rakentanut pienen leikkipuiston, joka näytti kovin hylätyltä. Sijainti hiukan syrjässä, mutta rauhallinen. Ilmeisesti ympäristön asukkaat ovat muuttuneet, lapset kasvaneet ja nyt ovat vanhemmat ihmiset isoissa taloissaan, tuskailemassa joka viikkoista ruohonleikkuuta.

Retkeni vasvisti olettamuksen, että ei siellä rannassa enää mitään polkua kulje, pusikoitunut läpimenemättömäksi siellä, missä ei ole ihan kosteaa, kaislikkoa. Piti palata asvalttia taas pätkä ja uusi yritys, yhtä huonolla menestyksellä. Kaavoituksella on hyvin saatu alue rauhoitettua, kun ei ole läpiajoa ja hyvä niin. Mutta nykyihmiset eivät näy enään kävelevän luonnossa ja ylläpitävän polkuja, kun teitäikin on tarjolla.

Kävelin hiekkatietä pätkän matkaa Vääkilän suuntaan ja välillä piti varmistaa kysymällä pihaa ruopsuttavilta, mistä pääsee jatkamaan läpi alueen. Vähän epävarma tieto oli että mökkien välistä pääsee Tarttilantielle, mutta kunnon polkuja ei ole. Löytyi vanha koneura, jota myöten löysin tavoitteeseen ja sain tehtyä lenkin ettei tarvinnut palata jälkiään.

Vuoren alue on laajentunut ja rakennettu täyteen isoja taloja, kaikissa laajat nurmikot, toiset jopa kynittynä. Surullista että kun on 10+ vuotta kulunut, on ökytaloissa vanhehenevia pariskuntia, muksut muualla. Poissa on kumialtaat ja tramboliinit, lelut ja fillarit. Taloista osa myydään ja kierto jatkuu kun nuoret lapsiperheet tulee tilalle. Mutta yhteisöllisyys ei ole kovin vahvaa sen vaihtumisen vuoksi. Lapsuudenkoti myydään, kiertolaiselämä alkaa, juurtuminen ei toimi.

Jos sen sijaan kaavat tukisivat sivuasuntoja, mummonmökkejä, tilanne voisi muuttua ainakin osissa maata. Siellä missä töitä on tai työmatkat eivät ole liian pitkät, voisi vanhenava pari vuokrata pääasunnon ja siirtyä pikkumökkiin. Muutamassa vuodessa olisi lapsilla jo oma perhe ja talontarve. Olisi tutut nurkat, maisemat, ihmiset. Ja se mummo asuisi leskenä samassa pihassa eli olisi turvallinen mummola ja lapsenvahti valmiina. Ja se mummon oma turva hoituisi helposti. Perheillä olisi mahdollisuus juurtua, samaistua paikkaan. Muistan miten katkeraa oli muutto maalta 15 vuotiaana stadiin, kun kaikki piti rakentaa elämässä uusiksi. Nuori toki sopeutuu ja hankkii äkkiä kaveripiirin, mutta usein siihen saumaan tulee nykyisin ongelmia, kiusaamista, juurettomuutta, koulupudokkaita, työttömiä, ongelmakäytöstä.

Näitä epäkohtia voisi asennemuutoksella, paremmilla kaavoilla ja yhteyskunnan suunnittelulla lievittää. Yllättävää, että huonot liikenneyhteydet estävät tätä kehitystä, sillä opiskelijat ovat julkisen liikenteen varassa ja sen puute pakottaa opiskelijan asumaan kalliisti koulukaupungissa. Nuorten asuntopula on kaameaa ja pahenee joka vuosi. Hoitamalla paremmat liikkumismahdollisuudet yhteiskunta välttäisi monia ongelmia. On ihan käsittämätöntä että noissa köyhissä Välimeren rannikon ja pohjoisen Afrikan maissa osataan järjestää paikallinen liikenne todella tehokkaasti. Osasyy on suuret väkimäärät, mutta on maiden resursseissa valtavat erot Suomeen.

Kun maailma joka tapauksessa muuttuu, sitä voisi ohjata parempaan suuntaan, koska kunta käytännössä kuitenkin kohtaa ja hoitaa nuo em. ongelmat ja veroilla korjaavat toimet aina kustannetaan. Ohjaava ote ja panostus oikeisiin asioihin varhain voisi auttaa. Utopiaako?