pe 19.11.2010 laivalounas

Oli sovittu lounastapaaminen laivalle jolla menimme viikko sitten Edfuun. Veli Aleksanteri nouti meidät Sonesta hotellin edestä. Matkalla noutopaikalle poikkesimme kahville Heinin kuppilaan, jossa hän korjaili ilmastointikonetta, joka oli vuotanut kondenssivedet väärästä paikasta ulos. Hein kysyi, tiedänkö hänelle yösijaa, sillä hän joutuu muuttamaan Myriamin luota jo ensi yöksi. Oli tullut erimielisyyttä joka ratkaistiin näin. Hänellä oli vetämässä jokin muukin majoitus, mutta lupasin auliisti majoittaa hänet meidän olohuoneeseen. Laskettiin leikkiä nukkumisesta samassa sängyssä ja PAK uhkasi ottaa meistä kuvan ja panna sen Feisbookiin, kun kummallakaan ei ole pyjamaa.

Bussikyydin tuloaika jäi avoimeksi ja odotimme muutaman myymälän edessä. Kaupittelu vaimeni, kun kerroin asuvani saman kadun toisessa päässä ja olevani koko talven. Kauppiaat tarjosivat muovituolit istuimiksi ja rupattelivat tavan mukaan. Kun siinä istuimme, tuli rukoushetken aika ja kauppiaat pahoittelivat, että joutuvat lähtemään rukoilemaan ja haluavat tuolit sisälle. Sulkivat sitten kauppojensa peltiovet. Kysyin vielä että panevatko kaupan aina kiinni rukousten takia, mutta selitys oli että on perjantai eli tärkein rukouspäivä, ilmeisesti poikkeus. Yleensä kaupat ovat auki lähes aina ja rukouksia hoidetaan tiskin takana.

Katuvilinässä eteni fillarin päälle rakennettu lasi-metallikioski, josta myydään jossakin kadunkulmassa jotakin syötävää. Kolmipyörän etupäässä työnnettiin vitriinitiskiä, joka oli noin 120cm pitkä, 80cm leveä ja korkeutta metrin verran. Ilmeisesti ruoka kuumennetaan kaasulla. Pikkubussista astui mies leipäpinoa taitavasti kämmenellään tasapainoillen. 20 leivän pino maksaa 1LE, sillä valtio tukee leipätuotantoa. Eilen asiasta juttelimme Ahmedin kanssa ja hän kertoi että kuka vaan saa leivät sillä hinnalla, vaikka turisti. Ihmettelimme kerran, miksi poliisi leipomon vieressä pöydällä leipiä siirteli, mutta kuulin sen olevan tärkeätä, etteivät leivät litisty kuumana. Se usein avataan taskuksi, jonka sisään ahdetaan jokin täyte, sallaatti tai falafel.

Minua taas huvitti kyltintekijän suurpiirteisyys mitoissa, joita esitetään mainoskylteissä. Kadulla pari kylttiä opastaa kauppoihin sille meidän kotikadulle, mutta mitat ovat aika summittaisia. Ravintola Lanternin kyltti väittää olevan 20m päässä, kun todellinen matka on 100m. Sama Pharmasian kyltissä, luku 50m pitää osata tulkita 150 metriksi. Mitat on vähän saman suuntaisia kuin etäisyydet Lapissa.

Veli oli ostanut mainospaitoja, samalta toimittajalta. Mutta toimitus oli pahasti pielessä, väri väärä ja teksti ommeltu väärin, ohjeen vastaisesti. Kiroillen hän oli pakotettu toimituksen hyväksymään, kun tavaraa tarvitsee piakkoin. Tällainen T-paita maksaa, yksinkertaisin ommeltavin tekstein 35-40LE, joten joku porukka, vaikka keilaseura voisi saada edullisesti edustuspaidat. Laatu tuntui hyvältä.

Pysähdyimme pankkiautomaatille ja katselin hulinaa. Gaddis-hotellin oven ylle oli nostettu iso mainoskyltti, mutta peitelty papereilla. Arvattavasti jokin jouluun tai uuteen vuoteen tähdätty tilaisuus. Revenneen paperin alta paljastui punatukkaisen naislaulajan naama ja mikkiä pitelevä käsi. Siinä edessä ihmettelin kun hevosen kaviot luistivat ainakin puoli metriä asvaltilla, kun kuski vaati vauhdikasta käännöstä hepalta. PAK kertoi joskus olleensa kyydissä, kun hummaparka oli kaatunut. Ilmeisesti hepan kengät kuluvat nopeasti asvaltilla juostessa.

Saavuttiin rantaan ja ristelylaivaan, joka on yhtiön nimeltä Presidential Nile Cruises ja tämä alus nimeltään m/s Nile Admiral. Yhtiöllä on useampia kiuluja liikenteessä, kuten useimmilla yhtiöillä. Taitaapi olla sen verran finanssivaltaista tämä bisnes, ettei yksittäisiä yrittäjiä enää leikissä voi olla. Ristelijä on aika upeasti sisustettu, katossa ja seinissä puupintoja, paneleita, kangastapettia, kokolattiamatot joka paikassa, messinkikaiteita laivatyyliin, halogeenivaloja joka puolella. Aulassa "mahonki"-vitriinejä, joissa faaraopatsaita. Palvelutiski upea, marmorikansi, seinillä grafiikkaa ja valokuvia, valoverhot estämässä liikaa kirkkautta. Aulassa tietysti iso TV ja 1 pc asiakkaille. Aitoja viherkasveja isoissa ruukuissa. Kaikki WC kalusteet jotakin tunnettua, kai ranskalaista merkkikaakelia.

