Nurmikon typeryys

Leikkasin taas tavallisella ei-vetävällä leikkurilla mutsin nurmikon ja kirosin itsekseni koko nurmikkohömpän. Ukko hikisenä ja silti tulos oli vain puolihyvä. Koska nurtsi lipsahti liian pitkäksi, kelien ja muiden menojen vuoksi, oli kone tukehtua liian paksuun ruohoon. Oli lyhennettävä leikkuusyvyyttä ja jälki jäi huonoksi. Ei ole pohjakaan paras mahdollinen, aika töppyrää koko piha. Vielä jäi huomiseen viimeistelyt suristajalla.

Nurmikko on epäluonnollinen keksintö, jostakin vuosisatojen takaisen kuninkaan linnan ympäriltä kopioitunut tavallisen kansan riesaksi. Kartanonherrat olivat fiksuja ja panivat lampaat töihin ja viimeistelyä varten oli piikoja, jotka minulta puuttuvat. Lampaat ja piiat.

Moni tällainen idea on kopioitunut rahvaalle, tekoina ja tapoina. Kopioitu huono idea on tämä nurmikkohulluus, mutta se synti on toki koko maan vauraammissa osissa. Jos olen oikein seurannut tv:n puutarhaohjelmia, ollaan siitä pikkuhiljaa pääsemässä eroon ja hyvä niin, olisi jo aikakin. Olen käynyt kesäisin moikaamassa Leoa ja Mairea heidän sukutilallaan Heinonniemessä ja siellä on upea piha jota ei tarvitse leikata. Vuosien saatossa ja lampaiden avustamana pihaan on juurtunut kasvusto, joka ei leikkaamista kaipaa. Ja muut pientareet ja reunukset kasvavat kaunista ketokasvillisuutta. Samanlainen piha oli mummolassa.

Tapojen matkiminen

Pohdiskelin kerran museonhoitajamme Pirkon kanssa miten Vihtiin on niin voimallisesti juurtunut kättely. Sinänsä kaunis tapa, mutta täällä se on viety liiallisuuksiin. Sen totesi minulla kahdenkesken myös edellinen kunnanjohtaja Arno, joka on ollut töissä useassa kunnassa. Keksimme mahdolliseksi selitykseksi sen, että täällä on ollut kymmenittäin kartanoita, joissa on ravannut herrasväkeä, myös ulkomailta (Saksasta!), on kättelyä pidetty hienon ihmisen merkkinä ja se olisi näin kopioitunut varakkaiden talonpoikienkin tavaksi. Siitä sitten apinointi on siirtynyt rahvaallekin ja kun muuta vertailukohtaa ei ollut, oli hassu, ylenmääräinen kättely, juurtunut yhteen pitäjään.Tätä ihmisten halua matkia käytetään surutta muotibisneksessä. Naiset ovat ilmiölle herkempiä, jostakin syystä.

Pääjohtajan ego ja firman logo

Muita hullutuksia, joista pitäisi päästä eroon, on aika-ajoin toistuva nimien muuttaminen. Onhan tunnettua, että kun isoon firmaan tulee uusi toimari, hän ensi töikseen yleensä muuttaa yhtiön logon ja muut tunnukset. Se on mitä suurinta typeryyttä imagon kannalta, varsinkin kun sitä on rakennettu vuosia. Pörssin tasolla sitä tapahtuu harvemmin, mutta muistan hyvin tapauksen, kun kriisiin ajautuneen S-ryhmän tunnus muutettiin heti, kun Pesosesta tuli pomo. Ironista asiassa oli se, että koko jättikonsernin logosta oli pari vuotta ennen pidetty kilpailu, jonka sitten voitti kuulu graafikko, aika heikolla ehdotuksella. Se oli juuri saatu levitettyä koko maan osuuskauppoihin, autoihin, mainoksiin ja kaikkialle. Kun piti nopeasti saada aikaan jotakin näkyvää, oli vanha logotemppu nopein, mutta siinä tapauksessa kallis ja tyhmä. Silloin väitettiin että vieläkin käytössä oleva S-merkki olisi ollut pomon oma ideapiirros.

Olisin lentänyt persuuksilleni, ellen olisi ollut sidottuna penkkiin, kun saavuin huhtikuussa Seutulaan. Sinivalkoiset siivet olivat muuttuneet mustavalkoisiksi!!! Alunperin tyylikästä, Kössi Variksen suunnittelemaa logoa oli taas jyrsitty ja pilattu lisää ja perusväri oli musta. Mikä surkea muutos joka selvästi taas liittyi johtajan vaihdokseen. Voi tätä surkeutta taas, valtion pääomistama pörssiyhtiö sentään. Lentoyhtiöllä logo ja väritys on niin tärkeä, että sitä ei pitäisi sorkkia vähin perustein, ei ainakaan joka kerta kun yhtiön pomo vaihtuu.

Nimihölmöydet kunnissa

Valtion tasolla nämä nimityperyydet vaativat pidemmän ajan ja menevät loivempina aaltoina. Olen sen ikäpolven ihminen että kävin kansakoulua, ala-ja ylä KOULUA, en ”astetta”. Mitä hittoa ne asteet piti otettaman siihen sotkuun mukaan? Oliko siinäkin opetusministerin sormenjälki, en muista. Hölmöys, joka on nyt sitten taas peruttu, kovin myöhään. Kunnissa on taas kouluja, mutta nyt on pikkuvirkamiehiin iskenyt tarve saada sormenjälkensä vanhoihin, perinteikkäisiin nimiin. Tosivanhan Niuhalan kouluni nimi on väännetty Kirkkoniemen kouluksi. Niemi ja kirkonrauniot toki on ”aina” ollut ja sinne johtava pikkutie jo nimettiin sen mukaan. Mutta ikivanha kylän nimi oli vain tällä koululla ja nyt se painetaan unholaan viranomaisen tyhmällä, historiantajuttomalla nimimuutoksella. Muualta tulleet virkamiehet vievät helposti kasvussa olevan kunnan koululautakuntaa kuin pässiä narussa, kun kaikki sielläkin ovat muualta tulleita. Niuhalanraitti onneksi pelastui, kiitos Hilkka-Maijan tomeruuden.