Kirjoja on luettu

Melkoinen opus on Andrew Robertsin SODAN MYRSKYSSÄ, toisen maailmansodan uusi historia 692 raskaasti luettavine sivuineen, joiden perässä on vielä 47 sivua viitteitä yms. Kirja on kokonaisesitys toivottavasti viimeisestä maailmansodasta. Paljon oli tuttua muista kirjoista ja sotaleffoista, mutta hyvin paljon uutta asiaa vain suomea lukevalle. Kirja kertoo perusteellisesti taisteluista eri puolilla maapalloa ja sitoo kaiken yhteen niin että tapahtumien heijastuminen muille rintamille tulee hyvin esiin.

En ole aikaisemmin lukenut kokonaisesityksiä Tyynenmeren tappeluista tai Afrikan sotimisista, vaikka paloja ja murusia on ollut esillä. Egyptin suunnalla pyöriessä olisi mahdollista mennä katsomaan El Alameinin taistelun ( Rommel vastaan Monty) paikkoja, mutta eipä siellä mitään todellista nähtävää olisi.

Niiden taisteluiden jäljiltä on kuitenkin edelleen maan hiekkaerämaissa jättimäiset määrät miinoja, jotka edelleen estävät maiden hyötykäyttöä. Miinojen raivaus on hidasta ja kallista ja siksi sinne on annettu meiltäkin tukea. Nyt ja näillä tiedoilla tuntuu vaan turhalta, sillä olisi kenraaleilla ollut jo varaa panna toimeksi ja hoitaa hommat jenkkien rahoilla.

Kaikki tietysti voittajan näkökulmasta kerrottuna, niin kuin aina historiassa. Kirjoittaja onnistuu olemaan melko tasapuolinen ja asiallinen, historian tutkija kun on. Suosittelen mutta varoitan raskaudesta.

Melko sattumalta osui samaan lainauskassiin pari muutakin aihepiiristä. Veikko Erkkilän VIIMEINEN AAMU, ”Neuvostopartisaanien vaietut jäljet” jatkaa 1990-luvulla esiin noussutta keskustelua venäläisten rintaman takaisista sotarikoksista. Olen aiheesta lukenut lehtijuttuja aikaisemmin, mutta kirja on jopa uuvuttava perusteellisuudessaan. Joka tapauksessa vakuuttava opus pitkään vaietuista raakuuksista Suomessa. Minulla ja uskoakseni muillekin on sana PARTISAANI merkinnyt uljasta vastarintaa valloittajan selustassa. He puolustivat omaa maata valloittajaa vastaan.

Mutta nämä retket olivat hävitysmatkoja ja vain siviilien tuhoamisia ja nimenomaan Suomen alueella. Raportit rintaman esikuntaan olivat törkeitä väärennöksiä, joissa pari mökkiä kirjattiin varuskunnaksi ja muutama kymmenen siviiliä, naisia ja lapsia, kylässä komppaniaksi sotilaita. Venäjän raukat roistot valehtelivat tuhonneensa vetureita, autoja ja siltoja paikoissa joissa ei ollut rauta- eikä maantietä. Kun Stalin vaati tekoja, siunasivat esikunnat nämä roskaraportit jotta saatiin jotain kerrottavaa muutoin melko vaisuista retkistä. En ole lukenut Erkkilän tiedonjulkistamis-palkittua teosta vaiettu sota, joka on tätä edeltävä samasta aiheesta. Lue sinä!

Kirjastossa käydessäni ahnehdin usein ja sieppaan kassiini kirjoja, joista olen jotakin kautta kuullut joskus. Siksi nyt otin Kariston 1984 julkaiseman Kyösti Wilkunan TAPANI LÖFVINGIN SEIKKAILUT. Aluksi tarinat olivat melko uskottavia, mutta sitten meno muuttui aika hurjaksi ja meni viihteen puolelle. Vasta lopussa selvisi että soturin tarinat perustuvat häneen omiin päiväkirjoihinsa1700 luvun alusta.

Ehkä syynä oli silloin tarve saada palkkioita kuninkaalta ja nostaa omaa mainetta ja sotilasarvoa, niin merkillisiä jutut olivat. Sodan melskeissä kun voi aina paisutella, kuten edellisen kirjan ”partisaanit” koska muiden on vaikea todeta asioiden laitaa. Huuliveikot ovat aina pärjänneet sotahommissa, todisti myös Väinö Linna.