Ruokasali ihan tyylikäs, kylmä- ja lämminruokatiskit ja upeat jälkiruuat täkäläiseen tapaan. Ei pääse risteilyvieras laihtumaan millään. Tarjoilijapoika innostui taas tekemään "tricks and magic" ja hauskutti pöytäämme. Ihan uusia trikkejä minulle.

*** korjaus aikaisempaan juttuun***

Veli oli kertonut viikolla laivoista ja siitä, että nyt on tiukennettu määräyksiä likavesien käsittelystä. Liittynee laivojen asemapaikan siirtoon, sillä nyt niille on rakennettu viemäriputket. Kertoman mukaan viranomaiset tarkastavat matkustajamääriä ja vertaavat pumpattuun likaveden määrään, jotta kukaan kapu ei uskalla enää liata Niiliä. Jos määrät eivät stemmaa, uhkaa kiulua liikennekielto.Olisi kova kohtalo kapteenille ja yhtiölle. Hyvä, Egyptin sanitaatio kohenee!

***

Laivaparkin virran puolella on kaksi hiekkasaarta, joilla kasvaa pensaita ja kaisloja. Särkät venyvät aina pinnan alla alavirran suuntaan. Sen näkee siitä, että pinnalle yltää vesikasveja, joita kasvaa niin tiheästi, että kahlaaja, kuten haikara, pystyy seisomaan niiden varassa. Laivojen väylä kulkee toista reunaa ja liikkeelle lähtevä oikaisee sinne särkkien välistä. Veikkaan että jossakin vaiheessa tarvitaan ruoppausta. Laivaparkki on noin kilsan Horus-sillasta alavirtaan. Rannoilla molemmin puolin kasvaa tiheä puusto, eri puulajeja ja tietysti palmuja. Rannat on kivetty kokonaan, noin 10m leveä kaistale ehkä 35 asteen kulmassa, siitä pystysuora kiviseinä 1m ja sen tasalla rantatie kävelylle. Kaltevan rinteen katkaisee lyhyin välein portaat, joita myöten lähestytään laivojen "langkongia". Laivat ovat kyljittäin 3-6 laivan nippuina ja kulku käy laivarivin läpi tarpeen mukaan, lupalapun kanssa.

Velin ryhmässä sattui olemaan lintubongari, jonka kanssa jutustelimme pitkään aurinkokannella katoksen alla. Koska hän lupasi listan linnuista, joita on viikon aikana havainnut, en halua tässä omia, täysin asiantuntemattomia bongauksia luetella. Totesimme, että täällä välimeren eteläreunalla linnusto muuttuu kovasti, eikä läheskään kaikkia lajeja ole Euroopan lintukirjassa, joka hänellä on mukana. Minun ei kannata mitään African Linnut- kirjaa hankkia, kun en kuitenkaan osaisi lajeja tunnistaa, välineiden pulasta puhumattakaan. Juttelimme bongauksen filosofiasta ja totesimme että tänne olisi helppo tulla ja varmasti löytyisi nähtävää, uusia "ikis-pinnoja". Mutta pitäisi löytää jokin paikallinen Pekka.J.Laine tai Dick Forsman. Lupasin kysellä kun tapaan sopivia tyyppejä. Bongari kertoi merimetsoista joita oli tarkkaillut ja silloin tajusin, että aikaisemmin hanhiksi olettamani mustat linnut olivat niitä. Ne lentävät aurana matalalla veden yllä, iltaisin pohjoista kohti palaten aamulla. Etsivät turvallisen yöpaikan ja ruokapaikka saattaa olla pitkälläkin. Liikenne voi siksi olla mihin suuntaan tahansa, hän arvelee. Tiirat minäkin varmasti tunnistin siivistä ja lentotavasta, mutta oli ainakin kolmea kokoa niitäkin, joten lajit jää minulta selvittämättä.

Retkemme loppuun tuli käynti koptien poikakodissa, jonne mahtuu kolmisenkymmentä lasta, iät 5-16v. Lapset ovat köyhistä ja vaikeista oloista, eivät yleensä ihan orpoja. Veli kertoi useista pojista, joiden elämä oli saatu hyvään malliin kodissa, uuden elämän alkuun. Siihen vaikutti suuresti puuverstas, joka oli saatu hankituksi koneineen suomalaisten tuella jo useampi vuosi sitten. Poikien askartelutöitä, enkelikuvia ja rukousristejä, myytiin kodin hyväksi. Tärkeätä on, että pojat oppivat kevyitä puutöitä ja saavat käsityksen työtavoista ja koneista. Moni on kuulemma päässyt puusepän oppiin sitä kautta. Täällä on vahva traditio oppipoika-kisälli-mestari- meiningistä. Samaa sovelletaan myös laivoissa ja ravintoloissa, joissa nuoret, yleensä pojat, ovat 2 v opissa palkatta, saaden vain ylöspidon. Oppivat sinä aikana ammatin perusteet ja voivat hakeutua muualle tai jäädä harjoituspaikkaansa töihin. Naisia on vielä harvassa tarjoilijoina, yleensä suurissa hotelleissa.

Poikakodissa oli herttainen hetki alussa ja lopussa, kun lauloimme vuorotellen. Pojat ovat oppineet useita laulunpätkiä suomeksi, kuulosti hauskalta. Veli heittäytyi mukaan "pienet sammakot"-laululeikkiin. Lopuksi lauloimme sanoja tapaillen "karhunpoika sairastaa" eräälle pojalle, joka oli kuumeessa. Poikakoti sai jonkinmoisen tukirahan kolehtinamme ja jokainen osti joitakin verstaan tuotteita. Minunkin, ateistin matkaan lähti kaunis puuristi, jonka jollekin voin kotona lahjoittaa.