Retki Garagosiin

Kolmekymmentä kilometriä Qenan tietä pohjoiseen ja siellä vasemmalle kanavan ja pääradan yli, löytyy hiukan etsimällä jännä kylä Garagos, joka on yhteisö ja keramiikkatehdas. Siellä asuu 25000 nuppia, joista muslimeita on 20000, loput eri sortin kristittyjä. Kylän perustamisessa ovat olleet vahvasti mukana muutamat ranskalaiset jesuiittamunkit, jotka toivat kylään ensin 1945 kirkon ja koulun ja pari vuotta myöhemmin klinikan. Keramiikkatehdas alkoi toimia 1954 ja pari vuotta myöhemmin toinen munkki opetti kylän naisille taidon tehdä villasta huopia. Kaiken taustalla on nyt Koptikirkko.

Kylän erikoispiirre on että vaikka toiminta pyörii koptien osaamisen varassa, myös muslimiväki on otettu mukaan kaikkeen. Esimerkiksi koulussa ovat lapset aivan sekaryhminä ja oppiaineina ovat englanti, arabia, matematiikka ja käytännön elämäntaidot, siisteys jne esikoulussa, 3-4-5 vuotiaiden ryhmissä. Kai meikäläistä peruskoulun ala-astetta vastaten annetaan isommille opetusta ja silloin uskontoa opetetaan eri ryhminä. Opettajat ovat koulutettuja, tutkinnon suorittaneita, mitä se sitten tarkoittaakin. Koulussa on yhteensä 125 muksua. Klinikalla hoidetaan 100 potilasta kuukaudessa ja siellä näkyi myös olevan vauvanhoidon opastusta eli jonkinlaista neuvolatoimintaa.

Me aloitimme kierroksen keramiikkatehtaasta, ilmeisen tarkoituksella, koska sieltä saadaan tuloja homman pyörittämiseen. Käytetty hieno savi tulee Assuanista ja on väriltään kauniin ruskeaa. Savea käsitellään pitkässä prosessissa jotta siitä saadaan puhdasta ja tasalaatuista. Muotoilu on tuttua tekniikkaa, dreijausta, maalausta ja useita polttoja pitkin paistoajoin. Ensimmäinen uuni toimi petroolilla, seuraava sähköllä. Molemmissa lämpötila oli 1000 astetta ja polttoaika jopa 9 pv! Ostin 4 kaunista lautasta ja 4 soppa- tai puurokuppia, yhteensä 200LE eli 25LE/kpl. Samoja tavaroita oli myöhemmin esillä Reilun kaupan myymälässä Karnakissa ja hinnat vain 5LE kalliimmat, joten ostosmielessä pääsee halvemmalla kun käy vain siellä. Mutta olihan kiinnostavaa nähdä tämä kylä. Kiinnostavuutta lisäsi, että opastanut heppu kutsui meidät lopuksi kotiinsa, joka oli sitten aika kiinnostava nähtävyys. Koptikoti oli aika sottainen pesä. Kuvia.

Ensin kuitenkin pistäydyimme molemmissa kouluissa,

klinikassa

ja 450-vuotiaassa kirkossa. (tässä on ristiriita alkuperäistarinan kanssa, sillä muuta kirkkoa ei näytetty ja miksi olisi tehty uusi kun oli ennestään hyvä ja perinteinen. Jesuiittajuttu?)

 

Sinne kotiin mentiin siksi, että Heikki kysyi olisiko jostakin saatavissa kauniita vanhoja koruja ja ukko heti sanoi että hänellä on. Koru oli kuitenkin ”moderni” sillä sen lankana oli nailonsiima ja kivet olivat karkeasti työstettyjä alabasterin paloja. Heikki iski silmänsä seinällä olevaan astiaan, joka muistutti Birger Kaipiaisen töitä. Tarkastelu osoitti että se oli sekundaa eikä soinut ehjästi. Isäntä pyysi ensin 60 mutta pudotti sitten lopulta hinnan 20, jonka voikin jo risasta maksaa. Tavanomaisten teelasien jälkeen lähdimme palaamaan autolle kakaralauman saattelemana. Kaikki halusivat tulla kuvatuksi palkkiota vastaan ja ikäväksi asian teki sitten se, että kun ei rahaa ruvettu jakamaan, sai yksi meistä kivestä selkään ja autoonkin osui myöhemmin kivi. Matkalla kujalla noteerasimme poliisille rakennetut vartiotornit ampuma-aukkoineen. Jännä yksityiskohta oli koptitalojen oven yläpuolelle muurattu tiilinen risti. On ainakin helppo tunnistaa kohde jos rotumellakka syttyy. Mutta yhteisön tavat ja toiminta tuskin niitä synnyttää vaan ehkäisee.