Ötökän elämää

Tässä on ihan pakko alkaa opiskella eläinmaailman ihmeellisyyksiä, kun on joutunut keskelle uusia otuksia. Onneksi on netti, mutta ehkä suomenkielinen wikipedia ei ihan kaikkea tiedä ja voi olla ettei koulun eläinoppi (jos sellaista oppikirjaa enää on?) tunne tätä pohjoisen Afrikan faunaa.

Faaraomuurahainen kipitti kylppärissä ja nousi laatoitusta ylös. Nousu oli helppoa kun oli laattamiehen jälki hiukan krapulapäivän tuotoksen näköistä, vaikka syy tuskin oli se, vaan yleinen ”soromnoo” meininki. Sitten murkku nousi ylemmäs sileämpää kohtaa, saumaa siinäkin. Huvitti kun se välillä pyrki sileälle laatalle, mutta piti pari raajaa vielä saumalaastissa ja joka kolmas askel sileällä lipesi ja murkku heilahti niiden hyvin pitävien varaan. Lopulta tuli kohta jossa laatta oli kakkoslaatua ja raaja piti parikymmentä senttiä, sitten – katastrof. Ressukka putosi noin 150cm lattialle. Mutta nousi heti ripeästi jatkamaan uutta kokeilua ylöspäin. Aika veijari, putoaa suuremman matkan kuin ihmiselle olisi Eiffeltornin huipulta eikä ole moksiskaan. Paikoin faaraomurkkuja on paljon, mutta asuntoihin ne eivät kai isommin tuppaudu. Sen tuntee nopeasta menosta ja kummasta ”häntäpää pystyssä”-asennosta.

Toinen tuttavuus oli 4cm pituinen otus, joka nopeasti kai kahdeksalla matalalla jalalla puolelta toiselle hiukan hoippuen paarusti lattialla. Arvelin isoksi torakaksi ja tapoin varmuuden vuoksi. Sitten tuli Abdy paikalle ja kertoi että ei ole vaarallinen, mutta ei kuulu sisälle ja harjasi veijarin ulos. Ovesta ne molemmat sisään paarustivat ja kuulemma niitä voisi torjua kalkkimaalilla, mutta kun ei ole kynnystä ja oven alta alkaa kaakelilattia. Täytyy keksiä jotakin, sillä niiden kanssa ei ole kiva nukkua. Ehkä niitä vastaan Hassan Fathy suunnitteli yhteen taloon vuoteen ympärille pienen puron lattialle. Abdy selitti että veijarit syövät kasvien juuria ja paikallinen sanonta onkin että mieluummin saa tulla heinäsirkka, joka syö kasvin lehdet. Sillä sirkan sapuskoinnin jälkeen kasvi kasvaa uudelleen, mutta kun tämä ötökkä syö juuret, ei ole kasvia enää. Justiinsa oli uutinen joka varoitti heinäsirkkavaarasta pohjoisessa Länsi-Afrikassa.

Kaiken yötä kuuluu voimakkaana ”sirkan siritys” eli kaskaiden musa. Siihen tottuu äkkiä ja se on kaikille etelän öistä tuttu, ihan kiva ääni.

Katselin tänään, kun sisään tupsahti uusi, entistä hiukan isompi gekko. Heti ilmestyi toinen vahtimaan reviiriään ja hetken odotin jonkinlaista mittelöä, mutta sitten tuumivat seinällä nopeasti vilistävät otukset, että syötävää taitaa piisata molemmille. Kumpikin livahti nopeasti taholleen ja testasin että pakoetäisyys on puolen metrin luokkaa. Totesin että kissa ei saisi gekkoa kiinni. Mutta mitä se vekkuli syö? Arvaan että hämähäkkejä yms asuntoihin muuttavia, kirppuja, lutikoita ja hyvä niin. Siksi niitä on hyvä olla asunnossa ja ovat taatusti mukavampia kuin hiiret. Siellä ne luuraavat keittiön laitteiden takana ja hotellissa se tykkäri verhotangosta ja verhojen suojasta, kai hämmäläisen häkkien vuoksi.

Aasit tulevat ihan lähelle, seinän taakse. Ensimmäisenä yönä Sinuhetalossa varhain aamulla havahduin ääneen, jota en tunnistanut. Muistutti rapinaa joka lähtee koiran kynsistä kovalla lattialla. Sarja huispauksia eteni tajunnassa poikki lattian. Mikähän kumma se oli? Vasta seuraavan kerran äänen kuuluessa tajusin että aasilla joku ratsasti ikkunan takana ja pikku kavio iski hiekkaan radan varressa. Ääni kuului koska ikkunassa ei ole lasia vielä. Äänen liikekin oli ihan luonteva, tottakai. Nyt jo erotan kulkeeko aasi kärryjä vetäen vai taakkaa kantaen. Vaikka ei liitykään ötököihin, lisään muisteluksen Vihdistä, jossa joku leipuri-kauppias käytti aasia kuljetustensa hoitamiseen 1930-luvulla. Miksi juhtaa ei sen laajemmin käytetä meillä? Jossakin Siippoon suunnalla kuulemma on ollut lähivuosina pari aasia, kai enemmän lasten hupina.