Maailmaa ja politiikkaa

Katselin kiinnostavasti tuotettua interaktiivista esitystä Egyptin ystävät ja viholliset http://www.aljazeera.com/indepth/interactive/2013/08/201382272740309904.html . Siellä on mm kartan tapainen ruudukko, joka visuaalisesti havainnollistaa maan tuontia ja vientiä.

Suomi tuo egyptiläisiä tuotteita noin tuplasti vientiin verraten. Kiinnostavasti Viro vie reilusti enemmän kuin Suomi, arvatenkin puutavaraa. Selitys saattaa olla hinta-laatusuhteesta, sillä puutavarassa ostaja ei ole kriittinen laatuun ja sehän sopii halpakauppialle hyvin eikä taida laatu niin kovasti virolaisia sahoja ohjata.

 

Sama artikkeli erittelee monia osa-alueita, kuten tukea Mubarakille tai armeijan kaappaukselle, rahallista tukea antavien määrät ja maat ja siinä kiinnitin huomiota että esim. Itävalta tukee aika summalla Egyptiä ja mietin miksi. Kun EU ja Euroopan maiden tuet lasketaan yhteen, ne ovat reilusti enemmän kuin USA:n tuet. Näppäile maiden lippuja ja saat esiin kommentit poliitikoilta. Mustan otsikkolootan näppääminen muuttaa lippukarttaa ja kertoo myös siitä, miten ristiriitaisesti eri maat suhtautuvat tähän Egyptin nykytilanteeseen.

 

Kun siitä eivät saa tolkkua naapurivaltiot eikä muslimimaat ole ollenkaan samoilla linjoilla keskenään, ei paljoa tarvitse ihmetellä että tavis pohjolassa on sormi suussa.

 

Yhtä neuvottomia ovat kuin nyt kärjistyvässä Syyrian kriisissä. AJ analysoi ja kertoo laajasti pohdinnassa olevista vaihtoehdoista, jotka kaikki ovat kehnoja. Syyriassa on vain huonoja vaihtoehtoja, ja kävi niin kuin ennustin jo kauan sitten, että kun jenkit lupasivat puuttua sotaan jos kemiallisia aseita käytetään, niin nyt niitä on käytetty. Helpommin syyttävä sormi osoittaa kyllä kapinapuolta, sillä heille olisi poliittisesti edullista jos saisivat jenkit mukaan.

 

Kansa USA:ssa ja muissakin maissa vastustaa lännen sekaantumista ja juuri tuli uutinen jossa IRAN varoittaa ulkoisia tahoja puuttumasta Syyrian sotaan. Jenkit tekisivät tosi tyhmästi jos sotkeentuisivat sinne. Menemättömyyttä tukee se että nyt jenkeillä on omasta takaa maakaasua, joten Lähi-Idän öljyvarat eivät ole niin elintärkeitä kuin silloin kun Buch tyhmempi sinne rynnäköi.

 

Nytkin on jenkeillä 4 isoa sotalaivaa välimerellä ja niistä ulottuu pommittamaan ohjuksilla ”siististi” kohteita koko Syyrian alueelle, kunhan vaan keksitään niitä kohteita.

Syyrian oppositio on niin hajallaan että se ei saa sovituksi yhteisestä neuvottelijasta ja siksi ei ole saatu aikaan jo kauan touhuttua rauhanneuvottelua. Tämä opposition hajanaisuus kuvastaa hyvin tilannetta monissa muslimimaissa, joissa kansaa jakavat uskonto, klaanit, heimot ja ikivanhat perinnesiteet.

 

Taito neuvotella ja sopia on niin vaikeaa oppia, että demokratiasta ei ole työkaluksi näihin kuvioihin. Siis vahvaa johtajaa ja voimaa haetaan, kuten Egyptissä kävi. Tunisiassa on jo tapettu pari opposition vahvaa miestä, jotka osaamisellaan ja karismallaan uhkasivat valtakuvioita. Libyassa ei saada tolkullista hallitusta aikaan, Libanon on jo taas liekeissä. Jos Jordaniassa räjähtää, suurta kahinaa ei estä mikään. Siinä välissä ei käy kateeksi israelilaisia, jotka joutuvat melkoiseen prässiin. Ja siihen saumaan jos Israeliin hyökätään, olisi jenkkien ihan pakko puuttua, huh-huh!

 

Joku analysoi eilisessä uutisessa, että käytännössä Syyria on jo jaettu kolmeen osaan. Kurdit tietysti hyvin organisoituneina ja itseään puolustamaan oppineina ovat käytännössä saaneet asuinalueensa maan pohjois- ja kollisosissa hallintaansa. Nyt on sauma Kurdistanin syntyyn.

 

Muu alue onkin vaikeammin jaettavissa, sillä Assadin heimoklaani alaviitit hallitsee osia rannikosta ja keskemmällä maassa. Kolmas jaolle pyrkivä ovat kiihkomuslimit, jotka al qaidan tuella havittelevat uskonnollista valtiota joka yhdistyisi Irakiin ja siitä uudesta valtiosta tehtäisiin sen porukan ihannemaa, jossa kaikki perustuu koraaniin ja shariaan. Astuttaisiin kaikessa kehityksessä muutama vuosisata taapäin.

 

Mitenkähän siihen elämään sovitetaan nykyajan vimpaimet, netti ja muut? Ei kai mikään hallitus nykyelämässä voi toimia ilman kännyköitä, nettiä ja mediaa, kuten tv:tä, kun ei voinut Pohjois-Koreakaan.